Lapseni on teatterikonkari jo ennen ensimmäistä soselusikallistaan – Miksi vauvateatteri vei sydämeni?

Lapseni on teatterikonkari jo ennen ensimmäistä soselusikallistaan – Miksi vauvateatteri vei sydämeni?

Minähän olen se ihminen, joka hipsi yksin teatteriin lastennäytökseen ja pohdiskeli lämpiöön pystytetyssä väliaikaiskatsomossa, että olisikohan tänne kuitenkin pitänyt ottaa kulissilapsi mukaan, kun matalilla tuoleilla ei istu toista mukulatonta aikuista. Nyt ei onneksi tarvitse enää kulissilapsen perään haikailla, kun jälkikasvua on omasta takaa. Harmi vaan, että käytännössä kaikki teattereiden pienille lapsille suunnatut esitykset on tarkoitettu [...]

Teatterissa: The Addams Family

Teatterissa: The Addams Family

Siitä on lähes kaksi vuotta, kun olen edellisen kerran päässyt istahtamaan teatterin penkkiin. Ja ai kuinka ihanaa olikaan, kun ystäväni laittoi viime viikolla viestiä, että hänellä olisi kaksi lippua Jyväskylän kaupunginteatterin uuden The Addams Family -musikaalin ennakkonäytökseen, lähtisinkö mukaan? No todellakin! The Addams Family seuraa tietenkin Addamsien perhettä, joka on varsin omalaatuinen. Mustaan ja punaiseen [...]

Teatterissa: Pieni merenneito

Teatterissa: Pieni merenneito

Usein vaikuttavan teatteriesityksen jälkeen sitä huokaisee, että tämä pitäisi nähdä uudelleen. Käytännössä tuo haave jää kuitenkin yleensä vain loppuaplodien jälkeiseksi haihatteluksi, sillä elämässä on niin vähän vapaailtoja ja niin paljon kiinnostavia teatteriesityksiä, ettei uusintakierroksille ole aikaa. Paitsi silloin tällöin. Kävin katsomassa Pienen merenneidon Helsingin Kaupunginteatterissa vuosi sitten sen tultua ensi-iltaan. Vuodentakaiset ajatukseni pääset lukemaan täältä. [...]

Lukuvinkkejä, teatteritärppejä ja matkaopas kirjasomeen – Tiesitkö, että pohdiskelen taidetta ja kulttuuria myös työblogissani?

Lukuvinkkejä, teatteritärppejä ja matkaopas kirjasomeen – Tiesitkö, että pohdiskelen taidetta ja kulttuuria myös työblogissani?

Osa teistä varmasti jo tietääkin, että olen maaliskuun lopusta alkaen ollut ammattibloggaaja. No ainakin tavallaan. Maaliskuun 26. päivänä julkaisin ensimmäisen tekstini Maaseudun Tulevaisuuden verkkosivuilla ilmestyvässä Aitiopaikka-blogissa, joka keskittyy taiteeseen ja kulttuuriin. Osa tuon työblogini aiheista on ollut sellaisia, jotka olisin hyvin voinut julkaista myös täällä Bibbidi Bobbidi Bookin puolella, joten päätin nyt vinkata teille muutaman [...]

Kävin teatterissa tänä vuonna yli 30 kertaa – Jaa oman teatterivuotesi huippuhetket #Esirippu2019-haasteessa

Kävin teatterissa tänä vuonna yli 30 kertaa – Jaa oman teatterivuotesi huippuhetket #Esirippu2019-haasteessa

Vuosi 2019 ja sen myötä koko 2010-luku alkaa pian olla paketissa, ja mehän tietysti tiedämme mitä se tarkoittaa. No vuosikatsauksia tietysti! Lukemiamme kirjoja ja blogia koskevia koosteita saatte odottaa vielä muutaman viikon, mutta koska olen uskoakseni sulkenut teatterin oven viimeistä kertaa tänä vuosikymmenenä, on aika koota yhteen ajatukset kuluneesta teatterivuodesta. Vuonna 2017 näin 34 teatteri-, [...]

Menin viikonloppuna naimisiin – tässä kaikki häidemme kirjateemaiset yksityiskohdat!

Menin viikonloppuna naimisiin – tässä kaikki häidemme kirjateemaiset yksityiskohdat!

Viikonloppuna minusta tuli rouvashenkilö. Sanoimme yhdeksän yhteisen vuoden jälkeen poikaystäväni kanssa tahdon, ja nyt hän on minulle aviomies. Kirjat hiipivät kuin varkain hääjuhlamme koristeluihin mukaan. Alun perin niitä ei edes pitänyt olla näin paljon, mutta vielä vuorokautta ennen hääjuhlia päädyimme muuttamaan esimerkiksi pöytäkoristeita täysin. Tässä siis muutama kuva hääpaikastamme ja listaus kirjateemaisista koristeideoista! Pöydissä meillä [...]

Teatterissa: Making of Lea, Medusan huone & Harriet

Teatterissa: Making of Lea, Medusan huone & Harriet

Olen tänä keväänä ehtinyt gradukiireistä huolimatta käydä muutamaan otteeseen teatterissakin. Aivoja uuvuttavan kevään tuloksena en ole tosin oikein osannut kirjoittaa näkemistäni näytelmistä mitään tänne blogin puolelle. Itse asiassa en ole oikeastaan osannut antaa näytelmille edes tähtiarvioita, vaikka yleensä pyörittelen sellaisen mielessäni heti esityksen jälkeen. Koska olen kuitenkin tämän kevään aikana nähnyt useampia kiinnostavia esityksiä, päätin [...]

Kirjafriikin keväiset Netflix-(ja vähän muutkin)-vinkit

Kirjafriikin keväiset Netflix-(ja vähän muutkin)-vinkit

Tämä on jo vaikka kuinka mones osa kirjafriikin Netflix-vinkkejä, joita oon tänne blogin puolelle kirjoitellut epätasaisin väliajoin. Sarjojen kattominen on musta melkein yhtä hauskaa kuin lukeminen  ja itseasiassa tv-sarjoissa mua viehättää lajin helppous: ruudun töllöttämiseen täytyy ehdottomasti laittaa vähemmän eforttia kuin kirjan lukemiseen. Tälläkin kertaa laajennetaan jonkun verran pelkän Netflixin ulkopuolelle, koska sisältöä löytyy niin [...]

Teatterissa: Avoin liitto

Teatterissa: Avoin liitto

Aivan sattuman kaupalla olen parin viikon aikana päätynyt katsomaan kaksi kahden henklön näytelmää, joiden keskiössä on rakoileva avioliitto ja miehen uskottomuus. Kansallisteatterin Kohtauksia eräästä avioliitosta ei oikein kolahtanut minuun, mutta Teatteri Jurkan Avoin liitto sen sijaan iski niin nauru- kuin ajatushermoon. Vaimo ja mies eivät ole enää onnellisia yhdessä. Mies ravaa ennemmin vieraiden naisten luona [...]

Teatterissa: Billy Elliot

Teatterissa: Billy Elliot

Billy äiti on kuollut ja isän työpaikalla kaivoksessa on aloitettu lakko, jossa myös Billyn veli on mukana. Kotona on höperö isoäiti, jonka jälkiä Billy joutuu korjaamaan. Ja kaiken lisäksi nyrkkeilyharjoitukset tuntuvat täysin pakkopullalta. Eräiden erittäin kurjien harjoitusten jälkeen Billy päätyy seuraamaan tyttöjoukon balettiharjoituksia. Päämäärätietoinen opettaja kiskaisee Billyn mukaan, ja kun piruetit alkavat sujua sulavasti, alkaa [...]