Tammikuussa teimme ennätyksiä kolmella saralla: Blogin kävijämäärissä, äänikirjojen kuuntelussa ja ihan vaan kirjojen lukemisessa

Tammikuussa teimme ennätyksiä kolmella saralla: Blogin kävijämäärissä, äänikirjojen kuuntelussa ja ihan vaan kirjojen lukemisessa

Laura: Tammikuussa podin aivan tuskastuttavaa luku-uuvahdusta. Viime vuoden lopulla nautiskelin ennätyksellisestä lukutahdista, mutta heti kun kalenterissa vaihtui uusi vuosikymmen, ei arjen keskeltä tuntunut enää löytyvän aikaa tai energiaa lukemiselle. Tammikuun aikana luin vain kaksi (KAKSI!!!) kirjaa. En muista koska tilanne olisi ollut näin huono. Onneksi nuo molemmat kirjat olivat neljän tähden lukukokemuksia, mutta toivon totisesti, [...]

Nyt se alkaa! – Tule mukaan 7 kuukauden mittaiselle Harry Potter -maratonillemme

Nyt se alkaa! – Tule mukaan 7 kuukauden mittaiselle Harry Potter -maratonillemme

Jos hieraisit silmiäsi otsikon lukiessasi niin ei hätää, se on ihan totta! Aloitamme helmikuun alussa seitsemän kuukautta kestävän Harry Potter -yhteislukumaratonin, jonka aikana luemme yhdessä yhden Harry Potter -kirjan kuussa ja sä voit tulla mukaan! Aloitamme tietenkin Viisasten kivestä ja päätämme urakan elokuun lopulla Kuoleman varjelusten viimeisille sivuille. Tästä postauksesta löydät kaiken maratoniin liittyvän oleellisen [...]

Lempikirjahaasteen kolmas kierros lähtee tästä – luemme jälleen toistemme viime vuoden suosikkiteokset

Lempikirjahaasteen kolmas kierros lähtee tästä – luemme jälleen toistemme viime vuoden suosikkiteokset

Olemme jo kahden vuoden ajan haastaneet toisemme tammikuussa lukemaan edellisen vuoden suosikkiteoksemme. Menestys on ollut vaihteleva: Minna esitteli kaksi vuotta sitten Lauralle Caraval-sarjan, ja viime vuonna Minna piti kovasti Lauran suosittelemasta Sarah Crossanin Yksi-säeromaanista. Tosin samana vuonna Laura ei lopulta saanut luettua Minnan suosittelemaan englanninkielistä YA-romaania lainkaan loppuun. Katsotaan siis millaiset suositukset tämä tammikuu tuo [...]

Tuplasimme kanavamme tilaajamäärän ja ylitimme tärkeän rajapyykin – Tällainen oli kirjatubevuotemme 2019

Tuplasimme kanavamme tilaajamäärän ja ylitimme tärkeän rajapyykin – Tällainen oli kirjatubevuotemme 2019

Kun perustimme Bibbidi Bobbidi Book -blogin syksyllä 2016, oli ajatuksena tuottaa perinteisten tekstipostausten lisäksi videoita ja podcasteja. Joskus ideat vaativat hieman pidempää kypsyttelyaikaa, ja blogin alkuaikoina sekä ääni että liikkuva kuva jäivät yksittäisien kokeilujen varaan. Syyskuusta 2018 lähtien Youtube-kanavallamme on julkaistu säännöllisesti kirjavideoita. Aiemmin tavoitteenamme oli julkaista yksi video viikossa, mutta vuonna 2019 videoiden määrä [...]

Pidimme somekoulutuksia, hostasimme kuvahaasteita, perustimme kollektiivin – tällainen oli Bibbidi Bobbidi Bookin vuosi 2019

Pidimme somekoulutuksia, hostasimme kuvahaasteita, perustimme kollektiivin – tällainen oli Bibbidi Bobbidi Bookin vuosi 2019

Menneen vuoden kertaukset jatkuvat! Tähän mennessä olemme muistelleet Lauran lukemia ja kuuntelemia kirjoja sekä Minnan kirjavuotta 2019. Nyt onkin aika tarkastella, millainen viime vuosi oli blogillemme. 365 päivää pitivät sisällään monia upeita hetkiä, joista voimme kiittää vilpittömästi blogiamme. AAMI. Olemme aiemminkin juonineet kirjallisia tempauksia yhdessä Oma huone -podcastin Anniinan ja Ullan kanssa, mutta keväällä teimme [...]

Kiitos kaikille joulukalentereihimme osallistuneille ja oikein hyvää joulua!

Kiitos kaikille joulukalentereihimme osallistuneille ja oikein hyvää joulua!

Joulukuu on tänäkin vuonna ollut meille erityisen kiireistä aikaa. Youtube-kanavallamme on ilmestynyt näiden 24 päivän aikana yhteensä kaksitoista videota 12 Days of Bibobooxmas -videokalenterin muodossa. Instagramissa olemme puolestaan emännöineen #Bibobooxmas19-haastetta, johon on tullut yli 800 kuvaa! Ihan käsittämätön määrä! Viime vuoden kuvahaasteeseen tuli noin 450 kuvaa ja vuonna 2017 noin 300 otosta. Ette voi edes [...]

Adventtiarvonta: Voita yhteiseksi suosikiksemme nousseen kirjasarjan huima päätösosa!

Adventtiarvonta: Voita yhteiseksi suosikiksemme nousseen kirjasarjan huima päätösosa!

Viime viikolla Instagramissamme järjestettyyn Harry Potter -arvontaan osallistui huima määrä innokkaita kirjaihmisiä. Kiitos ihan jokaiselle! Kolmannen adventin kunniaksi järjestämme vielä vuoden viimeisen arvonnan. Tällä kertaa palkintona on Stephanie Garberin Caraval-sarjan päätösosa Finale. Tuttuun tapaan osallistumisaikaa on vain 24 tuntia, joten klikkaa itsesi nopeasti blogimme Instagram-tilille! Arvonnan säännöt Arvonnan järjestävät Bibbidi Bobbidi Book -blogin ylläpitäjät. Arvontaan [...]

Adventtiarvonta: Kiinnostaako Harry Potter ja liekehtivä pikari -kirjan kuvitettu versio?

Adventtiarvonta: Kiinnostaako Harry Potter ja liekehtivä pikari -kirjan kuvitettu versio?

Joulu on lahjojen aikaa, ja koska olemme saaneet teiltä lukijoiltamme valtavasti innostusta ja hyvää mieltä läpi vuoden, päätimme hemmotella teitä pienellä joululahjalla. Instagram-tilimme uusimmassa kuvassa pääset osallistumaan arvontaan, jonka palkintona on J. K. Rowlingin Harry Potter ja liekehtivä pikari -kirjaa kuvitettuna versiona. Aikaa osallistumiseen on vain tasan vuorokausi, joten kipin kapin Instagramiin! Arvonnan säännöt Arvonnan [...]

Marraskuussa palasimme vanhojen suosikkien pariin ja suunnittelimme joulukuun lukuspurttia

Marraskuussa palasimme vanhojen suosikkien pariin ja suunnittelimme joulukuun lukuspurttia

Minna: Marraskuu osoittautui tasaisen varmaksi lukemiskuukaudeksi! Luin yhteensä kuusi kirjaa, joista yksi oli sarjakuva-albumi ja loput romaaneja. Kuukauden kohokohta oli ehdottomasti Renée Ahdiehin The Beautiful, jonka historiallinen tunnelma ja viihdyttävät henkilöhahmot pitivät otteessaan alusta loppuun. Yllättäen pidin myös Antti Heikkisen Kehvelistä, vaikken suomalaista kirjallisuutta kovin usein luekaan. Pitäisi ehkä harrastaa sitä hieman enemmän! Päätin kuukauden [...]

Lokakuussa paukkuivat ennätykset niin lukemisessa kuin blogissakin

Lokakuussa paukkuivat ennätykset niin lukemisessa kuin blogissakin

Laura: Tuntuu, että lokakuun alusta olisi iäisyys! Olen ollut myös tämän kuukauden saikulla (parantukaa jo penteleen kädet!), joten olen jälleen ehtinyt lukea todella paljon kirjoja. Rikoin jopa elokuussa tekemän lukuennätyksen. Hopeareunus ja niin edelleen. Kuukauden kirjakattaukseen mahtuu monia keskinkertaisia kirjoja, mutta myös todellisia helmiä! Suvi Auvisen Lihan loppu oli ajatuksia vavisutteleva tietokirja, Margaret Atwoodin Testamentit [...]