Yksitoista tämän kevään uutuuskirjaa, jotka haluaisin lukea

En ole kovin hyvä selailemaan kirjakatalogeja. Kirjailijakuvat ja pelkät kannet eivät yleensä riitä luomaan tarpeeksi kiinnostavaa kuvaa teoksesta. Yleensä huomaan selaavani lehtiset nopeasti läpi ja silmäni tarttuvat vain tuttuihin kirjailijoihin. Innoitusta uusista kirjoista haen mieluummin sosiaalisesta mediasta. Muiden kirjaintoilijoiden sanat ruokkivat omaa paloani paremmin kuin mainosten viimeistä tavua myöten kiillotetut markkinointilauseet.

Olen kuitenkin joutunut/saanut selata kevään katalogeja jo ihan omien töitteni vuoksi, joten päätin nostaa minua henkilökohtaisesti puhuttelevimmat teokset tänne bloginkin puolelle. Todellisuudessa kirjoja oli ainakin tuplasti tämän verran, mutta päätin hieman karsia. Tässä olisi siis yksitoista kirjaa, joihin toivon tarttuvani tänä keväänä. Tai ensi kesänä. Tai joskus, kun tbr-listani on inhimillisen mittainen.

TAMMIKUU

Ulla-Maija Paavilainen: Hyvä tyttö. Otava, 334 sivua.
Tuntuu, että moni toimittaja on tehnyt jossain vaiheessa uraansa hypyn myös kirjailijoiden tontille, mikä tarkoittaa runsaasti toimittajina työskenteleviä päähenkilöitä kirjoihin. Minullehan se sopii, on mukavaa lukea kaunokirjalliseen muotoon paketoituja työ- ja urapohdintoja. Ulla-Maija Paavilaisen Hyvä tyttö vaikuttaa lyhyiden mainosten perusteella vaikuttaa aika tavanomaiselta viihderomaanilta, mutta maakuntalehdestä Helsinkiin ponnistava Aura seurailee niin vahvasti omaa urapolkuani, että kiinnostukseni heräsi. Myös valtarakenteen ja naisten asema toimituksissa voivat tuoda teokseen mukavaa säväystä.

 

HELMIKUU

Sarah Ford: Ole merenneito. Gummerus, 96 sivua.
No jos ollaan rehellisiä, niin olen ympännyt tähän kohtaan yhtensä neljä kirjaa: Ole merenneito, Ole laama, Mitä Yksisarvinen tekisi? ja Ole laiskiainen. Ne kaikki on kirjoittanut Sarah Ford ja kaksi viimeksi mainittua ilmestyy itse asiassa vasta maaliskuun puolella. Jos jatkan rehellistä linjaani, voin sanoa, että minulla ei ole pienintäkään ideaa mitä kyseiset opukset sisältävät, mutta nimien perusteella ne ovat aivan must read -tavaraa. Näemmä viime vuoden puolella on julkaistu jo teokset Ole yksisarvinen ja Ole flamingo. Lupaavalta kuulostaa.

 

MAALISKUU

Anniina Mikama: Huijarin oppipoika. WSOY, 350 sivua.
Rakastuin palavasti Anniina Mikaman Taikuri ja taskuvaras -esikoisromaaniin, jonka kuuntelin äänikirjana viime vuonna. Nyt orvon Minan ja taikuri Tomin tarina saa jatkoa. Tai itse asiassa sarjan toinen kirja hyppää ajassa taaksepäin 1890-luvun Helsingistä Krakovaan vuonna 1824. Huijarin oppipoika kertoo Tomin ja Wiktorin kohtaamisesta, ystävyydestä ja tiukoista seikkailuista. Olen tosin hieman skeptinen tämän kirjan suhteen, sillä sarjan ensimmäinen kirjahan on jo pääpiirteittäin paljastanut mieskaksikon yhteisen historian ja ainakin tarinan kulkusuunnat. Luotan kuitenkin Mikamaan sen verran juonenpunojana, että uskon sarjan kakkososakin osaavan yllättää ja temmata mukaansa.

 

Maria Ohisalo & Arno Kotro: Sinua on petetty – Kirjoituksia sukupuolten tasa-arvosta. Like, 230 sivua.
Miten voisin olla innostumatta tällaisesta kuvauksesta: ”Kirjoitukset pohtivat muun muassa kiltin tytön syndroomaa, sukupuolirooleja, sukupuolen moninaisuutta, feminismiä mediassa, feminististä hauskuutta ja sukupuolijärjestelmän ilmenemistä arjessa.” Maria Ohisalon ja Arno Kotron teoksessa Sinua on petetty joukko kirjoittajia pääsee pohdiskelemaan tasa-arvoa valitsemastaan näkökulmasta. Kiinnostaa ehdottomasti!

 

Kate Morton: Kellontekijän tytär. Otava, 620 sivua.
Jaiks, tämän kirjan sivumäärän näkeminen sai minut hivenen tutisemaan, minä kun olen yleensä noin 300-sivuisten kirjojen ystävä. Kate Mortonin Kellontekijän tytär vaikuttaa kuitenkin erittäin kiinnostavalta tapaukselta. Nuoret taiteilijat Thamesin varrella vuonna 1862 ja ilmeisesti salaperäisiä tapahtumia selvittämään lähtevä Elodie vuoden 2017 Englannissa. Rakastan tällaisia monessa ajassa kulkevia, salapoliisimaisesti mysteeriä ratkovia kirjoja.

 

 

HUHTIKUU

Hanna-Reetta Schreck, Iida Turpeinen & Annukka Mäkijärvi: Ellen T. – Sarjakuvaromaani. Teos, 112 sivua.
Ellen Thesleff (1869–1954) ei ole minulle kovin tuttu taiteilija, joten sarjakuvan muotoon paketoitu elämäkerta kuulostaa varsin houkuttelevalta. Polkkatukkainen radikaali, Pariisi ja Firenze – aivan ihanaa!

 

 

 

 

Enni Mustonen: Sotaleski. Otava, 450 sivua.
Keväideni ilo ja kesäpäivien autuus on jo vuosia ollut Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarja. Tartuin sarjan avausosaan Paimentyttöön aivan vahingossa vuonna 2013, ja sen jälkeen sarjan uusi osa on ilahduttanut elämääni joka kevät. Pääsin viime kesänä myös haastattelemaan Mustosta itseään (haastattelut täällä ja täällä). Sarjan seitsemäs osa on Sotaleski ja kuten huonoja uutisia uhkuva nimi voi kertoa, kirjan tapahtumat alkavat vuodesta 1939. Ida Eriksson, hänen tyttärensä Kirsti ja tämän tytär Viena joutuvat sinnittelemään Helsingissä, jonka taivasta halkovat pommikoneet. Mutta olen hitusen huolissani – onko kirjan nimi kenties maailman julmin spoileri?

 

Jessica Townsend: Meinioseppä – Morriganin kutsumus. Otava, 200 sivua.
Sieluani nakertaa varmasti ikuisesti ikävä Tylypahkaan, ja olen valmis ottamaan vastaan aivan kaikki mahdolliset eroahdistustani lieventävät kirjat. Pidin paljon Jessica Townsendin Morriganin koetuksista, joten odotukseni sarjan toista osaa kohtaan ovat korkealla. Koetukset läpäisseet Morrigan Korppi ja Pihlaja Swift ovat nyt Meineikkaan Seuran koulutettavina. Voisin kuvitella, että tässä kirjassa pääsemme tutustumaan entistä paremmin maagiseen Nevermooriin.

 

 

Kirjojen kansikuvat on ladattu kustantamoilta.

Mitä kirjoja sinä odotat tänä keväänä? Innostavatko jotkut luettelemistani teoksista?