Teatterissa: The Addams Family

Teatterissa: The Addams Family

Siitä on lähes kaksi vuotta, kun olen edellisen kerran päässyt istahtamaan teatterin penkkiin. Ja ai kuinka ihanaa olikaan, kun ystäväni laittoi viime viikolla viestiä, että hänellä olisi kaksi lippua Jyväskylän kaupunginteatterin uuden The Addams Family -musikaalin ennakkonäytökseen, lähtisinkö mukaan? No todellakin! The Addams Family seuraa tietenkin Addamsien perhettä, joka on varsin omalaatuinen. Mustaan ja punaiseen [...]

Teatterissa: Making of Lea, Medusan huone & Harriet

Teatterissa: Making of Lea, Medusan huone & Harriet

Olen tänä keväänä ehtinyt gradukiireistä huolimatta käydä muutamaan otteeseen teatterissakin. Aivoja uuvuttavan kevään tuloksena en ole tosin oikein osannut kirjoittaa näkemistäni näytelmistä mitään tänne blogin puolelle. Itse asiassa en ole oikeastaan osannut antaa näytelmille edes tähtiarvioita, vaikka yleensä pyörittelen sellaisen mielessäni heti esityksen jälkeen. Koska olen kuitenkin tämän kevään aikana nähnyt useampia kiinnostavia esityksiä, päätin [...]

Teatterissa: Avoin liitto

Teatterissa: Avoin liitto

Aivan sattuman kaupalla olen parin viikon aikana päätynyt katsomaan kaksi kahden henklön näytelmää, joiden keskiössä on rakoileva avioliitto ja miehen uskottomuus. Kansallisteatterin Kohtauksia eräästä avioliitosta ei oikein kolahtanut minuun, mutta Teatteri Jurkan Avoin liitto sen sijaan iski niin nauru- kuin ajatushermoon. Vaimo ja mies eivät ole enää onnellisia yhdessä. Mies ravaa ennemmin vieraiden naisten luona [...]

Teatterissa: Billy Elliot

Teatterissa: Billy Elliot

Billy äiti on kuollut ja isän työpaikalla kaivoksessa on aloitettu lakko, jossa myös Billyn veli on mukana. Kotona on höperö isoäiti, jonka jälkiä Billy joutuu korjaamaan. Ja kaiken lisäksi nyrkkeilyharjoitukset tuntuvat täysin pakkopullalta. Eräiden erittäin kurjien harjoitusten jälkeen Billy päätyy seuraamaan tyttöjoukon balettiharjoituksia. Päämäärätietoinen opettaja kiskaisee Billyn mukaan, ja kun piruetit alkavat sujua sulavasti, alkaa [...]

Teatterissa: Kohtauksia eräästä avioliitosta

Teatterissa: Kohtauksia eräästä avioliitosta

Mariannen (Kristiina Halttu) ja Johanin (Esa-Matti Long) elämä näyttää ulospäin mallikkaalta. Heillä on kaksi tytärtä, joiden kanssa käydään joka sunnuntai jommassakummassa mummolassa syömässä. Pariskunta näkee ystäviään säännöllisesti ja avara loft-asunto on kuin suoraan ruotsalaisen sisustuslehden keskiaukeamalta. Täydellisen ulkokuoren alla kiristyy kuitenkin jatkuvasti jousi, joka on minä hetkenä hyvänsä valmis puhkaisemaan kaikki arkisen onnelliset kuplat. Kansallisteatterin Omapohjassa [...]

Puoliväli ylitetty – Näitkö jo 12 Days of Bibobooxmas -joulukalenterin toisen viikon videot?

Puoliväli ylitetty – Näitkö jo 12 Days of Bibobooxmas -joulukalenterin toisen viikon videot?

Viimeinen työviikko ennen joulua on käynnistynyt, ja Helsingissäkin pyryttää lunta kuin parhaimmissa jouluelokuvissa ikään. Koska joulukuu on edennyt jo 17. päivään, on 12 Days of Bibobooxmas muiden joulukalenterien tavoin ylittänyt puolivälin. Oletko ehtinyt nähdä jo kaikki nämä viime viikolla julkaistut videot? Viikon aluksi Anniina’s booksin Anniina vieraili Lauran videolla vastaamassa kirja-aiheisiin väittämiin. Saako kirjan loppuratkaisu [...]

Teatterissa: Homoäiti

Teatterissa: Homoäiti

Kun toinen lapsi syntyy, nainen menettää kaiken oman aikansa ja tilansa. Hänelle lyhyt matka hammaslääkäriinkin on luksusta, vaikka puoliso ei sitä tunnu ymmärtävän. Tämä ei pidä työmatkojaan omana aikana, vaikka lasten panttivangiksi joutunut nainen ottaisi nuo rauhalliset hetket koska tahansa itselleen. Nyt hänen kulkemisensa julkisilla on jatkuvaa sirkusta. Poika pitäisi pitää hereillä, kun taas tyttö [...]

Teatterissa: 42nd Street

Teatterissa: 42nd Street

Viikonloppuna meidän Instagramia seuranneet sen jo varmaan tietääkin, mutta vietin viime viikolla pitkän viikonlopun äidin ja siskon kanssa Lontoossa. Reissu oli mulle kaupunkiin jo kolmas, mutta siihen mahtui paljon uusia kokemuksia. (Ja muutama jo kerran koettukin asia, esimerkiksi kierros Warner Brothersin studiolla katsomassa Harry Potter -leffojen tekemistä! Jos se kiinnostaa sua, käy katsomassa meidän ig-storyn [...]

Teatterissa: Mamma Mia

Teatterissa: Mamma Mia

Tähän mennessä varmasti kaikille blogiamme edes hitusen lukeneelle on tullut selväksi, että rakastan musikaaleja. Ei ei ole myöskään kovin vaikeaa arvata, että Abban musiikki saa jalkani ottamaan kömpelöitä tanssiaskelia ja äänihuuleni kiekumaan tuttuja melodioita. Jo syksyllä oli siis aivan selvää, että suomenkielinen Mamma Mia on pakko nähdä. Abban kappaleiden ympärille rakennettu Mamma Mia on monelle [...]

Teatterissa: Taru sormusten herrasta

Teatterissa: Taru sormusten herrasta

Nyt on tunnustuksen aika. En ole koskaan lukenut Taru sormusten herrasta -trilogiaa, vaikka yritys joskus takavuosina olikin kova. Halusin lukea kirjat ennen elokuvien julkaisua, mutta lopulta taisin päästä toisen kirjan alkuun. Huomattavasti sen jälkeen, kun kaksi ensimmäistä elokuvaa oli nähty. Ehkä syynä oli nuori ikäni, olinhan vasta alakoulun viimeisillä luokilla elokuvasarjan ensimmäisten osien ilmestyessä. Syynä [...]