Kirja, joka sai minut aloittamaan oman romaanin suunnittelun! – Päivi Haanpää & Terhi Rannela: Miksi en kirjoittaisi?

Kirja, joka sai minut aloittamaan oman romaanin suunnittelun! – Päivi Haanpää & Terhi Rannela: Miksi en kirjoittaisi?

Suomi on tuhansien pöytälaatikkokirjoittajien maa. Ties kuinka moni haaveilee kirjan julkaisemisesta, ja ahkerimmat täyttävät valkoisina hehkuvia tekstitiedostoja uusilla virkkeillä. Aika moni jopa saa käsikirjoituksen valmiiksi ja lähettää sen kustantamoon. Sitten taas toisaalta vähintään yhtä paljon on meitä, jotka ovat lapsesta saakka haaveilleet oman kirjansa kansien hipelöimisestä kirjakaupassa, mutta itse kirjan kirjoittaminen on jäänyt ajatuksen tasolle. [...]

Haanpää & Riikonen (toim.): Sanasinfonia – Novelleja Sibeliuksesta

Haanpää & Riikonen (toim.): Sanasinfonia – Novelleja Sibeliuksesta

Luulen, että keneltäkään hämeenlinnalaiselta tai joskus siellä asuneelta ei voinut mennä ohi se, että vuonna 2015 vietettiin Jean Sibeliuksen juhlavuotta. Säveltäjämestarin syntymästä tuli 8. joulukuuta 2015 kuluneeksi 150 vuotta. Jannen syntymäkaupunki otti juhlasta kaiken irti, julistautuipa se jopa Sibelius-pääkaupungiksi. Lukuisten konserttien ja juhlallisuuksien lisäksi Sibeliusta muistettiin myös kaunokirjallisella kentällä. Sanasinfonia ­­– Novelleja Sibeliuksesta on kahdeksan [...]