Miniarvioissa neljä tänä vuonna ilmestynyttä kotimaista nuortenkirjaa: Huumeita, perhehaasteita, hakkereita ja noloja kommelluksia

Miniarvioissa neljä tänä vuonna ilmestynyttä kotimaista nuortenkirjaa: Huumeita, perhehaasteita, hakkereita ja noloja kommelluksia

Olen kärsinyt alkusyksyn ajan lukujumista ja nyt lokakuun lopulla tilanne alkoi pänniä oikein kunnolla. Luettavien kirjojen pino alkoi kasvaa aivan hallitsemattoman kokoiseksi ja erityisesti uusia arvostelukappaleita oli kertynyt jonoon tuhottoman paljon. Suuri osa niistä oli varsin helpostilähestyttävän mittaisia nuortenkirjoja, joten päätin alkaa lukujumin karkotukseen lyhyiden kotimaisten kirjojen avulla. Vetäisinkin lopulta neljä kirjaa kahdessa illassa ja [...]

Näillä neljällä kirjalla saat lukuhaasteeseen nopeasti potkua

Näillä neljällä kirjalla saat lukuhaasteeseen nopeasti potkua

Olen viime aikoina lukenut useammankin kirjan, josta minulla on sanottavaa vain muutaman lauseen verran, joten ne ovat jääneet blogiraportoinnin ulkopuolelle. Koska kyse on kuitenkin ihan mallikkaista kirjoista ja etenkin näin kesällä ihmiset tarvitsevat keveitä lukuvinkkejä, tänään tarjoilen teille neljä miniarviota. Vai olisiko midiarvio sittenkin lähempänä totuutta? Pahoitteluni, en oikein osaa tehdä runsassanaisuudelleni mitään. Nämä kirjat [...]