Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa

”Ennen kuin mieheni katoaa, haluan kuvata hänet tarkasti. Haluan nimetä kaikki paikat, jokaisen karvan, lihaksen ja ruumiinosan. Haluan todistaa, että hän oli. En koskaan ajatellut, että ihmisen yksityiskohdat olisivat kiinnostavia, mutta nyt haluan tallettaa näistä jokaisen.

Tämä on menetykseni kartta.”

 Ennen kuin mieheni katoaa (2)

Yhtenä aamuna mies sanoo, että on oikeastaan aina tiennyt olevansa nainen. Tuon lauseen jälkeen mikään ei ole enää ennallaan, ei miehen eikä naisen elämässä. Miehen sisällä on koko iän asunut hiljainen nainen, joka ei ole saanut ääntään kuuluville. Nyt tuo nainen alkaa astua näkyviin, saada oman äänensä kuuluviin. Ensin tulevat kasvorasvat, ajellut karvat, mummokalsarit pyykkikorissa ja uusi tukka. Meikkejä ja hameita kokeillaan ensin kodin suojassa, vasta hyvän tovin kuluttua aletaan pitää käsikirjoitettuja tiedotustilaisuuksia lähipiirille asioiden nykytilasta. Entinen mies puhkeaa kukkaan samalla kun tunteiden ristiaallokko riepottelee kertojana toimivaa vaimoa.

Selja Ahavan omaelämänkerrallinen teos Ennen kuin mieheni katoaa kertoo erään pariskunnan tarinan transsukupuolisuudesta. Vaikka toisaalta transsukupuolisuus ja sukupuolen korjaus ovat kirjassa vain pienessä osassa. Keskiössä on menetys, kaipaus, se miten vähän toisesta lopulta tietää. Se tunteiden ristiriita, kun rakkaan ihmisen tavoittaessa onnea pala palalta suru valtaa omaa mieltä. Miten voi olla iloinen toisen puolesta, kun samaan aikaan oma mies katoaa äänensä saaneen naisen ottaessa tilaa itselleen?

 ”Jokaisesta tarinasta on versionsa. Jokaisella versiolla on tarkoituksensa.”

Kirjan toisena kerroksena kulkee tarina Kristoffer Kolumbuksesta, miehestä joka kuolemaansa asti kuvitteli löytäneensä Intian. Hän antoi nimiä paikoille, joiden sijainnin arvioi kokonaisen mantereen mitalla vääräksi. Hän perusti kaiken laskelmille, joita ei voinut tietää virheellisiksi.

Aluksi Kolumbuksen kuljettaminen mukana kirjan sivuilla sai minut turhautumaan. Pitkäveteinen seilaamine ulapalla olisi saanut väistyä Ahavan pakahduttavan kertomuksen tieltä. Suuren seikkailijan tarina lunasti kuitenkin paikkansa mitä pidemmälle kirja eteni. Kriisitilanteessa ihminen etsii samaistumispintoja mistä tahansa. Joskus lohdulliset kertomukset voivat olla kaukanakin toisistaan, manner voi kuvata miestä joka oli. Helsingin Sanomien artikkelin mukaan Ahava oli jopa suunnitellut antavansa kirjalleen nimeksi Mieheni ei ollut Intia. Onneksi hän päätti toisin, Kun mieheni katoaa on kirjan nimenä henkeäsalpaavan kaunis ja tyhjentävä.

Ahavan kirja on omakohtaisuudessaan rohkea ja sen vuoksi riipivä. Transsukupuolisuutta on käsitelty viime aikoina onneksi enenevässä määrin, mutta puolison ristiriitainen näkökulma on ainakin omasta mielestäni jäänyt varsin vähälle. Kirja jättää rintaan puristavan, hämmentävän tunteen. Kirjan kertojahahmo varaa miehelleen ajan kampaajalle ja suuttuu, kun tämä ostaa samanlaisen takin kuin hänellä. Hän haluaisi järjestää miehelleen hautajaiset, mutta eihän tämä ole kuollut, katoamassa vain. Entinen mies yrittää vietellä, kysyä emmekö voisi vielä jatkaa. Mutta se kaikki on jo mennyt.

Kirjan teksti virtaa eteenpäin välillä jopa lyyrisen kauniilla soljuvuudella. Vaikutelmaa tehostaa entisestään se, että kirjaan ei ole painettu sivunumeroita. Kertojan tunteet ja ajatukset seilaavat eteenpäin kuin Kolumbuksen laivat tai surumielinen laulu. En sulkenut kirjaa suuren valaistumisen kokeneena, mutta mitä kauemmin saan sulatella lukemaani, sitä paremmin ymmärrän miten tärkeä ja kaunis teos minulla on ollut ilo lukea. Tämä tarina piti kertoa. Ei vain transsukupuolisuuden vuoksi vaan myös kaikkia niitä varten, jotka ovat huomanneet, etteivät sittenkään tunne rakastaan niin hyvin kuin luulivat.

 ”Mutta nyt wc:n hyllylle ilmestyy kasvovoide. Ja voidepurkista alkaa venymiseni. Muutun kuminauhaksi. Jokainen päivä testaa minua hieman lisää. Kestänkö tämän? Entä tämän? Vieläkö venyt tähän?

En tiedä mitä tapahtuu. Ei kumpikaan meistä käsitä. Mitä ihmisille tällaisissa tilanteissa tavallisesti tapahtuu?

Tavallisesti näin ei tapahdu.”


allekirjoituslaura

 

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa
Gummerus, 2017
Sivuja 231
Luettavaksi kirjastosta
★★★★ ½

Mainokset

Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille

Jos olen jonkun kirjan lukemisen kanssa myöhässä, niin se on tässä. Ransom Riggsin Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille -teosta hypetettiin sen ilmestyessä noin kuusi vuotta sitten. Sen jälkeen tarinasta on tehty leffakin (jonka haluaisin kovasti nähdä, mutta en ole päässyt vielä sinne saakka). No, sain sentään kirjan luettua.

Tämä oli itseasiassa jo toinen kerta, kun lainasin Neiti Peregrinen kirjastosta ja kiikutin sen kotiin sohvannurkalle odottamaan vuoroaan. Ensimmäisellä kerralla en päässyt toista lukua pidemmälle, mutta tällä kertaa onni oli suotuisampi. Kesäloman kunniaksi mulla oli aikaa lukea enemmän, tosin kokemus jäikin sitten vähän kädenlämpöiseksi.

bibobook_riggs1

Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille kertoo 16-vuotiaasta Jacobista, joka löytää eräänä iltana isoisänsä kuolleena metsästä. Pappa kertoi Jacobille aina hullunkurisia tarinoita lapsista, jotka osasivat leijua, olivat näkymättömiä tai osasivat sytyttää liekkejä käsillään. Jacob päätti tosin jo nuorena, ettei usko isoisän satuja.

Papan kuolema muuttaa kuitenkin kaiken ja Jacob löytää itsensä lopulta Walesiläiseltä saarelta jahtaamassa isoisänsä menneisyyttä. Aikansa saarta koluttuaan Jacobille käy ilmi, että isoisän tarinat ovatkin olleet totisinta totta, eikä hänen oma elämänsäkään ole kovin tavallista. Paljastuksien myötä ampaistaan seikkailuun, josta ei puutu aikahyppelyä tai erikoisia henkilöhahmoja – ja onpa mukaan saatu vähän romanssiakin.

Riggsin tyyli kirjoittaa on selkeä ja tarina etenee mukavassa tahdissa. Jokin siinä kuitenkin tökkii sillä tavalla, että tarina ei missään vaiheessa imaissut minua mukaansa, eikä muodostanut hullua halua saada kirja loppuun. Tarinan seuraaminen finaaliin saakka oli itseasiassa työvoitto, enkä usko että tulen tarttumaan sarjan kahteen seuraavaan osaan ainakaan kovin nopeasti. (Ykkösosasta tehdyn lefan haluaisin silti nähdä!)

Kirja oli perusluonteeltaan viihdyttävä ja tarina hyvin rakennettu. Mukaan liitetyt vanhat valokuvat toivat oman kivan lisämausteensa, mutta se jokin jäi puuttumaan – siksi tähtiäkin vain kaksi.

allekirjoitusminna

★★
Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
Suomentanut Virpi Vainikainen
Schildts & Söderströms, 2012
Sivuja 346
Luettavaksi kirjastosta

Lukupiiriä etsimässä

Teelajitelma, pikkuleipiä, suolaista piirakkaa, iloista naurua. Mielikuvani lukupiireistä on hyvin kaunis, seesteinen ja idyllinen. Ei siis ihme, että olen jo vuosia halunnut olla osa aktiivista, mutta sopivan harvoin kokoontuvaa lukupiiriä.

Lukupiiri (2)

Kirjallisuuden opintojen perusta oli muutama kohdallani kotimaiseen kirjallisuuteen paneutuva lukupiirikurssi. Niissä ei kuitenkaan ollut kaipaamaani herttaista lukupiirihenkeä: tapasimme meluisissa yliopiston kahviloissa (kakku ei kuulunut ohjelmaan), keskustelimme välillä hyvinkin puuduttavista kirjoista ja sain olla jatkuvasti stressaantunut siitä ehdinkö lukea teokset ajoissa. Parempaa yritystä olikin jo kirjakerhossa, jonka perustin opiskelijatovereideni kanssa. Taisimme ehtiä kokoontua kahdesti, kolmas kerta siirtyi hamaan tulevaisuuteen, sillä kukaan ei saanut luettua sovittua kirjaa ajoissa ja lopulta asia vain unohtui.

Kiireisen arjen keskellä voi olla hankalaa löytää aikaa paneutua etenkin oman mukavuusalueen ulkopuolelta haettuun kirjaan. Vielä mahdottomampaa tuntuu olevan pienen tovin löytäminen, jotta koko kirjaklubi ehtisi saman pöydän ääreen. Lukeminen on jo perusluonteeltaan usein varsin yksinäinen harrastus, mutta välillä olisi aivan PAKKO päästä puhumaan lukemastaan jonkun kanssa. Esimerkiksi luettuani David Nichollsin Sinä päivänä olisin kaivannut keskustelutoveria ehkä enemmän kuin koskaan ennen. Harmi kyllä lähipiiristäni ei löytynyt kyselemälläkään ketään, joka olisi lukenut teoksen ja olisi pystynyt siitä kanssani juttelemaan.

Omasta pikkuisesta lukupiiristä haaveillessani löysin sattumalta Ylen tarjoamat lukupiirit. Konsepti oli minulle täysin uusi, mutta täytyy tunnustaa, että ainakin Maija Vilkkumaa lukupiirin vetäjänä houkuttaa. Hänen piirinsä kokoontuu verkossa ja radiossa torstaina 28. syyskuuta Sonja O. kävi täällä -kirjan teemoilta. Kuvissa näkyvästä Elina Hirvosen Kun aika loppuu  -teoksesta keskustellaan puolestaan Emmi Itärannan johdolla 2.11. Oikein harmittaa, että Ronja Ryövärintytärtä käsitellyt lukupiiri meni minulta sivu suun, mutta onneksi syksyn aikana on paljon muuta kiinnostavaa tiedossa. Teetä ja pikkuleipiä voin tarjota myös tietokoneen ääressä istuvalle itselleni.

Haaveiletko sinä lukupiiristä tai oletko kenties sellaisen jäsen? Miltä Ylen tarjoamat lukupiirit kuulostavat?

allekirjoituslaura

Stephanie Garber: Caraval

Tervetuloa, tervetuloa Caravaliin! Maiden ja merten mahtavimpaan esitykseen. Sisällä koette enemmän ihmeitä kuin useimmat ihmiset koko elinaikanaan. Saatte juoda taikuutta pikarista ja ostaa unia pullossa. Mutta ennen kuin astutte maailmaamme, painakaa mieleenne, että kaikki on vain peliä.

bibobook_caraval2

Stephanie Garberin esikoisteos Caraval tuntuu jakavan internetin kahtia. On niitä, jotka hypettävät kirjaa ja niitä, jotka suorastaan inhoavat sitä. Nonetheless, tämä teos on ollut mun lukulistalla koko kesän ja kun se sattui olemaan palautettujen kirjojen hyllyssä kirjastossa, oli mun pakko napata se kainaloon, vaikka olin jo lainaamassa varmaan seitsemän kirjaa sen lisäksi.

Jo teoksen kansi vetoaa mun sisäiseen YA fantasia -friikkiin. Tummia värejä, maagisia säteitä ja hauskannäköinen pääsylippu takakannessa. Teoksen hyviä puolia on myös ehdottomasti se, että kansi ei paljasta liikaa tarinasta niin kuin takakansilla on yleensä tapana. Juonikuvaus löytyy toki sisäliepeestä, mutta se on helpompi ohittaa, kun se ei ole ensimmäinen asia, johon silmät kirjassa kiinnittyvät.

Tarina seuraa Scarlett Dragnaa, joka on elänyt koko elämänsä pienellä kotisaarellaan. Scarlettiin perheeseen kuuluu hirviömäinen ja väkivaltainen isä, sekä pippurinen pikkusisko Donatella. Scarlettin suurin haave on jo vuosia ollut matkustaa kaukaiselle saarelle ja osallistua Caraval-peliin, jossa voi kokea magiaa ja nähdä taikuutta, joka on muualta maailmasta kadonnut. Scarlettilla on kuitenkin edessään järjestetty avioliitto, mikä estää hänen osallistumisensa peliin, vaikka kutsu saarelle saapuukin.

Pikkusisko Tella huijaa Scarlettin saarelle salaperäisen merimiehen Julianin avulla. Pelin alkaessa käy kuitenkin ilmi, että tänä vuonna koko pelin tarkoituksena on löytää Tella, joka on kidnapattu. Scarlettilla on viisi päivää aikaa löytää sisarensa ja vaikka häntä varoitetaan monesti siitä, että koko peli on huijausta, vetää se Scarlettia yhä syvemmälle magian, rakkauden ja salaisuuksien maailmaan.

Ajatus Caravalin kaltaisesta pelistä on kiehtova ja jokin Scarlettin loppumattomasta himosta nähdä taikuutta resonoi omien ajatuksieni kanssa. Tunnistan Scarlettissa sen kaipuun, halun uskoa, että maailmassa on muutakin kuin se, mikä on silmiemme edessä. Se usko ajaa Scarlettia koko tarinan ajan ja on loppuratkaisunkin kannalta oleellinen. Pidin erityisesti Garberin tavasta kuvata Scarlettin tunteet väreinä- Toisaalta Scarlettin takertuminen avioliittoon ärsytti kirjan alkuvaiheilla, mutta siitäkin päästiin lopulta yli. Kaiken kaikkiaan Scarlett oli miellyttävä, tosin joskus ärsyttävänkin naiivi päähenkilö.

Tarinan loppuratkaisu jakaa mielipiteitä. Sen suuremmin sitä kuitenkaan spoilaamatta sanon vain, että minusta tuntui hetken siltä, että matto olisi vedetty jalkojen alta ja olin vihainen kaikkien niiden kauheuksien takia, jotka Scarlett oli pistetty kirjassa kokemaan. Hetken pohdiskelun jälkeen päätin kuitenkin, että loppu oli onnistunut – kunhan pääsin omista tunteistani yli. (Siksi tähdet jäivät viiden sijaan neljään.)

Maailmanrakennus on onnistunut hienosti, mutta lukukokemuksen jälkeen jäi sellainen olo, että asiat jäivät kesken. Myös juonen osalta loppuun jäi aikamoisia cliffhangereita, joten jatkoa on varmasti luvassa. Can’t wait.

allekirjoitusminna

★★★★
Stephanie Garber: Caraval
Suomentanut Kaisa Kattelus
WSOY, 2017
Sivuja 355
Luettavaksi kirjastosta