PODCAST: Mitä yhteistä on Robinilla ja Tammen kultaisilla kirjoilla?

Lapsuudessani aina ennen nukahtamista kuunneltiin iltasatuja. Tapaa jatkettiin vielä silloin, kun kirjaimet paperilla olivat muuttuneet jo omissa silmissänikin ymmärrettäviksi riveiksi. Opittuani lukemaan käytin ahkerasti myös kirjastokorttiani, jonka takapuolelle olin kirjoittanut koko nimeni juuri opituilla pikkukirjaimilla. Repullinen kirjoja raahattiin kotiin vähintään kerran kuukaudessa. Tuohon aikaan sata kirjaa vuodessa –tahdin saavuttaminen oli tavallista, määrät luettujen kirjojen määrät huitelivat aivan omissa sfääreissään.

IMG_6709

Parhaassa tapauksessa innostus kirjallisuuteen istutetaan mieleen jo elämän ensivuosina samoin kuin vahvat lukurutiinit. Juuri nuo ensimmäiset sadut ja hieman myöhemmin ensimmäiset nuortenkirjat ovat muovanneet minusta sen lukutoukan, joka olen nyt.

Blogin synttäriviikon kunniaksi tänään alkaa seitsemän osan Kirjojen kasvattamat -podcastsarja, joka on omistettu kokonaan lasten- ja nuortenkirjoihin. Vieraaksi studiooni (eli kirjoilla vuoratulle olohuoneemme lattialle) kutsuin siskoni Lotan, jonka kanssa olen jakanut nuo varhaisimmat tarinatuokioni.

IMG_6712

Ensimmäinen jakso Mitä yhteistä on Robinilla ja Tammen kultaisilla kirjoilla? käsittelee nimensä mukaisesti yhtä kaikkien aikojen lastenkirjasarjaa, Tammen kultaisia kirjoja. Varmasti lähes jokainen suomalainen lapsi on joskus tarttunut noihin kultakimalluksella koristettuihin kirjoihin. Kymmenistä kirjoista on helppo löytää ne itselle rakkaimmat. Podcastissa käymme Lotan kanssa läpi omasta näkökulmastamme nostalgisimmat, joita ovat esimerkiksi Herra Tiukusen korjauspaja, Pupun uudet kengät ja Kapu Karvakorva.

Mikä sitten se Robinia ja legendaarisia lastenkirjoja yhdistävä seikka on? Se selviää, kun kuuntelet podcastin.

allekirjoituslaura

PS. Kiitokset vielä kaikille, jotka ovat tavalla tai toisella osallistuneet kirjablogimme ensimmäiseen vuoteen ja tähän nyt päättyvään synttäriviikkoon. On ollut ilo saada palautetta ja nähdä, että kirjat ja kulttuuri kiinnostavat niin suurta joukkoa. Näissä tunnelmissa on hyvä polkaista käyntiin Bibbidi Bobbidi Bookin toinen vuosi.

Ja mitä kaikkea sitten on luvassa? Jatkossa postauksia julkaistaan vähintään kaksi viikossa, tuttuun tapaan tiistaisin ja nyt myös lauantaisin. Seuraavat seitsemän viikkoa pääsette seuraamaan myös Kirjojen kasvattamat –podcastia aina sunnuntaisin. Keskustelumme siirtyvät viikko viikolta lastenkirjoista kohti nuortenkirjoja. Myös liikkuvaa kuvaa nähdään Bibobookissa entistä useammin, sillä lupaamme julkaista videon vähintään kerran kuukaudessa.

Syksyn tarjoaman vuosittaisen uuden alun innoittamana blogin luonnoksissa on uusia ideoita jo ruuhkaksi asti. Luvassa on paljon kaikkea innostavaa ja mielenkiintoista. Juuri nyt haravoimme läpi Helsingin kirjamessujen tarjontaa, sieltä varmasti riittää rutkasti ammennettavaa blogin puolelle. Kommentit ja toiveet ovat jatkossakin enemmän kuin tervetulleita. Älä siis arastele jättää merkintää kommenttiboksiin tai vaikka ihan sähköpostilaatikkoomme.

Podcastin musiikki: http://www.bensound.com

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s