”– Alastalon salissa. Säkö aiot tosissasi kahlata tämän läpi?
– Se on mulla kesken.
– Montako sivua sä olet lukenut?
– Viisi. Niin kuin mä sanoin, se on kesken.”
Lotta on kirjaston vahtimestari, joka viihtyy paremmin kirjojen kuin ihmisten parissa. Asuntoonsa hän on kasannut huojuvan kasan, jossa ovat toistaiseksi kesken jääneet kirjat. Kun torni alkaa muistuttaa serkkuaan Pisassa, Lotta nappaa kirjat reppuunsa, ja kantaa mukanaan painavaa muistutusta keskeneräisestä urakasta. Lotta on nähkääs ihminen, jonka on luettava kirja loppuun, myös se vahingossa aloitettu käsikirjaston kuivin nide feodalismista. Lotan kirjojen vuoraama elämä joutuu kuitenkin muutosten ristituleen. Intohimoinen suhde kirjoihin johdattaa Lotan auton alle – kirjaimellisesti. Kipsatun jalan hidastama Lotta joutuu turvautumaan siskonsa apuun, kun hänen oma asuntonsa on muuttunut uima-altaaksi yläkerran naapurin aiheuttaman vesivahingon vuoksi. Sairaslomalla Lotan huomiosta alkavat kirjojen lisäksi kilpailla miehet. Mutta onko Lotta valmis siirtymään toisten kirjoittamien juonten parista kurkistamaan oman elämänsä kohtauksiin?
Veera Vaahteran (kirjailija Pauliina Vanhatalon alter ego) uusin teos tarjoilee lukijalle kaksi pääkysymystä. Millainen on minun suhteeni lukemiseen? Ja toiseksi, kuinka paljon ihminen voi toisen seurassa muuttua menettämättä omaa persoonaansa? Aloitetaanpa tuosta ensimmäisestä. Kirjat voivat olla parhaita ystäviä, pakopaikkoja tai välttämättömiä pahoja. Joku testailee kirjoja ensimmäisten lukujen perusteella kuin makeannälkäinen suklaakonvehteja tehtaanmyymälässä, kun taas Lotan kaltaisille ihmisille kesken jäänyt kirja on suurin mahdollinen häpeä. Lotalle kirjat ovat jopa tekosyy paeta oikeita ihmisiä, mikä aiheuttaa luonnollisesti ristiriitoja etenkin parisuhteesta. Kuinka monta iltaa viikossa lukutoukan pitäisi uhrata yhteistä aikaa kirjojensa kanssa poikaystävän yli-innokkaalle suvulle? Tässä kohtaa siirrymmekin jo toisen pääteeman puolelle. Missä menee kompromissin ja itsensä kadottamisen raja? Näihin kysymyksiin minulla ei ole valitettavasti vastauksia. En ole vieläkään varma edes siitä, kuulunko itse siihen leiriin, jonka mielestä elämä on liian lyhyt huonojen kirjojen lukemiseen.
Kirjafanaatikosta kertova kirja on mitä parhain lääke tilapäiseen lukuinnostuksen puutteeseen. Kun teoksen päähenkilö kulkee kadullakin kirjaa lukien, on Kevyesti kipsissä –kirjan kanssa helppo löytää omakin flow. Kirjan teksti soljuu mukavasti eteenpäin, ja tutut viittaukset muihin kirjoihin sekä suomalaiseen musiikkiin tekevät teoksesta kotoisen. Kirjan kaksi suurta kysymystä saattavat jäädä alitajunnan iltapuhteeksi, mutta muuten kirja on tyylilajilleen uskollisen kepeä eikä vaivaa liiaksi pääkoppaa. Yhdessä illassa luettava kirja antaa potkun laiskankin lukijan persuuksille – tätä pitäisi tehdä enemmän.
★★★☆☆
Veera Vaahtera: Kevyesti kipsissä
Tammi, 2016
Sivuja 243
Luettavaksi kirjastosta.
Bibbidi Bobbidi Book 