Nicholas Sparks: Usko rakkauteen

Romanttiset tarinat on mun heikko kohta. Ne on mulle tapa nollata aivoja raskaampien luku-urakoiden jälkeen, esimerkiksi kouluhommien päälle tykkään lukea aivottomista suhdesotkuista ja no, rehellisesti sanoen, kuumista miehistä ja vieläkin kuumemmista juonenkäänteistä.

Romanttinen hömppä on mulle tapa rentoutua ja se toimii tässä tarkoituksessa erityisen hyvin: juonikuviot on usein yksinkertaisia, päähenkilöt vielä vähän yksinkertaisempia, eikä lukijan tarvitse olla kovinkaan hyvässä vireystilassa pysyäkseen tarinoissa kärryillä. Nicholas Sparksin Usko rakkauteen ei ollut tässä genressä poikkeus: Tarina oli viihdyttävä, hahmot sympaattisia ja juoni vei mukanaan.

bibo_uskorakkauteen2

Sparksin vahvuuksia ovat ehdottomasti elämänmakuiset taustatarinat ja ihmisten välisen kanssakäymisen aitous. Tarinoita lukiessa ei tarvitse ihmetellä, miksi jokin hahmo teki jotakin tai miksi juoni kulkee tiettyyn suuntaan. Motiivit ovat suurin piirtein loogisia ja pääteltävissä juonen kulusta – kun jokin menee pieleen, on se aina jäljitettävissä esimerkiksi hahmon aiempaan elämään.

Usko rakkauteen kertoo New Yorkilaisesta tiedetoimittajasta, joka juuri julkisuuden kynnyksellä saa juttuvinkin amerikkalaisessa pikkukaupungissa tapahtuvasta kummallisesta valoilmiöstä. Tavoitteenaan paljastaa koko juttu huijaukseksi, toimittaja matkaa kaupunkiin (joka sijaitsee keskellä ei mitään) ja ryhtyy tonkimaan paikkakunnan historiaa. Tutkimuksissaan hän törmää viehättävään kirjastonhoitajaan, jota hän ei jostain syystä saa mielestään.

Mysteeriäkin suuremmassa osassa tarinassa ovat luonnollisesti päähenkilöiden välinen kemia ja pikkukaupungin suhdekiemurat – jotka ovat rajallisuudessaan viehättävää seurattavaa. Kuten Sparksin romaaneissa (lähes) aina, tässäkin rakkaus lopulta voittaa.

Voin siis suositella tätä varsin söpöä tarinaa täysin varauksetta kaikille romantiikan nälkäisille lukijoille. Tämä sopii erityisesti kesälukemiseksi vaikka riippumattoon mökille!

allekirjoitusminna

★★★★
Nicholas Sparks: Usko rakkauteen
WSOY, 2005
Sivuja 390
Luettavaksi kirjastosta

Puolivälin tsekki ja Anni Polva -haaste

Minna kirjoittikin jo aiemmin omasta alkuvuoden lukusuorituksestaan, joten pakkohan sitä on omakin listansa julkaista, vaikka se varsin vaatimaton onkin. Kesäkuun loppupuolelle tultaessa olen lukenut yhdeksän kirjaa ja kuunnellut yhden äänikirjan. Hivenen surullista, eikö?

Kesälukemista (2)

Toisaalta ei tässä kannata aivan tyystin heittäytyä murheen alhoon tai uhriutua. Kymmenen nautittua kirjaa reilun kuuden kuukauden aikana on varmasti enemmän kuin useampana edellisenä vuonna. Vaikka ryhdistäytymiseni lukuharrastuksessa on ollut hidasta, on edistystä kuitenkin tapahtunut. Ja siitä saan kiittää blogiamme.

Kuten huomaatte, olen kirjoittanut arvion lähes kaikista lukemistani kirjoista tänne blogiin. Heli Heinon Venuksen vuosi -kirjan arvioin puolestaan Maaseudun Tulevaisuuden sivuilla. Jos en olisi saanut julkaisuaikatauluista pontta lukemiseen, olisin lukenut alkuvuoden aikana ehkä yhden kirjan, jos sitäkään. Kiireisinä aikoina elämästään on turhan helppoa karsia mukavia asioita pois. Minä skippaan yleensä aina ensimmäisenä liikunnan ja lukemisen, vaikka molemmat tuottavat arkeen iloa ja jaksamista. Nyt kun minulla on ”velvollisuus” kirjoittaa arvioita, tulee kirjoja myös luettua. Pieni pakko ja deadline ovat parhaita muusia.

Luetut kirjat:
1. Liza Marklund: Halkovaras
2. Wendy Loggia: Ikuisesti sinun – Tuhkimotarina
3. Paperi T: post-alfa
4. Päivi Haanpää & Marika Riikonen: Sanasinfonia – Novelleja Sibeliuksesta
5. Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa
6. Hanna Kauppinen: Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut
7. Kalle Veirto: Ohut hauska kirja
8. Heli Heino: Venuksen vuosi
9. Roope Lipasti & Karoliina Korhonen: Elovena-tyttö

Äänikirjat:
1. Maria Jotuni: Huojuva talo

Joka joulu valmistaudun uuteen vuoteen haaveilemalla kirja viikossa -lukutahdista. Ihan himpun verran ollaan siitä tänä(kin) vuonna jäljessä, mutta onneksi pian koittaa elämäni ensimmäinen palkallinen kesäloma sekä pitkä juhannusvapaa, joten eiköhän kirjastosta raijaamaani lukupinoa saada hieman madallettua. En malta odottaa esimerkiksi Enni Mustosen Ruokarouvan tytärtä, jonka kävin ostamassa itselleni juuri juhannusta varten. Myös dekkareita ja romantiikkaa on kesäisellä lukulistallani.

52 kirjaa vuodessa -tavoitteen lisäksi minulla on ollut pitkään toinenkin haave. Haluan lukea kaikki Anni Polvan Tiina-kirjat. Olen lukenut sarjan 29 osasta aika monta, mutta tuskinpa kaikkia. Kesä saa minut nostalgiseksi, ja tuohon tunteeseen auttavat lapsuudesta tutut niteet. Lupaan palata oikein videon kanssa kertomaan teille, miten tuo luku-urakka sujui. Postausta aiheesta voitte odotella loppukesästä. Tai ensi vuonna. Tai sitä seuraavana. Kuka näistä nyt koskaan tietää.

allekirjoituslaura

Video: Kirjahyllyni dekkariaarteet

Tällä viikolla bloggaajat ja muut kirjallisuuden ystävät ovat juhlineet dekkareita ympäri Suomea. Myös me päätimme osallistua Dekkariviikon hulinoihin sopivasti näin teemaviikon päätöspäivänä julkaisemalla blogimme ensimmäisen videon!

Kirjahyllyyni on vuosien varrella kertynyt useampia dekkareita kuin olen ehtinyt lukea. Henkilökohtaisen kirjastoni selkeitä dekkarikuningattaria ovat vähemmän yllättäen Leena Lehtolainen ja Camilla Läckberg. Ylpeästi voin todeta, että kokoelmissani on myös yksi entiseen kotikaupunkiini sijoittuva teos sekä maltalaisen rikoskirjallisuuden helmi.

Olen jossain vaiheessa elämääni ahminut dekkareita todella kovalla tahdilla. Tuon jakson jälkeen voin todeta lukeneeni valtaosan Lehtolaisen tuotannosta, eikä Hämeenlinnan pääkirjaston dekkarihyllyssä ollut montakaan sarjaa, jota en olisi ainakin silmäillyt. Viime vuosina dekkarit ovat jääneet pahasti lukuromaanien jalkoihin, mutta ehkä voisin tänä kesänä hieman ryhdistäytyä. Toisaalta on se kyllä kummallista, että juuri aurinkoisina kesäpäivinä halutaan paneutua synkkienkin rikosromaanien maailmaan. Luulisi pimeän marraskuun olevan sille otollisempaa aikaa.

Olen selvästi jumittunut muutamaan dekkarikirjailijaan, mutta lisäisin lukulistoilleni mieluusti uusia tuttavuuksiakin. Mitä dekkareita sinä suosittelisit minulle? Entäpä mitä ajatuksia tämä kirjallisuuspohdiskelu videomuodossa sinussa herätti? Ainakin ennen seuraavaa videota voisin hankkia editointiohjelman, joka kykenee muuhunkin kuin vain videopätkien tuuttaamiseen yhteen putkeen. Videoaiheita on mielessä jo useampia, katsotaan mitä tässä lähdetään seuraavaksi toteuttamaan!

Hyvää dekkariviikon sunnuntaita kaikille!

allekirjoituslaura

Camilla Läckbergin Enkelintekijä sekä Leena Lehtolaisen Rautakolmio ja Kuusi kohtausta Sadusta saatu arvostelukappaleina.

Anne Berest, Audrey Diwan, Caroline de Maigret & Sophie Mas: How to Be Parisian Wherever You Are

Experiences, and the ways in which we change, become our visual identity. Everything is laid out for the world to see.

bibobook_howtobeparisian

Ranskalaisen naiskolmikon teosta lukiessa tuntuu kuin muuttuisi itsekin hieman enemmän chic’iksi. How to Be Parisian Wherever You Are: Love, Style, and Bad Habits on tyyliltään kevyen ironin, humoristinen, mutta samalla napakka ja osuu oikeaan niin monessa kohdassa, että puolivälissä teosta lopetin laskemisen. Genreltään kirja osuu jonnekin self helpin ja elämänfilosofisten teosten välimaastoon.

Genreltään kirja osuu jonnekin self helpin ja elämänfilosofisten teosten välimaastoon. Se tarjoaa konkreettisia ruokaohjeita ja vinkkejä juhlien järjestämiseen, mutta kuvailee myös ranskalaisen naisen luonnetta yksityiskohtaisesti: rakastaa järjestystä, mutta on joskus itse laiska ja sottainen; ei voi sietää äänekkäitä ihmisiä, mutta viihtyy kuitenkin juhlien keskipisteenä ja niin edelleen. Ristiriitaisuudessaankin lyhyet luvut ovat helppoa luettavaa ja teoksen ahmaiseekin muutaman illan aikana (mielellään viinilasillisen kanssa).

Vaikka kirjoitustyyli onkin osittain ironinen, teosta lukiessa ymmärtää silti, miten ranskalaiset nauttivat elämästä, eivätkä huolehdi kummempia. Elämä on juhlaa, ja ranskalaiset tuntuvat olevan parhaita sen ylistämisessä.

Kirja jakautuu viiteen varsin luontevaan osaan: Get the Basics, Own Your Bad Habits, Cultivate Your Allure, Dare to Love ja Parisian Tips. Viimeinen osio sisältää myös paikkoja, joissa Pariisissa vieraillessa olisi hyvä käydä. Lukutoukan iloksi listalla on myös muutama kirja- ja paperikauppa.

Tekstiä rytmittävät taiteelliset kuvat, jotka ovat tunnistettavasti ranskalaisia. Suuri osa niistä on mustavalkoisia. Kirjan keskivaiheilta löytyy myös Paris Cutouts-niminen osuus, jonka kuvien reunassa on pienet saksien kuvat. Kuvat on tarkoitettu leikattavaksi irti, ”so that you would always have some Paris with you.” Ihana idea, mutta en raaski silpoa kaunista kirjaa!

Sen sijaan siirrän tämän teoksen takaisin hyllyyn ja vedän sen yli listalta, joka sisältää kirjoja omasta hyllystäni, joita en ole koskaan lukenut. Se lista on ihan liian pitkä…

Kuulisin mielelläni, jos olet lukenut kyseisen teoksen tai jotain, joka liippaa läheltä tätä tyyliä. Vinkkaa vaikka kommentti-osiossa!

allekirjoitusminna

★★★★
Anne Berest, Audrey Diwan, Caroline de Maigret & Sophie Mas: How to Be Parisian Wherever You Are: Love, Style, and Bad Habits
Doubleyday, 2014
Sivuja 255
Luettavaksi omasta hyllystä

Puolivälin tsekki: Tänä vuonna luetut kirjat

Kesäkuu pääsi aivan kuin varkain yllättämään mut. Ihan kuin vasta äsken ois ollut toukokuun alku, kesätyöt alussa ja surkea kevätsää seurana. Nyt onkin jo kuukausi töitä takana, ulkona on oikeasti lämmintä ja vihreää. Kesä on mun lempiaikaa Suomessa, sillä rakastan mökillä olemista, uimista ja kaikkia niitä ihania ihmisiä siinä ympärillä.

bibobook_hardwired2

Kesä on myös se aika vuodesta, kun mä saan luettua kaikkein eniten. Se yleensä liittyy siihen, että opintoja ei enää ole, eikä mitään ”pakkoluettavia” odota lukupinossa. Toisaalta, ei tää kevätkään mennyt huonosti, sillä sain yhteensä luettua 17 kirjaa.

Mukaan mahtuu niin hittejä kuin hutejakin, klassikoita ja uudempia tuttavuuksia. Kirjallisuuden sivuaineopintojen vuoksi mukana on myös sellaisia kirjoja, joita en varmasti olisi lukenut ilman yleisen kirjallisuuden lukupiirikursseja. Tässä kaikki alkuvuonna lukemani kirjat:

  1. Nicholas Sparks: See Me
  2. Virginia Woolf: Mrs. Dalloway
  3. Ernest Hemingway: Vanhus ja meri
  4. Henrik Ibsen: Nukkekoti
  5. Sarah J Maas: A Court of Thorns and Roses
  6. Sarah J Maas: A Court of Mist and Fury
  7. Walt Whitman: Song of Myself
  8. Rainer Maria Rilke: Duinon elegioita
  9. Katherine Mansfield: Puutarhakutsut
  10. William Shakespeare: Macbeth
  11. Marissa Mayer: Cinder
  12. Alice Munro: Valkoinen tunkio
  13. Sarah J Maas: A Court of Wings and Ruin (Arvio tulossa!)
  14. Nicholas Sparks: Usko rakkauteen
  15. Toni Morrison: Minun kansani, minun rakkaani
  16. Anne Berest, Audrey Diwan, Caroline de Maigret & Sophie Mas: How to be Parisian wherever you are
  17. Meredith Wild: Hardwired

Tällä listalla lemppareita on (llätys yllätys) Sarah J Maasin A Court of Thorns and Roses -sarja ja etenkin sen toukuun alussa ilmestynyt viimeinen osa. Kirjoitan ACOWARista vielä oman postauksen jossakin vaiheessa, kunhan pääsen toisen lukukerran loppuun. Saattaa olla, että vaikka kolmas osa olikin huikea, on keskimmäinen eli ACOMAF sittenkin sarjan upein teos.

Listalla keikkuvista klassikkoteoksista voin suositella erityisesti Alice Munron Valkoinen tunkio -novellikokoelmaa. Munron kerronnossa on jotain taianomaista ja kielikin on erityisen kaunista. Lisäksi tapahtumat sijoittuvat Kanadaan, mitä harvemmin kirjallisuudessa näkee (tai ainakaan itselleni on tullut vastaan).

Hömppäromantiikkaa on listalla myös jonkun verran. Ne on mun ei niin salaisia paheita, sillä musta on ihanaa laittaa aivot narikkaan ja seurata kuvitteellisten hahmojen suhdesotukja ja tunteiden vuoristorataa. Nicholas Sparksin See Me on viime vuonna ilmestynyt teos, kun taas Usko rakkauteen on jo yli 10 vuotta vanha. Molemmat oli silti ihan yhtä ihania ja koskettavia.

Mulla oli tänä vuonna tavoitteena lukea yhteensä 50 kirjaa, mutta tällä hetkellä sen saavuttaminen näyttää ehkä vähän epätodennäköiseltä. En vielä luovu tuosta luvusta, mutta tsekataan se kesän jälkeen uudestaan. Kuten sanottu kesä on musta parasta aikaa lukemiselle.

Ihanaa sunnuntaita ja uutta viikkoa sulle!

allekirjoitusminna

 

Roope Lipasti & Karoliina Korhonen: Elovena-tyttö

Olin ensimmäistä kertaa elämässäni Kirjan ja ruusun päivänä kärppänä kirjaostoksilla. Tämän vuoden kaupanpäällinen oli Roope Lipastin kirjoittama sekä Finnish Nightmares -sarjakuvista tunnetun Karoliina Korhosen kuvittama Elovena-tyttö. Jos rehellisiä ollaan, aktivoituminen juuri tänä kirjallisuutta ylistävänä päivänä oli täysin ajanhukkaa.

IMG_0191[1]

Pekka on viisikymppinen mies, joka sai 50-vuotislahjakseen potkut työpaikastaan. Masennuksen jo lähes kokonaan selättäneessä mielessä risteilevät vuorotellen haavekuvat entisestä vaimosta Leenasta sekä naapurin Pirjosta. Samaan taloyhtiöön muuttavasta Jussufista Pekka saa itselleen ystävän ja autettavan – täytyyhän mies saada kotoutettua. Himpun verran hän tarvitsee suojelua myös naapurin kiukkuiselta Riikoselta. Ja tarvitseepa Jussuf Pekan apua etsintätehtävässä. Vaaleatukkainen Marja on löydettävä, vaikka se vaatisi ajomatkaa läpi Suomen. Ja sehän vaatii.

En ole aivan varma miksi Eloven-tyttö on kirjoitettu. Tai kenelle se on kirjoitettu. Lipastin sanaleikit ja vertauskuvat ovat ajoittain näppäriä ja jopa pienen hymähdyksen herättäviä, mutta suurimmaksi osaksi kirja pelaa niin väsyneillä stereotypioilla ja karikatyyreillä, että lukuprosessi alkaa olla jo himpun veran kiusaannuttavaa. Pekka on kuin nuoremman polven vähän nuupahtanut Mielensäpahoittaja, joka kuvittelee tietävänsä paljon ja olevansa valmis uuden kohtaamiseen, mutta ymmärtää kaiken lopulta vähän nurinkurisesti. Riikonen on niin yksiulotteisen pahantahtoinen, ettei sellaista tosielämästä löydy edes pahimpien naapurikyttääjien joukosta. Pirjo taas näyttelee kirjassa suvaitsevaisen ja huolehtivaisen suomalaisnaisen osaa, hän sekä polkaisee pystyyn tervetulojuhlat uudelle naapurille että haravoi talvipesiä siileille.

Juonellisesti Elovena-tyttö ei tarjoa tie-elokuvia kummoisempia käänteitä. Kirjan lukuja rytmittävät lainaukset ironisesta ”Suomalaisuuden käsikirjasta ulkomaalaisille” vaativat juonelta kuitenkin pientä hyppelyä, jota toteutetaan esimerkiksi käsittämättömän uniluvun avulla. Vitsit on koluttu läpi jo aikoja sitten jokaisessa mukahauskassa suomalaisuutta kuvaavassa keskustelussa: kyllä, suomalaiset syövät mämmiä ja kyllä, suomalaiset pitävät tärkeänä omaa henkilökohtaista tilaansa. Viimeisissä luvuissa naruja kurotaan hätäisesti yhteen onnelliseksi lopuksi kuin sivumäärä olisi yllättäen tullut vastaan liian aikaisin. Kaikessa kiireessä pari lankaa jää hajanaisina roikkumaan vailla juhlavaa lopetusrusettia.

En usko, että kirja tarjoaa kovin monelle suomalaiselle nopeaa välipalakirjaa kummoisempaa lukukokemusta. Jollekin teini-ikäiselle se saattaisi toimia kevyenä pakotienä äidinkielentunnin pakollisesta lukutehtävästä. Kirja voisi tavallaan olla suunnattu ulkomaalaisille, mutta vaikka siitä joskus tehtäisiinkin käännös, eivät vitsit aukeaisi ilman syvempää suomalaisen kulttuurin tuntemusta. Siispä pohdin edelleen. Kenelle ihmeelle tämä kirja on suunnattu?

Olen lukenut aiemmista Kirjan ja ruusun päivän teoksista Tuomas Kyrön Miniän, Kari Hotakaisen Kantajan sekä Jari Tervon Jarrusukan ainakin osittain. Ensin mainitusta muistan pitäneeni varsin paljon, kaksi jälkimmäistä eivät puolestaan sen suuremmin sytyttäneet. Tämän vuoden kirjan luki nopeasti, mutta se jättänee yhtä pikaisesti pois haalistuvan muistikuvan kuin Jarrusukka aikanaan. Kirjan kieli on toki sujuvaa, mutta kokonaisuudessaan tarina tuntuu kertakaikkisen turhalta. Jopa Korhosen kuvitukset latistuvat kirjan sivuilla. Wikipedian kuvaus Kirjan ja ruusun päivän teosten saatavuudesta tuntuu tässä tapauksessa osuvalta kuvaukselta koko opuksesta: ”Se on pelkästään kaupanpäällinen.”

allekirjoituslaura

★½
Roope Lipasti & Karoliina Korhonen: Elovena-tyttö
Kirjakauppaliitto, 2017
Sivuja 150
Luettavaksi omasta hyllystä