Nyt kuitenkin kävelen Karhupuiston halki
ja ajattelen: on miellyttävää olla runoilija,
huoleton!
Olen sopinut tapaavani
kustannustoimittajan kolmelta iltapäivällä.
Yhtään säettä en ole saanut aikaan,
mutta en soimaa itseäni siitä: eilinen kului
erään kuvanveistäjän seurassa
Fleminginkatua koluten.
Joitain kirjoja on vaikea lukea objektiivisesti. Vaikka vuosia on kulunut, tempaavat sanat lukijan mukanaan vuosien taakse tuttuihin maailmoihin. Miten tällaista kirjaa pitäisi arvioida? Pystynkö unohtamaan sen pakahduttavan tunteen, jonka kirja aiheutti rinnassani 11 vuotta sitten? Onko edes mahdollista pyyhkiä pois objektiivisuuden tieltä vuosien aiheuttama tunteiden haalistuminen ja sen aiheuttama pettymys? Jos aivan rehellisiä ollaan, en kykene tavoittelemaan edes arvostelijan näennäistä objektiivisuutta Otto Grundströmin Tähtiotsa-kirjan ääressä. Tämä teksti ei ole arvio sen varsinaisessa merkityksessä, tämä on tunnelmointimatka runokirjaan ja vielä enemmän teini-iän ihastuksiin.
Otto Grundström lienee parhaiten tunnettu Tehosekoitin-yhtyeen laulajana. Vuodesta 1992 asti toiminut bändi hajosi vuonna 2004. Teini-ikäinen Laura seisoi tuona kesänä eturivissä Hämeenlinnan keikalla ja ihastui kiharatukkaiseen laulajaan. Kun seuraavan vuoden puolella Grundström julkaisi runoteoksen, 15-vuotias Laura oli jonottamassa omistuskirjoitusta uutukaiseen. Silloin kirjan jokaiseen sanaan suhtauduttiin suurella kunnioituksella ja vakavuudella.
Viiteen osaan jaettu opus alkaa runolla, joka on ”häikäilemättömän omahyväisesti – – Rimbaud’ta mukaillen” saanut nimen 27-vuotiaat runoilijat!. Teksti kuvailee runoilijaa, jonka ulkoiset piirteet tuovat välittömästi mieleen Grundströmin itsensä. Hän on jopa mitä luultavimmin ollut noin 27-vuotias säkeitä kirjoittaessaan. Jo ensimmäinen runo saatteli teini-ikäisen – ja edelleen vuoden 2016 – Lauran ajattelemaan teosta ainakin osittain omaelämänkerrallisena. Rocklaulajan muutos herkäksi runopojaksi näytti selvältä, olihan Grundström vuoden 2005 lukutilaisuudessaankin peittänyt kiharansa virkatulla lätsällä.
Grundström sortuu runoissaan korostamaan kertojaääntä sekä tämän boheemia elämäntapaa. 15-vuotiaan Lauran mielestä runot kuvailivat todellista runoutta ja taiteilijan elämää, 26-vuotias Laura hymähtää huvittuneesti. Kauniita ajatuksen murusia ja säepareja teoksesta kyllä löytyy, kiusaamista käsittelevä Mitä minä sanoisin sinulle –runo tuntui aikanaan voimalliselta. Edelleen minulle rakkain kirjan viidestä osasta on viimeinen, joka on antanut nimensä koko teokselle. Alaotsikolla Rakkauskertomus alustettu runojen kokoelma kertoo tarinan, joka teinistä tuntui lupaukselta. Nykyään pystyn lukemaan riveiltä teini-ikäisen rakkautta ja unelmia.
Annoin Tähtiotsalle kaksi tähteä. Olisi se varmasti ansainnut vielä puolikkaan päälle. 15-vuotias Laura olisi kauhuissaan, mutta niin hän olisi varmaan monesta muustakin asiasta. Latteudet ja pakotetulta tuntuvat tunnelmat vievät pohjaa hyviltäkin aihioilta. Tästä huolimatta vähintään tunteikkaalle nostalgiamatkalle tämä teos on omiaan.
Mutta sinä yönä synnytyslaitoksen puistossa
yksi tähti putosi otsallesi:
tästä
muistan
sinut.
★★☆☆☆
Otto Grundström: Tähtiotsa
Johnny Kniga, 2005
Sivuja 121
Luettavaksi omasta hyllystä.
Bibbidi Bobbidi Book 
Voi hyvänen aika, tämä kirja! Minulle Tehosekoitin oli nuorempana yksi tärkeimmistä bändeistä ja Tähtiotsa tuli kyllä luettua läpi kerran jos toisenkin. En vieläkään pystyisi suhtautumaan tähän objektiivisesti vaan todella tunteella ja varmaan ihan sen tähden antaisin tälle viisi tähteä 😀 Muistot vaan on ❤
TykkääTykkää
Tehosekoitin onnistui kyllä iskemään vahvasti myös minun sydämeeni. Oli todella kummallista palata tämän kirjan ääreen vuosien tauon jälkeen. Jotain samaa oli edelleen läsnä, mutta fanityttöyden hiljainen hiipuminen avasi myös silmät teoksen puutteille. Silti on myönnettävä, että kyllä sydän vähän läpätti sisäkannen omistuskirjoitusta katsoessa.
TykkääTykkää