Yhdeksän äänikirjasuositusta ja video viikostani äänikirjojen suurkuluttajana

Yhdeksän äänikirjasuositusta ja video viikostani äänikirjojen suurkuluttajana

Eilen julkaistiin ensimmäinen oma videoni kirjabloggaajien ja bookstagrammaajien yhteisellä Kirjakultti-kanavalla. Videolla seuraan viikon ajan kuinka paljon ja missä tilanteissa kuuntelen äänikirjoja. Kuten taannoin jo tunnustin, olen suorastaan äänikirja-addikti. Jotta vielä äänikirjojen kanssa kipuilevatkin voisivat tarttua uuteen harrastukseen, päätin koota pienen suosituslistan syksyn aikana kuuntelemieni äänikirjojen parhaimmistosta. Ulrika Björkstam: Nouse nyt Olen viime aikoina kuunnellut hämmentävän [...]

LUKUVLOGI: Kaksi päivää riippumatossa

LUKUVLOGI: Kaksi päivää riippumatossa

Elokuun lopulla pakkasin reppuuni seitsemäntoista kirjaa, ja suuntasin viikoksi perheemme kesäkotiin. Vaikka viikonloppujen aikana entisen mummolani pihamaalla kulki muitakin, olin arkipäivät lähinnä omassa seurassani. Mikä mainio syy polkaista käyntiin kahden päivän henkilökohtainen lukumaraton ja kuvata siitä vielä lukuvlogi! Kahteen päivään ehti mahtua vielä visiitti kirjastoautollakin, vaikka totuuden nimissä en olisi tarvinnut luettavakseni enää yhtään uutta [...]