Naiskirjailijat dominoivat kuukauden luettuja – taas!

Naiskirjailijat dominoivat  kuukauden luettuja – taas!

Toukokuu kului ihan supernopeasti! Päiviteltiin tätä keskenämme jo viime viikolla, kun mietimme loppukuun ja kesäkuun alun postauksia. Luettujen kirjojen saldo on silti molemmilla aika hyvä ja yhteenlaskettuna vieläkin parempi. Luimme ja kuuntelimme yhteensä 19 kirjaa kuukauden aikana! Minna: Toukokuu osoittautui minulle poikkeuksellisen hyväksi lukukuukaudeksi! Kuun alussa tahkosin läpi nuortenkirjoja teemaviikkoa varten ja vaikka teemaviikosta päästiin [...]

Soturikissat pääsivät yllättämään – lasten fantasiasarja on hauska ja viihdyttävä

Soturikissat pääsivät yllättämään – lasten fantasiasarja on hauska ja viihdyttävä

Olen tähän mennessä pysytellyt teemaviikon kirjojen suhteen aikalailla mukavuusalueellani ja suorastaan piehtaroinut nostalgiassa. Kirjoitin kirjoista, jotka ovat tehneet minusta lukijan, sekä analysoin teinisuosikkiani Twilightia kokonaisen postauksen verran. Tuo postaus sai ihmiset liikkeelle ja keskustelemaan – kiitos siitä! Päätin kuitenkin jo etukäteen, että luen myös jotakin, mihin en ole aiemmin tarttunut. Soturikissat-sarjan kirjat ovat kiehtoneet minua [...]