Voiko kirjojen ostaminen lähteä näpeistä? – Ajatuksia kirjavuorten ja jouluisen kulutushysterian keskeltä

Voiko kirjojen ostaminen lähteä näpeistä? – Ajatuksia kirjavuorten ja jouluisen kulutushysterian keskeltä

Tervetuloa avaamaan kirjabloggaajien yhteisen joulukalenterin seitsemättä luukkua. Eilisen luukun takana oli Kirjakaapin avain -blogin Jonna, ja huomenna vuorossa on Riikka Lukijan roolissa -blogista. Mutta sitten asiaan. Koko tämän vuoden ajan sisälläni vellonut ympäristöahdistus on paisunut. Olen pohtinut omia kulutustottumuksiani, matkojani, syömääni ruokaa ja tulevaisuuden unelmiani aivan eri tavalla kuin koskaan aiemmin. Väkisinkin nämä hivenen sekavat [...]

Kahdeksan vinkkiä joululahjaostoksille

Kahdeksan vinkkiä joululahjaostoksille

Oletko sinäkin yksi niistä, joka on jättänyt joululahjojen hankkimisen perinteisesti jouluviikon viimeisiin ruuhkiin? Ei hätää, samaan on sortunut kaikista edellisvuosien lupauksista huolimatta moni muukin (ja juuri siitä ne ruuhkat johtuvat). Onneksi vielä on monta päivää aikaa etsiä täytettä pukinkonttiin, ja me haluamme auttaa ostosreissua pienellä vinkkilistalla. Kuten lapsetkin tietävät, kovat paketit ovat usein parhaita. Etenkin [...]

Paljastuksia joulupaketeista

Paljastuksia joulupaketeista

Ei liene yllätys, että kaksi kirjabloggaajaa upotti joulun toivelistoilleen uutuusniteitä. Toiveemme esittelimme jo aiemmin Instagramin joulukalenterin puolella, mutta nyt on aika katsoa, mitä vuoden odotetuimpien kovien pakettien kääreistä paljastui. Laura: Toivoin joululahjaksi kahta kirjaa, jotka eivät voisi olla kauempana toisistaan. Martta Heikkilän toimittama Taidekritiikin perusteet on toisen graduni ydinteoksia, ja tuntui suorastaan rikolliselta, ettei minulla ole aiemmin [...]