Kolme jouluista miniarviota: Tyttö joka pelasti joulun, Kirjeitä Joulupukilta ja Minä olen Joulupukki

Kolme jouluista miniarviota: Tyttö joka pelasti joulun, Kirjeitä Joulupukilta ja Minä olen Joulupukki

Julkaisin viikon alussa joulukalenterivideon, jossa vinkkasin kuusi jouluista teosta luettavaksi näin ennen joulua tai välipäiviksi. Videon kuvaamishetkellä olin lukenut teoksista vain kaksi kokonaan ja yksi oli kesken, mutta nyt olen kahlannut kuudesta vinkkauksesta jo neljä läpi. Arvioin niistä kolme tässä postauksessa ja loput voit tietenkin käydä katsomassa videolta! Videon kuvaamisen aikaan olin lukenut 95 sivua [...]

Äänikirjat nousivat vuoden hitiksi – luin 38 ja kuuntelin 31 kirjaa vuonna 2017

Äänikirjat nousivat vuoden hitiksi – luin 38 ja kuuntelin 31 kirjaa vuonna 2017

Minna paljastikin jo eilen päättyvän vuoden lukutilastonsa, joten eiköhän nyt ole minun vuoroni luoda katsaus taakse jääneisiin kirjakasoihin. Sen voin jo sanoa ennakkoon, että jos vuosi 2017 oli oivallinen teatterivuosi, oli se omassa mittakaavassani varsin menestyksekäs myös kirjojen osalta. Lukuvuoteni rytmittyy oikeastaan täysin päinvastaisesti kuin Minnalla. Alkuvuosi oli uuden työn ja opintojen takia kiireinen, ja [...]

Matt Haig: Tyttö joka pelasti joulun

Matt Haig: Tyttö joka pelasti joulun

Jouluun liittyvistä tarinoista yleisin on se, että joulupukin matka maailman ympäri on uhattuna syystä tai toisesta, ja vain yksi nerokas lapsi voi pelastaa joulun. Asetelma on toki kutkuttava, mutta jo aikaa sitten kulunut. Sen vuoksi Matt Haigin Tyttö joka pelasti joulun ei ole yhtä herkullisen koukuttava kuin edeltäjänsä Poika nimeltä Joulu. Pikkuinen Amelia elää sairaan [...]

Matt Haig: Poika nimeltä Joulu

Matt Haig: Poika nimeltä Joulu

”Kerran hän oli vain tavallinen poika nimeltä Nikolas, joka asui keskellä ei mitään, tai siis keskellä Suomea, ja jolla ei ollut taikuuden kanssa muuta tekemistä kuin se, että hän uskoi siihen. Poika, joka tiesi maailmasta hyvin vähän, vain sienikeiton maun, kylmän pohjoistuulen tunnun ja tarinat, joita hänelle oli kerrottu. Poika, jonka ainoa lelu oli nauriista [...]

Klassikoita ja uutuuksia – 24 tarinaa jouluun

Klassikoita ja uutuuksia – 24 tarinaa jouluun

Jouluviikko on täällä ja ainakin mun mielestä joulukuu on mennyt aivan sairaan nopeasti! Vastahan tässä mietittiin ekoja joululahjoja ja ostettiin glögiä mukamas liian aikaisin. Joululoman alkamisen kunniaksi päätin listata 24 jouluista tarinaa, joista voi nauttia pyhien aikana. Listassa on mukana kirjoja, leffoja ja vlogeja - eli jokaiselle jotakin. Jos sulla on hyviä vinkkejä, niin laita [...]