
Viime vuosina olen huomannut viehättyneeni varsin pitkiin kirjojen nimiin. Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville päätyi nimensä vuoksi kirjastosta yöpöydälleni, The Time-Travels of the Man Who Sold Pickles and Sweets sai kaivamaan setelin esille kairolaisessa kirjakaupassa.
Jonas Jonasson on selvästi pitkien kirjannimien ystävä. Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi on yhä lukulistallani, mutta Lukutaidoton joka osasi laskea tarttui mukaani erään kirjastoautovierailun päätteeksi. Jonassonin toinen romaani kertoo Nombeko Mayekon tarinan. Etelä-Afrikassa rotuerottelun aikaan syntynyt tyttö oppii slummissa laskemaan, vaikka kouluun ei huussintyhjentäjällä ole asiaa. Hökkeleiden keskellä varttuva tyttö oppii myös lukemaan ja kohtalokkaan onnettomuuden jälkeen palvelemaan maan atomipommiohjelmasta vastaavaa insinööriä. Kun olot tutkimuslaitoksessa alkavat käydä tukaliksi, pakenee Nombeko Ruotsiin. Nuoren naisen hoiviinsa päätyy vahingossa myös atomipommi, jota ei pitäisi edes olla olemassa. Tällaistahan voi käydä kenelle vain, eikö? Afrikkalaistyttö löytää ympärilleen ruotsalaisia ystäviä, joiden avulla hän yrittää toimittaa atomipommin turvallisesti Ruotsin kuninkaalle.
Atomipommin ympärille kietoutuneen pääjuonen lomaan Jonasson on punonut lukuisia pienempiä tapahtumasarjoja. On kuningashuoneen palvontaa ja sen tuhoamisyrityksiä. On hyppyjä lentokoneesta, repullinen rahaa ja hätiköiviä, ruotsalaisia turvallisuusjoukkoja. Älykäs Nombeko tovereineen kehittelee lukemattomia suunnitelmia atomipommin varalle, mutta yksi kerrallaan ne menevät kauhistuttavalla tavalla mönkään. Vuodet ja suunnitelmat kuluvat, mutta atomipommi hallitsee joukkion elämää. Kaltaiselleni tapa-ahdistujalle kirja aiheutti välillä inhottavaa kiemurtelua. Juuri kun kaikki näytti vihdoin järjestyvän, törttöilee joku niin että päähenkilöiden elämä jää jälleen junnaamaan paikalleen moneksi vuodeksi. Oikea elämä on pausella juonitteluiden viedessä kaiken ajan.
Laura Jänisniemen suomennos Jonassonin tekstistä on soljuvaa ja rikasta. Kirjan huumori on herskyvää, välillä räikeästi näkyvillä, toisinaan taas yksittäisiin sanoihin kätkettynä. Historiallisten tapahtumien ujuttaminen mukaan juonikuvioihin tekee tekstistä samaistuttavaa ja uskottavaa.
Ehkä Jonasson on halunnut jyrkillä juonikäänteillään korostaa ihmisten tapaa kehittää järjettömiä pakkomielteitä mitä kummallisimmista asioista. Emme osaa luovuttaa, vaikka joskus se voisi olla kaikkein järkevin ratkaisu. Ihminen jää helposti oman elämänsä sivustakatsojaksi pyörimään epämääräiseen välitilaan, kun huomio kiinnittyy prioriteetiksi nostetun hullutuksen edelle. Tosielämässä nuo pakkomielteet eivät ehkä ole yhtä massiivisia kuin kuninkaan syökseminen vallasta tai atomipommi, mutta elämänsä saa kyllä junnaamaan paikalleen pienemmilläkin oikuilla.
Kaiken kaikkiaan Lukutaidoton joka osasi laskea on nerokas opus, mutta 180 asteen käännöksiä nähdään niin paljon, että kirjan toisella puolikkaalla huulilta karkaa automatkoilta tuttu kysymys ”Are we there yet?”.
★★★☆☆
Jonas Jonasson: Lukutaidoton joka osasi laskea
Suomentanut: Laura Jänisniemi
WSOY, 2014
417 sivua
Luettavaksi kirjastosta.
One thought on “Jonas Jonasson: Lukutaidoton joka osasi laskea”