Paperi T: post-alfa

en ollut koskaan aikaisemmin kelannut susta mitään sellaista mutta sitten näin unen jossa me oltiin ja se tuntui jotenkin oikeelta siis oikeestaan oikeemmalta kuin monet mun oikeista ihmissuhteistani enkä mä oikeestaan sen jälkeen ole enää osannut olla sun seurassa niin kuin mitään ei olisi tapahtunut ja nyt aina kun nähdään toivon että jos viimeinkin olisit nähnyt sen saman

unen

post-alfa-2

Viime vuoden tapaus kotimaisen runouden saralla oli eittämättä Paperi T:n eli Henri Pulkkisen esikoisrunoteos post-alfa. Kirjasta on otettu jo useampia painoksia ja sen mustat sivut ovat olleet Instagram-virtojen sekä Snapchat-tarinoiden vakiokuvastoa. Vahva läsnäolo sosiaalisessa mediassa sopiikin tälle kirjalle, sillä se on katsaus kolmekymppisten elämään vuonna 2016. Runoissa ei mahtailla suurilla sanoilla, vaan sivutaan pelkillä giffeillä puhumista sekä miksi rakkauden kohteelta ei satele tykkäyksiä tai jos hän vaikka ottaisi yhteyttä Facebookissa, jossa viesti päätyy others-kansioon.

Paperi T on onnistunut tallettamaan kirjansa sivuille oivalluksia, jotka puhuttelevat nuoria sekä jo aikuisuuden kynnyksen ylittäneitä. Erityisen pidetty tuntuu olevan sivun 39 runo, jonka nostin myös tämän kirjoituksen kärkeen. Kukapa ei olisi joutunut kitumaan yksipuolisen rakkauden kourissa. Yksinkertaiset sanat vailla tekopyhyyden kuminaa ovat osuneet monien sydämiin.

laske kaikki maailmanloput ja alut

kumpia on enemmän

Pelkät sanat eivät tee post-alfasta mainiota runokirjaa. Suuressa osassa on myös kirjan ulkoasu ja taitto. Valkoiset kirjaimet nousevat esiin mustilta sivuilta. Valkoinen mustaa vasten tuntuu vaihtelun vuoksi paljon uskottavammalta ja raikkaammalta kuin mustat kirjaimet valkoisella paperilla. Vain pienet valkeat pisteet kuin liidun muruset rikkovat kirjainten lisäksi mustaa pintaa. Sivunumerotkin on painettu niin tummalla harmaalla, ettei niitä meinaa aluksi havaita. Pääosassa ovat tosiaan valkoisena kirkuvat sanat.

Paperi T on hylännyt runoissaan isot kirjaimet, ja välimerkkejä hän jakelee sanojen väliin hyvin säästäväisesti. Etenkin proosarunoissa ratkaisu korostaa tajunnanvirtaa imitoivaa kirjoitustapaa. Ehkä voimme nähdä siinä myös viittauksen nykyaikaiseen pikaviestittelyyn, jossa viestin perään lisätty piste ei olekaan kieliopin kunnioittamista vaan tökerö töksäytys.

Jos post-alfa saa yhdenkin runoista aiemmin piittaamattoman hyppäämään lyriikan maailmaan, olen suunnattoman iloinen. Kuten Helsingin Sanomat kirjoitti, on runous ajettu kustantamoissa varsin tiukoille. Lajin nostaminen yleisön tietoisuuteen vaikkapa tällaisella muusikon runokirjalla saattaa tuoda ne muutamat kultaakin kalliimmat huomion muruset, jotka kannustavat kustantajia runouden julkaisemisessa. Mielessäni post-alfa rinnastui vahvasti Otto Grundströmin Tähtiotsa-kirjaan. Syy lienee runoilijoiden muusikkotaustassa ja kirjojen sormituntumassa, mutta kyllä miesten kirjoitustyylissäkin on jotain samaa. Paperi T sortuu teoksensa alussa urbaanin miehen uhoon ja hieman väsyneeseen taiteilijuutensa kyseenalaistamiseen. Grundströmin tapaan Paperi T ei kuitenkaan uppoa täysin kliseisiin, vaan on loihtinut mustalle paperille myös oivallisia havaintoja nykymaailmasta ja rakkaudesta.

nää on kaikki rakkausrunoja

sä vaan luet niitä väärin

allekirjoituslaura

★★★½

Paperi T: post-alfa
Kosmos, 2016
Sivuja 93
Luettavaksi omasta hyllystä

Virginia Woolf: Mrs Dalloway

”What she liked was simply life.”
 Processed with VSCO with hb2 preset

Virginia Woolfin Mrs Dalloway on ensimmäinen klassikko, jonka sain luettua tänä vuonna. Vuonna 1925 ilmestynyt teos kuvaa yhtä kesäkuista päivää Lontoossa ja kertoo nimensä mukaisesti rouva Dallowaysta. Clarissa Dalloway on yläluokkainen poliitikon vaimo, jonka päivät täyttyvät kävelyistä, juhlajärjestelyistä ja kokoontumisten emännöinnistä. Tarina alkaa aamusta, jolloin hän lähtee ostamaan kukkia illan juhlia varten.

Woolf käyttää teoksessa modernismille ominaista tajunnanvirtatekniikkaa, jossa nimensä mukaisesti hypitään yhden henkilöhahmon ajatuksista toisen mieleen ja takaisin. Kerronta on suorastaan mestarillista ja sitä on miellyttävää seurata – kunhan siihen pääsen ensin mukaan. Kirjassa ei ole lukuja ollenkaan, joten lukemisen tauottaminen on itsestä kiinni. Ja jokaisen tauon jälkeen täytyy ehdottomasti muistuttaa itseään siitä, missä nyt mentiinkään ja kenen ajatuksissa oltiin.

Clarissa Dallowayn ajatuksissa pyörivät tuona päivänä hänen kaupunkiin palannut entinen kosijansa ja vanha ystävänsä Peter Walsh, sekä yhdessä Peterin ja Sally Setonin kanssa koettu menneisyys. Woolf kuljettaa juonta mestarillisesti menneisyyden ja nykyisyyden välillä ja joskus huomasin imeytyneeni tarinaan mukaan niin, että toivoin Peterin ja Clarissan törmäävän toisiinsa useammin päivän aikana.

Clarissan ohella tarinan päähenkilöihin lukeutuu ensimmäisen maailmansodan veteraani Septimus Warren Smith, joka on kokemuksiensa vuoksi traumatoisoitunut ja vaikeasti masenutunut. Septimuksen vaimo Rezia on huolissaan miehestään, sillä tämä on uhannut tappaa itsensä useita kertoja. Rezia on vakuuttunut, että lääkärit eivät ota hänen aviomiehensä vaivoja tosissaan.

Clarissan ja Septimuksen kohtalot kietoutuvat vääjäämättä yhteen ja luovat lukukokemuksen vertaansa vailla.” Suosittelen ehdottomasti lukemaan teoksen alkukielellä englanniksi, jos vain uskot siihen pystyväsi. Kieli ei tosin ole helpoimmasta päästä.

Teoksesta löytyisi analysoitavaa neljä kertaa pidemmän postauksen verran, mutta en halua paljastaa kaikkea. Pituuden puolesta kirjassa ei ole pelättävää, oma Penguin Booksin painokseni oli alle 200 sivua.

Ihanaa loppuviikkoa sulle!
allekirjoitusminna

★★★★
Virginia Woolf: Mrs Dalloway
Penguin Books, 2012
Sivuja 196
Luettavaksi omasta hyllystä

Wendy Loggia: Ikuisesti sinun – Tuhkimotarina

Jo syksyllä otin suuren riskin, ja tartuin nuoruudessani rakastamaani runokirjaan. Tällä viikolla teemme samantyylisen nostalgiamatkan, tällä kertaa tosin nuortenkirjallisuuden puolelle. Saatatte muistaa, että jouduin pettymyksekseni antaman Otto Grundströmin Tähtiotsa-kirjalle varsin kehnon arvion, tämän kirjan kantta katsellessani toivoin että lopputulos olisi erilainen.

ikuisesti-sinun-1

Olen parantumaton romantikko ja Disney-sukupolvea parhaimmillaan. Ei siis liene yllätys, että Wendy Loggian Tuhkimo-satua jäljittelevä Ikuisesti sinun –kirja päätyi luettavakseni herkimmässä teini-iässä. Ja jos totta puhutaan, niin luin sen ehkä toisenkin kerran. Ja ainakin kolmannen ja neljännen kerran. Danielle jää orvoksi ja joutuu äitinsä sekä siskopuoliensa orjuuttamaksi. Monien sattumien kautta piikatyttö tutustuu prinssiin, eikä väärinkäsityksiltäkään säästytä. Tuttuun tapaan tarinaan kuuluvat myös tanssiaiset, kadonnut kenkä sekä onnellinen loppu. Disneyn versiosta poiketen Tuhkimon ympärillä häärää hiirten sijaan palvelusväestä koostuva ystäväjoukko. Taikasauvaa heiluttavan haltijakummin paikan on puolestaan ominut taiteilija ja keksijä Leonardo da Vinci.

Kirjallisilta saavutuksiltaan opus ei yllä kovin korkeisiin sfääreihin. Dialogi on laiskaa ja ennalta arvattavaa, miljöön kuvaus puolestaan jää olemattomaksi. Jälkimmäinen puute johtunee siitä, että Ikuisesti sinun on sovitettu romaaniksi samannimisestä elokuvasta. Tutusta sadusta poimitut hahmot ovat stereotyyppisiä aina pirullisesta äitipuolesta siihen hieman kiltimpään sisarpuoleen, joka pitää suklaasta koruja enemmän. Jostain syystä kirja vilisee myös kolmen pisteen turmiollista yhdistelmää. ”…” on asia, jolle olen kehittänyt vakavan yliherkkyyden. Yleensä se on merkki veltosta kirjoitustyylistä, kirjoittajan kyvyttömyydestä sanallistaa ajatuksiaan tai jopa lukijoiden aliarvioimisesta. Yleisö kyllä pystyy tunnistamaan ilmaan jätetyn tunteen tai vihjeen tulevasta ilman seikan korostamista kolmella pisteellä. Joskus ”…” on hyvä tehokeino, mutta ei luoja paratkoon kolme kertaa kappaleessa.

Kaikesta huolimatta Ikuisesti sinun sai luotua rinta-alaan sitä samaa kutittelevaa tunnetta kuin vuosia sitten. Daniellen poikatyttömäisyys ja sanavalmius inspiroivat vähän vanhempaakin, ja onhan sitä joskus vaan ihanaa lukea yksinkertaisen puhtaasta rakkaudesta ja onnellisesta lopusta. Ainakin satumaailma pystyy vastaamaan tähän kaipuuseen. Vahva suositus etenkin kaikille romantiikannälkäisille (teini)tytöille. Seuraavaksi pitäisikin metsästää käsiin Ikuisesti sinun –elokuva. Tai ainakin katsoa Taylor Swiftin Love Story –musiikkivideo, joka huokuu samaa tunnelmaa. Yleisarvosanaksi annan kolme tähteä, mutta mainittakoon vielä lopuksi, että tuikkaan kirjalle vielä epävirallisesti yhden ylimääräisen nostalgiatähden.

allekirjoituslaura

★★★
Wendy Loggia: Ikuisesti sinun
Suomentanut Eeva Koskimies
Otava, 1999
Sivuja 157
Luettavaksi omasta  hyllystä

Lauren Kate: Fallen

Lauren Katen Fallen on erittäin tyypillistä luettavaa allekirjoittaneelle. Young adult -kertomus, jossa on viitteitä fantasiaan ja romantiikkaan. Tiedostin ennakko-oletukseni jo ennen lukukokemusta, enkä asettanut tarinalle kovinkaan kovia odotuksia. Valitettavasti edes hyvin matalat odotukset eivät täyttyneet.

bibofallen

Lucinda Price joutuu Sword & Cross -nimiseen reformikouluun (onkohan tämä edes oikea suomankielinen sana?)  kesken syyslukukauden. Tyttöä on aiemmin syytetty pojan murhasta ja tuhopoltosta, minkä vuoksi elämä aiemmassa koulussa on käynyt mahdottomaksi. Savannahissa, Georgiassa sijaitseva Sword & Cross on Lucindan, josta puhutaan muuten koko kirjan ajan nimellä Luce, mielestä järkyttävän kolkko ja hämmentävä laitos, joka on täynnä ongelmanuoria.

Koulussa Lucinda tutustuu Danieliin, jonka uskoo tavanneensa aiemminkin. Daniel on kuitenkin torjuva ja varoittaa Lucindaa tutustumasta itseensä syvemmin. (”Olen huonoa seuraa…” Tuleeko tässä vaiheessa jollekin jo joku tunnettu tarina mieleen?) Lucindasta on kiinnostunut myös Cam-niminen poika, joka on kaikessa ihanuudessaan hellyyttävä, mutta ei vaan Lucindan mielestä juuri se oikea.

Kirjan teemat pyörivät langenneiden enkelien, uskonnon ja uudelleensyntymisen ympärillä. Maailmassa on paljon potentiaalia, ja se voisi olla kiinnostavakin, ellei se toisi liian paljon mieleen Twilightin. Mietin tarinoiden samankaltaisuuksia jo lukiessani ja jälkikäteen muiden arvosteluja lukiessa tämänsuuntaiset ajatukset vahvistuivat. Lucindasta taistelee kaksi poikaa, joista toinen on ihana ja toinen töykeä. Lucinda kuitenkin välttämättä haluaa sen töykeämmän itselleen.

Lisäksi aivan kuin Bellalla, myös Lucindalla on erikoisominaisuuksia. Bellan mieli oli suojattu ulkopuolisia hyökkäyksiä vastaan, Lucinda sen sijaan näkee ”hyökkääviä varjoja” joka puolella. Sen enempää juonta paljastamatta, samankaltaisuuksia löytyy paljon lisää.

Fallen on sarjan ensimmäinen osa, sillä tarinoita on yhteensä neljä. Kirjasta on myös viime vuonna tehty elokuva, jonka aion ihan uteliaisuudesta katsoa. Ylipäätään lukukokemus oli hyvin vaihteleva. Joissain kohdissa huomasin nauttivani hahmojen kommunikoinnista, mutta toisaalla liiat yhtäläisyydet Twilightiin olivat häiritseviä. Lisäksi minua vaivasi se, etten osannut kuvitella Sword & Crossia Savannahiin. Vietin Georgiassa puoli vuotta vuosi sitten syksyllä ja samalla Savannah tuli tutuksi. Jostain syystä kuvailu ei osunut mielestäni kaupunkiin lainkaan.

Fallen saa puolitoista tähteä ja taputuksen olkapäälle. Hyvä yritys.

allekirjoitusminna

p.s. Muutimme arvostelujärjestelmäämme niin, että puolikkaat ovat mahdollisia. Enemmän vaihtoehtoja meille, tarkempaa informaatiota teille!

★½
Lauren Kate: Fallen
Delacorte Press, 2009
Sivuja 452
Luettavaksi omasta  hyllystä, e-kirjana

Lukumaniaa ja fanityttöilyä – Vuoden parhaat kirjat

2017 on jo vauhdissa, mutta otetaan vielä yksi kurkkaus taaksepäin ja vuoden 2016 parhaisiin kirjoihin. Listasimme vuoden parhaat kirjalliset tuttavuudet ja perusteet, miksi ehkä sinunkin kannattaisi tutustua niihin.

vuodenparhaatbibo1

Minna:

1. Sarah J Maas: A Court of Mist and Fury (A Court of Thorns and Roses #2)

Ykkössija tämän vuoden parhaissa kirjoissa menee ehdottomasti Sarah J Maasin A Court of Thorns and Roses -sarjan kakkososalle, A Court of Mist and Furylle (tuttavallisemmin ACOMAF). Sarjan ensimmäinen osa ei vakuuttanut juonellisesti minua alun perin ollenkaan, mutta toisen osan ilmestyessä olin myyty. Jotain rakkaudestani kirjaa kohtaan kertoo ehkä se, että luin sen viime vuoden aikana neljästi. (Ja kirja ilmestyi toukokuussa.) Maas on mestari rakentamaan maailmoja ja henkilöitä, sekä kuvaamaan tunteita ja hahmojen mielenliikkeitä. Lukija yllättyy, sillä se, mitä jätetään kertomatta, on usein kaikkein oleellisinta juonen kannalta. ACOMAF:ssa rakastan erityisesti päähenkilö Feyren kehitystarinaa ja vahvojen naishahmojen kavalkadia. Mainitsin teoksen itseasiassa jo tämän blogin ensimmäisessä postauksessa, muistaako joku?

2. Sarah J Maas: Empire of Storms (Throne of Glass #5)

Tiedän, tiedän, kaksi Sarah J Maasin teosta peräkkäin. Ja vieläpä  ainoastaan kolmen kohdan mittaisessa listassa. Mutta minkäs sille voi, jos nainen on nero? Empire of Storms on Throne of Glass -sarjan viides osa, mutta toisin kuin monien muiden sarjojen kohdalla, ToG ainoastaan paranee kirja kirjalta. Varsin yksinkertaisesta juonesta kehittyy teos teokselta aina vain kiehtovampi ja laajempi tarina, joka vetää ainakin minut täysin mukaan kiemuroihinsa. Empire of Stormsin loppuhuipennus oli omaa luokkaansa – let me just say, dem feels. Sopii ehdottomasti jokaiselle esimerkiksi Cassandra Claren tuotannosta pitäville.

3. Maggie Stiefvater: The Raven Boys (The Raven Cycle #1)

Raven Boys ilmestyi jo kauan sitten, mutta olin sivuuttanut Maggie Stifvaterin tuotannon jostain syystä viime vuosien aikana. Kunnes viime vuonna päätin, että nyt on aika korjata asia. Listalla olivat sekä Raven Boys että Scorpio Races, mutta Adlibriksen alen myötä päädyin Raven Boysiin. Ja oh boy, se maailma veikin mukanaan. Päähenkilö Blue Sargent on kummallisuudessaan viehättävä ja Yhdysvaltojen eteläosiin sijoittuva tarina hurmaa sekä kerronnallaan että Stiefvaterin ihanalla kielellä. Ykkösosa on herkullinen ja pääsee siksi listalle, tosin luulen, että sarjan päätösosa, jota parhaillaan luen, saattaa jopa olla parempi.

vuoden-parhaat-1

Laura:

1. J. K. Rowling, John Tiffany & Jack Thorne: Harry Potter ja kirottu lapsi

Vuoden paras kirja saapui elämääni vasta jouluna, mutta kiilasi kaikkien muiden lukemieni niteiden ohi. Harry Potter ja kirottu lapsi sai ensimmäisenä kirjana blogissamme täydet viisi tähteä, joten lienee selvää, että suosittelen sitä aivan jokaiselle. Kaltaiselleni Potterien parissa kasvaneelle kirja on vuoden ehdoton kirjatapaus, mutta myös velhomaailmaan tutustumattomille se on oiva kurkistus draamaan ja teatteriin. Käsikirjoitusten lukeminen saattaa aika ajoin olla tappavan puuduttavaa, mutta Harry Potter ja kirottu lapsi on dialogiltaan sujuvaa ja huumoriltaan oivaltavaa.

2. Enni Mustonen: Ruokarouva

Syrjästäkatsojan tarinoita on kirjasarja, jonka uusimman osan ilmestymistä olen odottanut joka vuosi kiihkeästi. Ennen jo neliosaiseksi kasvanutta sarjaa en ollut tutustunut Enni Mustosen tuotantoon, mutta nyt lukulistallani on kirjailijalta useampikin teos. Ruokarouva ja sen kolme edeltäjää kuvaavat nuorena orvoksi jääneen Ida Erikssonin elämää 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun Suomessa ja Ruotsissa. Ida häärää hienoston kulisseissa kuin Downton Abbeyn palvelijat ikään. Mustonen on ujuttanut fiktiivisiin tarinoihinsa valtavan määrän faktatietoa historiasta ja ajan kulttuurihenkilöistä sekä näiden elämistä. Koukuttavan juonen lisäksi sarjaa voisi siis pitää jopa sivistävänä. Suomen itsenäistymisen vuosiin sijoittuva Ruokarouva on lisäksi kuin tehty Suomi 100 –tunnelmoinnille. Jään odottamaan innolla huhtikuussa ilmestyvää jatko-osaa. Onneksi tätä herkkua on vielä jäljellä!

Kirja saatu arvostelukappaleena

3. Jokin todella hyvä kirja jonka luin keväällä tai kesällä

Niinpä. En osaa nimetä teille vuoden kolmanneksi parasta kirjaa, sillä luin sen kuukausia sitten. Jossain mielenhäiriössä olin tuolloin lopettanut lukemieni kirjojen merkkaamisen muistikirjaani eikä läpimätä pääni pysty muistamaan mitä kirjoja tuolloin luin. Uskoakseni moniakin hyviä. Toivottavasti törmäämme niihin vielä joskus.

.