
Henkilökohtaisella tasolla vuosi 2021 on tähänastisen elämäni (ja ehkä jopa loppuelämäni?) mullistavin. Ei ole mikään pikkujuttu saattaa maailmaan esikoisensa ja muovata kahden aikuisen perheestä kolmihenkinen lapsiperhe, jossa ainakin ensimmäisten kuukausien ajan pitkälti kaikki on pyörinyt vauvan ympärillä ja ehdoilla. Kaiken tämän myllerryksen (eikä aloiteta edes siitä alkuvuoden raskauspahoinvoinnista tai totaaliuupumuksesta) keskellä ei ole mikään ihme, että lukemisten suhteen takana ei ole mitenkään erityisen järisyttävä vuosi. Mutta sentään jotain sain luettua, se oli jo itsessään suoritus kuukausia kestäneen, eeppiset mittasuhteet saavuttaneen lukujumin jälkeen.
Vuonna 2021 luin yhteensä 56 printti- ja e-kirjaa. Vauva-arki teki minusta e-kirjan lukijan, en ole koskaan lukenut näin paljoa kirjoja ruudulta. 56 kirjasta e-kirjoja oli 13. Kaikki kiitokset tästä keksinnöstä, sillä ilman itsestään pystyssä pysyvää ja tekstiä valaisevaa tablettia en olisi vuoden toisella puolikkaalla pystynyt lukemaan juuri mitään. Helmet-lukuhaastetaulukkoni jäi tällä erää kirjojen tietojen suhteen hieman vajavaiseksi, joten joudun nyt nojaamaan Goodreadsin ynnäyksiin. Niiden mukaan luin vuodessa yhteensä 7832 sivua. Siitä nopeimmat jo räknäävät, että lukemieni kirjojen keskipaksuus ei ollut varsinaisesti tiiliskiviluokkaa, mutta ainakin lapselle luetut runo- ja kuvakirjat pitivät minut kiinni kirjallisuudessa. Ja kyllä, olen lukenut lapselle muutakin kuin nämä listalla näkyvät opukset, mutta kaikkia pahvisivuisia kirjoja tai uudelleenlukuja en jaksa omiin tilastoihini tallentaa.
Äänikirjojen puolellakin havaittavissa oli pientä uuvahdusta, ja kesällä kuunteluaikaa söivät Ylen kuunnelmat. Pitkät vaunulenkit sen sijaan tarjosivat täydellistä äänikirja-aikaa, joten ihan onnettomia eivät viime vuoden äänikirjasaavutukset olleet. Yhteensä 33 kuuntelemaani kirjaa kestivät melkein 300 tuntia eli sitä kautta nautiskelin hieman yli 12 vuorokauden edestä kirjallisuutta. Jos lasketaan siis kaikki lukemani kirjat yhteen, luin 89 teosta! Luku on toki pieni muutamiin aiempiin vuosiin verrattuna, mutta kun nuo vuodetkaan eivät ole keskenään vertailukelpoisia, turha se on lukusaalistakaan lähteä vertailemaan.
Annan lukemilleni kirjoille tähtiä asteikolla 1‒5. Tämä vuosi oli hieman kädenlämpöinen myös tässä suhteessa, sillä lukulistalleni osui vain kahdeksan viiden tähden, ja yhdeksän 4,5 tähden kirjaa. Sen sijaan arvisteluasteikon heikommassa päässä oli vain yksi 1,5 tähden ja nolla yhden tähden kirjaa, mikä on tietysti iloinen asia. Lukemieni kirjojen keskiarvosana oli 3,6 ja mediaani 4. Eniten luin siis neljän tähden kirjoja, mutta myös kolmen ja 3,5 tähden kirjat olivat hyvin edustettuina tilastoissa. Arvioinnin tasapaksuuteen vaikuttaa toki hieman myös jälkijättöinen tilastointini. Esimerkiksi suuri joukko lukemistani lasten runokirjoista sai suoriltaan kolme tähteä, sillä hyvin samanlaisiin teoksiin oli vaikeaa tehdä sen suurempaa arviointieroa kun lukuhetkestä oli kulunut jo jonkin verran aikaa.
On toki sääli, että täydellisyyttä hipovia lukukokemuksia osui kohdalle niin vähän, mutta toisaalta ennen kaikkea olen iloinen siitä, että lukeminen maistuu jälleen. Olen innolla alkanut täyttää uutta Helmet-haastetaulukkoa ja punon itselleni lukutavoitteita tälle vuodelle, mutta niistä lisää ensi viikolla. Esittelen muuten tuttuun tapaan vuoden parhaat ja huonoimmat kirjat YouTuben puolella, joten kannattaa käydä kurkkimassa sielläkin viikonloppuna, kun julkaisen listaukset.
Printti- ja e-kirjat:
Cecily von Ziegesar: Gossip Girl ‒ Eliittinuoret
Matt Haig: Keskiyön kirjasto
Sinikka Nopola: Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla ja muita kirjoituksia*
Jason Reynolds: Minuutin mittainen ikuisuus*
Anu Holopainen: Filigraanityttö*
Timo Parvela: Ella ja kaverit etäkoulussa*
Elizabeth Acevedo: Maata jalkojen alle*
Noora Alanen & Anne Muhonen: Miirun isä on vankilassa
Mikko With: Saakelin satanen*
Tove Jansson: Kuinkas sitten kävikään?
Enni Mustonen: Näkijä
Janita Virtanen: Suuret sanat
Aino Huilaja: Pakumatkalla
Hannele Huovi, Jukka Itkonen & Johanna Venho: Lorulahja
Jukka Parkkinen: Suvi Kinoksen seitsemän enoa
Laura Andersson: Voit nukkua
Jani Ikonen: Kaupunki kukaties
Jessica Townsend: Onttorokko − Morriganin ajojahti
Miika Nousianen & Sanna-Mari Pirkola: Fretti Mercury etsii onnea
Jukka Itkonen & Virpi Penna: Seitsemän kääpiön rytmiorkesteri
Johanna Venho: Ensimmäinen nainen
Paula Nivukoski: Onnelliset aakkoset*
Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu
Anniina Mikama: Myrrys
Laura Friman: Tauko
Hannu Hirvonen: Hui hai hajamieli! Loruja lapsille, kissoille ja kummituksille
Inkeri Karvonen & Emmi Jormalainen: Hupsuja hassuja hipsukkatassuja
Jukka Itkonen & Matti Pikkujämsä: Tukaani puussa
Jukka Itkonen & Matti Pikkujämsä: Kaupunkiretki
Jukka Itkonen & Christel Rönns: Koipihumppa
Johanna Venho & Marjo Nygård: Linnunmaitoa kainalokanoille
Nanna Johansson: Vitsaa säästämättä
Saara Obele: Pikkuisen pihan porukka*
Jukka Ikonen & Christel Rönns: Taikuri Into Kiemura ja muita kaupunkilaisia
Liv Strömquist: Ruusuista punaisin puhkeaa kukkaan
Jukka Parkkinen: Suvi Kinos ja puuttuva rengas
Anne Muhonen: Älä unohda minua
Jukka Itkonen & Camilla Pentti: Aprillipäivä
Mariska, reetta Niemensivu & Aapo Ravantti: Kummat ja kammot
Anja Portin & Sanna Pelliccioni: Matias ja kaikki se mikä oli jossain kaukana*
Annika Sandelin & Karoliina Pertamo: Jos olisin sammakko
Johanna Venho: Syyskirja
Malin Kivelä, Martin Glaz Serup & Linda Bondestram: Jos kohtaat karhun
Pia Perkiö & Pia Sakki: Siilin satupuu
Dess Terentjeva: Ihana
Johanna Venho & Anne Vasko: Puolukkavarvas
Laura Ertimo & Mari Ahokoivu: Aika matka! Lotta, Kasper ja luontokadon arvoitus
Timo Parvela & Pasi Pitkänen: Kepler62 Terra ‒ Kloonit
Disneyn kultainen joulukirja
Jukka Parkkinen: Suvi Kinos ja elämän eväät
J.S. Meresmaa: Khimaira
Heikki Niska & Virpi Penna: Satakieli ja lakaisukone
Riina Tanskanen: Tympeät tytöt ‒ Aikuistumisriittejä
Kirsi Kunnas & Kristiina Louhi: Sirkukseen
Astrid Lindgren & Sara Schwardt: Kätken kirjeesi patjani alle
Salla Tuomivaara: Syötävät koirat ja sympaattiset siat
Yhteensä 56 kirjaa, joissa 7832 sivua
*Kirja saatu arvostelukappaleena
Äänikirjat:
Adam Kay: Kolme yövuoroa jouluun on
Anna-Stina Nykänen: Yksin kotona
Tiina Nopola & Sinikka Nopola: Siskossyndrooma ‒ 60-luku kasvatti meidät
Jojo Moyes: Tähtien antaja
Eve Hietamies: Tarhapäivä
Eve Hietamies: Hammaskeiju
Satu Rämö & Katja Lahti: Vuoden mutsi 1
Julia Quinn: Bridgerton – Salainen sopimus
Nicolas Barreau: Rakkauskirjeitä Montmartrelle
Irene Naakka: Hullu kuin äidiksi tullut
Pamela Druckerman: Kuinka kasvattaa bébé
Marjaana Siivola: Synnytyksen lyhyt oppimäärä
Paula Noronen: Tarja Kulho – Lomille lompsis
Antonio Iturbe: Auschwitzin kirjastonhoitaja
Satu Rämö: Talo maailman reunalla
Liane Moriarty: Viimeinen vuosipäivä
Suvi Auvinen: Kaltainen valmiste
Niina Mero: Juhannusmorsian
Sisko Savonlahti: Kai minä halusin tätä
Antti Tuisku: Menesty!
Helena Ruuska: Mary Gallen-Kallela – Olisit villiä villimpi
Jouni K. Kemppainen: Kaija Koo – Taipumaton
Katja Kallio: Tämä läpinäkyvä sydän
S. J. Bennett: Windsorin solmu
Ilja Leonard Pfeijffer: Grand Hotel Europa
Antti Heikkinen: Latu
Jani Toivola: Rakkaudesta
Richard Osman: Torstain murhakerho
Kaisa Happonen: Mur ja metsän ilta
Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään
Riitta Jalonen: Kirkkaus
Vappu Kannas: Rosa Clay
Anne-Maija Aalto: Korento
Yhteensä 33 kirjaa, jotka kestivät liki 298 tuntia

Pitkä lista ja niin monta hyvää kirjaa. Itselläni tavoitteena tänä vuonna täydet 100 kirjaa. Wish me luck! 😀
TykkääTykkää
Mäkin täällä parhaillaan kirjaan ylös omia lukutavoitteitani tälle vuodelle. Tsemppiä sinne, satanen on kyllä kiva haamuraja rikottavaksi!
TykkääTykkää