Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa

Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa

Liekö mikään asia maailmassa niin tiiviisti mukana kaikissa elämämme vaiheissa kuin ruoka? Notkuvien pöytien äärellä vietetään perhejuhlat, lapsuudesta muistetaan joulukinkun lisäksi kesäiset eväsretket. Syömme ilosta ja surusta, yhdessä ja yksin. Parhaat ruokamuistot palaavat mieleen ja kielelle vielä vuosienkin päästä. Leena Parkkisen uusimmassa teoksessa ruoka näyttelee tärkeää roolia. Se ei ole kirjan päähenkilö, mutta kaiken takana [...]

Haanpää & Riikonen (toim.): Sanasinfonia – Novelleja Sibeliuksesta

Haanpää & Riikonen (toim.): Sanasinfonia – Novelleja Sibeliuksesta

Luulen, että keneltäkään hämeenlinnalaiselta tai joskus siellä asuneelta ei voinut mennä ohi se, että vuonna 2015 vietettiin Jean Sibeliuksen juhlavuotta. Säveltäjämestarin syntymästä tuli 8. joulukuuta 2015 kuluneeksi 150 vuotta. Jannen syntymäkaupunki otti juhlasta kaiken irti, julistautuipa se jopa Sibelius-pääkaupungiksi. Lukuisten konserttien ja juhlallisuuksien lisäksi Sibeliusta muistettiin myös kaunokirjallisella kentällä. Sanasinfonia ­­– Novelleja Sibeliuksesta on kahdeksan [...]