”Ei tätä maailmaa ole tarkoitettu vain hurjapäille ja pelottomille, äänekkäille ja voimalla puoliaan pitäville, ei, aroilla ja hiljaisilla, haaveilijoilla ja omalaatuisillakin on täällä paikkansa. Ilman heitä ei olisi värien eri sävyjä, hennonsinisiä akvarelleja, ei ääneen lausumattomia sanoja, jotka vasta antavatkin mielikuvitukselle tilaa. Ja eivätkö juuri uneksijat tiedä, että todelliset, suurimmat seikkailut tapahtuvat sydämessä?”
Kuinka kaunista onkaan rakkaus! Rakkaus, joka syttyy yllättäen täyteen liekkiinsä. Rakkaus, joka saa koko muun maailman katoamaan näkökentästä. Rakkaus, joka on kuin suoraan klassikkoelokuvasta. Tällaisen rakkauden kuvauksessa Nicolas Barreau on onnistunut oivallisesti kirjassaan Pieni elokuvateatteri Pariisissa.
Alain Bonnard pyörittää pientä, vanhan ajan tunnelmaa henkivää elokuvateatteria – yllättäen – Pariisissa. Keskiviikon myöhäisnäytöksissä on jo kuukausien ajan käynyt punatakkinen tyttö, joka istuu aina 17. rivillä. Alain ei saa naista mielestään, joten eräänä keskiviikkona hän rohkaistuu ja pyytää tätä kanssaan syömään. Satumainen ilta päättyy suudelmiin kastanjapuun alla. Seuraavaa tapaamista ei kuitenkaan tule, sillä Mélanie katoaa, ja Alainin elokuvateatteriin saapuu kuuluisa amerikkalainen ohjaaja sekä kuvankaunis tähtinäyttelijä. Sekä Alain että hänen pieni teatterinsa päätyvät elokuvamaailman sekä lehdistön pyöriteltäviksi, mutta silti Alain vain kaipaa punatakkista tyttöä.
Barreaun vahvuus on kerronnan romanttinen herkkyys. Kauniit sanat kuvailevat punatakkista tyttöä kuin näyttelijän hymyä ikuistava videokamera. Rakkaus saa Alainin huomaamaan pienimmätkin yksityiskohdat punatakkisessa tytössä ruususormusta ja kädenliikkeitä myöten. Hurmaavaa, eikö? Elokuvamaailmaan sijoittuva kirja sisältää myös valtavasti viittauksia filmeihin, joista kaikista kaltaiseni ei-harrastaja ei ole edes kuullut. Viattomilla kommenteilla Barreau saa elokuvamaiset kohtaukset tuntuvan täysin mahdollisilta, eihän tämä sentään mikään näytelmä ole.
Elokuvamainen kerrontatapa on toisaalta myös pieni kompastuskivi Barreaulle. Pitkät, polveilevat lauseet tekevät lukemisesta toisinaan varsin raskasta, ja lukujen loppuun upotetut tulevaisuuden ennakoinnit tuovat mieleen ennemmin saippuasarjat kuin houkuttelevan romaanin. Pienet kauneusvirheet eivät kuitenkaan kirjaa juuri huononna, lajityypissään se tuntuu raikkaalta tuulahdukselta. Barreau ei rojahda suoraan ainakaan kaikkiin niihin kliseisiin, jotka romanttisia kirjoja vaivaavat. Kirjaa lukiessa lukija huomaa jopa huokailevansa sen elokuvamaisen täydellisen rakkauden perään.
Tämän kirjan luettuani tiedän ainakin sen, että tarvitsen punaisen takin.
★★★★☆
Nicolas Barreau: Pieni elokuvateatteri Pariisissa
Suomentanut Veera Kaski
Tammi, 2014
Sivuja 315
Luettavaksi kirjastosta
Bibbidi Bobbidi Book 