Teatterissa: Musta Saara

Teatterissa: Musta Saara

Täytyy tunnustaa, että keskiviikkona minua hieman jännitti, kun astelin kohti Kansallisteatteria. Edessä oli Mustan Saaran ensi-ilta, enkä oikein tiennyt mitä odottaa. Pirkko Saision kirjoittama Koivu ja tähti suhahti viime vuonna niin reilusti ohi oman teatterimakuni, etten osannut kirjoittaa siitä edes kunnon arviota. Mietin, olisivatko seuraavat kolme tuntia elämästäni täynnä samanlaisia epäolennaisia huomioita näytelmän soljuessa auttamattomasti [...]

Teatterissa: 42nd Street

Teatterissa: 42nd Street

Viikonloppuna meidän Instagramia seuranneet sen jo varmaan tietääkin, mutta vietin viime viikolla pitkän viikonlopun äidin ja siskon kanssa Lontoossa. Reissu oli mulle kaupunkiin jo kolmas, mutta siihen mahtui paljon uusia kokemuksia. (Ja muutama jo kerran koettukin asia, esimerkiksi kierros Warner Brothersin studiolla katsomassa Harry Potter -leffojen tekemistä! Jos se kiinnostaa sua, käy katsomassa meidän ig-storyn [...]

Teatterissa: Julia & Romeo

Teatterissa: Julia & Romeo

Kaksi nuorta rakastavaista, riitelevät suvut, kohtalokkaat kuolemat ja tarinan traaginen loppu. Jokainen meistä varmasti tietää Shakespearen Romeon ja Julian, näytelmän veronalaisista nuorista, jotka rakkaus ajaa kohti traagista loppua. Klassikkonäytelmää on esitetty vuosisatojen kuluessa ties minkälaisilla lavoilla ja mitä erilaisemmin sovelluksin. Minulle parhaiten ovat jääneet mieleen lastenohjelma Vili Vilperin tulkinta näytelmästä sekä Dingon musiikeilla höystetty Autiotalo, [...]

Teatterissa: Godspell

Teatterissa: Godspell

Vietin jälleen viime viikolla kulttuurikeskiviikkoa, ja hyppäsin junaan, joka kuljetti minut Tampereelle. Nämä keskelle viikkoa osuvat kulttuurireissut ovat aina hieman raskaita, joten teen niitä vain hyvästä syystä. Tampereen työväen teatterissa esitettävä Godspell oli ehdottomasti erinomainen syy kärsiä pienestä väsymyksestä torstaiaamuna, etenkin kun roolituksessa on mukana hyvä ystäväni. Tampereen työväen teatterin kanssa toimivat yhteistyössä tällä kertaa [...]

Teatterissa: Love Me Tender

Teatterissa: Love Me Tender

Rakastan Elvistä. Sitä nuorta notkealanteista hurmuria, joka äänellään saa kellohelmat heilumaan ja sydämet läpättämään. Koska myös rakkauteni 50-lukua ja musikaaleja kohtaan on kiistämätöntä, voitte varmasti kuvitella että Lahden kaupunginteatterin Love Me Tender -musikaali on ollut must see -listallani ensi-illastaan lähtien. Joe DiPietron käsikirjoittama musikaali ei kerro itse laulajatähden tarinaa, vaikka teos Elviksen musiikin ympärille rakentuukin ja [...]

Teatterissa: Cats

Teatterissa: Cats

Jos saisin katsoa vain yhdentyyppisiä näytelmiä koko loppuikäni, en voisi kohdistaa valintaani mihinkään muuhun kuin klassikkomusikaaleihin. Voi kuinka rakastankaan mukaansatempaavia melodioita, häpeilemätöntä heittäytymistä ja ylitsepursuavia tanssikoreografioita! Olisipa arjessa vähän enemmän musikaalimaisuutta! Vaikka olen päässyt nauttimaan varsin monista upeista esityksistö, on musikaalisivistyksessäni myös muutamia nolostuttavia aukkoja. Esimerkiksi Cats oli minulle tuttu vain Memory-kappaleesta ja ainaisista piikittelyistä, [...]

Teatterissa: Masennuskomedia

Teatterissa: Masennuskomedia

Varmasti jokainen työelämässä oleva tuntee ne konsultit, jotka puhkuvat joka suuntaan hirveällä vauhdilla. He suoltavat suustaan lauseita, joiden englanninkieliset sanat yrittävät peittää kaiken sisällöllisen tyhjyyden. Ja vaikka et olisi työelämässä, tunnet varmasti ihmistyypin. Harmaa jakku tai mitäänsanomaton puku ja tekopirteä hymy kasvoilla. Ja sitten kaikkia vituttaa. Kansallisteatterissa tällä viikolla ensi-iltaan tullut Masennuskomedia tekee pilaa juuri [...]