Maailman tärkeintä kirjallisuutta – Teemaviikon ytimessä lapset ja nuoret

Eikö meidän kuitenkin pitäisi antaa aikaamme ja tilaa juuri niille asioille, jotka ovat meille tärkeitä? Kirjailija Timo Parvela on sanonut, että lastenkirjallisuus on maailman tärkeintä kirjallisuutta.

Näin kirjoittaa Tammen lasten- ja nuortenkirjallisuuden kustantaja Saara Tiuraniemi Hämeen Sanomissa (21.4.) julkaistussa kolumnissaan. Tiuraniemen ajatus on myös Bibbidi Bobbidi Bookin tämän viikon kantava ajatus: lapsille ja nuorille kirjoitettu kirjallisuus on tärkeää ja uskomme, että siitä tulisi pitää enemmän meteliä.

Joten, meteliä me aiomme pitää!

Valitsimme Bibbidi Bobbidi Bookin ihkaensimmäisen teemaviikon aiheeksi lasten- ja nuortenkirjallisuuden siksi, että se on ainakin omassa (blogi)kuplassamme aliedustettua. Harva kirjabloggaaja kirjoittaa aktiivisesti lastenkirjoista. Nuortenkirjoista kirjoitetaan ehkäpä hieman enemmän ja ne ovat tänä vuonna saaneet blogeissa enemmän huomiota, kuten esimerkiksi Kirsin kirjanurkka -blogin #nuortenkirjatorstai -projekti jo olemassaolollaan osoittaa. Mutta silti, keskustelua näistä tärkeistä kirjallisuuden osa-alueista on liian vähän! Lisäksi meitä kiehtoo ajatus omiin lapsuuden ja nuoruuden suosikkeihimme palaamisesta – nostalgia on kova kannustin tiettyihin tarinoihin sukeltamisessa.

Viime aikoina julkaistussa lastenkirjallisuudessa on helppoa nähdä muutama suurempi trendi. Ensinnäkin, monikulttuurisuus ja suomalaisen yhteiskunnan monimuotoistuminen ovat vahvasti läsnä uudessa lastenkirjallisuudessa. Trendin näkee jo uusia lastenkirjoja selailemalla. Niiden kuvasto on monipuolistunut, eikä esimerkiksi hahmojen etnisyyttä alleviivata sen suuremmin. Toisaalta toiseuden ja ulkopuolisuuden teemat ovat esillä hahmoissa, jotka voidaan mieltää suomalaisiksikin. Helsingin Sanomat uutisoi viime kesänä, että pääkaupunkiseudun, Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen kirjastoista lainattiin useimmiten Aino Havukaisen ja Sami Toivosen kirjoittamia Tatu ja Patu -kirjoja. HS:n mukaan Outolan veljekset ovat jostakin muualta, minkä vuoksi he katsovat ympäröivää maailmaa täysin uudella tavalla. Se viehättää lapsilukijoita.

Toiseksi, monet julkisuutta ja tunnustusta saaneet lastenkirjat ovat viime aikoina liittyneet jollakin tapaa lukutaitoon ja sen edistämiseen, sekä lasten ja nuorten lukuinnostuksen nostamiseen. Lastenkulttuurin valtionpalkinto myönnettiin viime vuonna juuri Tatun ja Patun luoneelle kirjalija-kuvittaja-kaksikolle, sekä lahtelaiselle Kalle Veirtolle. Veirto on julkaissut lähes 30 teosta, joiden tarkoituksena on ollut rohkaista erityisesti poikia lukemaan. (Lue täältä Lauran arvio Veirton teoksesta Ohut hauska kirja.) Juuri näiden kirjailijoiden palkitsemisella ”haluttiin nostaa esiin kirjailijoiden merkistystä lasten ja nuorten lukuharrastuksen edistäjinä.”

Nuortenkirjallisuuden puolella ajatukseni ja havaintoni ovat hieman kaksijakoisia. Kansainvälisesti 12-18-vuotiaille suunnatulla kirjallisuudella menee varsin hyvin. Viimeisten 10 vuoden aikana on ilmestynyt runsaasti kirjasarjoja, jotka ovat nousseet maineeseen kotimaissaan ja ulkomailla, Suomi mukaan lukien. Nuortenkirjallisuuden tai ehkäpä vielä tarkemmin nuorten aikuisten kirjallisuuden lento lähti Twilightista ja sitä ovat seuranneet lukuisat menestyneet sarjat, kuten Nälkäpeli ja Outolintu. Tällä hetkellä kaikkien huulilla tuntuu olevan Jessica Townsedin Nevermoor, josta povataan uutta Harry Potteria.

Muutama viikko sitten kirjoittamani Aloittelijan opas YA-fiktioon kuitenkin paljasti, että Suomessa nuortenkirjallisuus on jollakin tapaa nähty kakkosluokan kirjallisuutena. Rajan nuorten ja aikuisten kirjallisuuden välillä on turhan tiukka, eikä YA-kirjallisuus ole meillä noussut sellaiseksi ilmiöksi kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa. Rapakon takana monet ya-kirjailijat ovat rokkitähtien kaltaisia julkkiksia ja heidän nimikirjoituksiaan saatetaan jonottaa pitkiäkin aikoja kirjatapahtumissa. Suomen tilanne on sääli, koska meilläkin osataan selkeästi kirjoittaa nuorille lukijoille suunnattuja kirjoja. Omalla lukulistallani on keikkunut jo hetken Elina Rouhiaisen Muistojenlukija, joka voitti tänä vuonna Topelius-palkinnon. Teos on urbaania fantasiaa ja se käsittelee muun muassa yhteiskunnallista eriarvoisuutta, etuoikeuksia ja ihmisarvoa.

Jos edelläkuvatun kaltaiset teemat ja ajatukset kiinnostavat, tulet varmasti nauttimaan tästä viikosta ja sisällöstä, jota aiomme julkaista. Postauksia tipahtelee päivittäin ja herättelemme myös aiheeseen liittyvää keskustelua somekanavissamme. Muista siis pistää seurantaan meidän ig-tili @bibobookblog, sekä meidän molempien henkilökohtaiset Twitterit (@miimh ja @laurakuivalahti), jotta pysyt ajantasalla viikon tapahtumissa.

Millaisia sisältöjä tältä viikolta sitten kannattaa odottaa? Tiedossa on ainakin paluu meidän lapsuus- ja teinisuosikkeihin, kokemuksia lapsille suunnattujen tietokirjojen lukemisesta aikuisiällä sekä viime vuosina suosioon nousseiden nuortenkirjojen ruotimista (vinkki: tässä sarjassa kissat on pääosassa). Yksityiskohtana voi kai jo paljastaa, että luin Twilightin uudestaan ja ruodin kokemuksiani torstaina julkaistavassa tekstissä.

Nyt olisikin mahtavaa kuulla, luetko sinä paljon lasten- ja nuortenkirjoja? Tuleeko tartuttua muihin kuin omalle ikäluokalle suunnattuhin teoksiin? Jutellaan kommenteissa!