Kahdeksan vinkkiä joululahjaostoksille

Oletko sinäkin yksi niistä, joka on jättänyt joululahjojen hankkimisen perinteisesti jouluviikon viimeisiin ruuhkiin? Ei hätää, samaan on sortunut kaikista edellisvuosien lupauksista huolimatta moni muukin (ja juuri siitä ne ruuhkat johtuvat). Onneksi vielä on monta päivää aikaa etsiä täytettä pukinkonttiin, ja me haluamme auttaa ostosreissua pienellä vinkkilistalla. Kuten lapsetkin tietävät, kovat paketit ovat usein parhaita. Etenkin jos niistä löytyy kirjoja, haluamme lisätä. Tässä siis muutama lahjavinkki erilaisille kirjojen ystäville.

IMG_7284

Tietokirjojen ahmijalle

Joulu on useimmissa kodeissa iloista aikaa, mutta joillekin lapsille se voi olla vuoden rankin juhla. Jos alkoholi muuttaa oman vanhemman pelottavaksi ja oudoksi, voi koko joulu tuntua tavattoman ahdistavalta. Ani Kellomäki kirjoitti vanhempien alkoholinkäytön varjossa kasvaneiden lasten tarinoista tietokirjan Kosteusvaurioita – Kasvukertomuksia pullon juurelta. Aihe on synkkä, mutta teos valaa myös toivoa. Taitavasti rakennettu kirja ei hukuta lukijaa numeroihin, vaan ujuttaa faktan oivallisesti yksilöiden kokemusten keskelle.

Vuoden loppuminen ja uuden alkaminen voivat herätellä myös pohtimaan omaa elämäntilannetta tarkemmin. Tuohon pohdintaan sopii avuksi Maaret Kallion Inhimillisiä kohtaamisia, joka ohjaa kohtaamaan sekä oman itsen että ympärillä olevat ihmiset uudella, inhimillisemmällä tavalla. Kirjasta löytyy myös konkreettisia tehtäviä, joilla omaa oloaan voi lähteä parantamaan.

bibobook_joululahjat3

Lapsenmieliselle

Elena Favillin ja Francesca Cavallon kirja Iltasatuja kapinallisille tytöille kannattaa ehdottomasti kääräistä lahjapaperiin, niin minäkin teen. Kirjaan on kerätty sadan naisen ja tytön tarinat oman unelman täyttämisestä, intohimon seuraamisesta ja ennakkoluulojen voittamisesta. Kuusikymmentä taiteilijaa ympäri maailmaa on loihtinut kirjan kuvituksen eli kauniit muotokuvat jokaisesta kirjan voimakkaasta naisesta. Kirja sopii alakouluikäisille, mutta myös vanhemmat voivat saada tästä mukavan (ja sivistävän!) lukukokemuksen. Nuoremmatkin voivat näihin kertomuksiin toki tutustua, mutta aikuisen kannattaa silloin olla tarkkana miten maailman epäoikeudenmukaisuudet voi kullekin lapselle selittää ikään sopivalla tavalla. Eikä sovi unohtaa poikia, heillekin tämä kirja sopii, vaikka kannessa kosiskellaan vain tyttöjä.

Jos Tove Janssonin perinteiset Muumi-kirjat on jo kahlattu läpi (ja kaappi on täynnä Muumi-astioita), kannattaa lapsenmieliselle hankkia lahjaksi Muumimamman keittokirja. Kirja sisältää reseptejä jokaiseen vuodenaikaan ja sopii erinomaisesta lahjaksi esimerkiksi pian omaan kotiin muuttavalle nuorelle, sillä reseptit on jaoteltu vaikeustason mukaan ja mukana on perinteisten (ja helppojen) kotiruokien ohjeita. Kirjan lopussa on myös tilaa omille resepteille ja muistiinpanoille.

bibobook_joululahjat2

Tarinoiden ystävälle

Harry Potter -kirjat ovat joulun klassikkolahjoja, ja tänä vuonna on julkaistu useampiakin suomenkielisiä velhokirjoja. Puhdasoppinen ja mukaansatempaava tarina on ehdottomasti J. K. Rowlingin Harry Potter ja Azkabanin vanki, Jim Kayn lumoavilla kuvituksilla tietysti. Jos lahjansaajalla ei ole vielä sarjan kahta ensimmäistä kuvitettua kirjaa, voit aloittaa lahjonnan myös niistä.

Jos Harry Potterit löytyvät jo hyllystä, kannattaa harkita Cassandra Claren Varjojen kaupunki -sarjaa. Ensimmäinen osa Luukaupunki on jo useamman vuoden takaa, sillä sarjasta on ilmestynyt tähän mennessä kuusi teosta ja lisäksi samaan maailmaan sijoittuvia muita sarjoja on jo kaksi kappalein. Sarja sopii varsinkin teini-ikäiselle lukijalle, mutta viihdyttää ehdottomasti vanhempiakin, sillä mukana on romantiikkaa, seikkailua ja taikuutta.

bibobook_joululahjat1

Jännitystä kaipaavalle

Dan Brownin uusin kirja Alku on ollut maailmanlaajuisesti yksi vuoden odotetuimmista kirjoista, eikä suotta. Vaikka Robert Langdonin seikkailu noudattelee jälleen kerran hyvin tuttua kaavaa, on juuri tällaisten kirjojen pariin ihanaa sukeltaa joululomalla. Vähän jännitystä, turvallista tuttuutta ja niin monta sivua, että niitä kahlatessaan ehtii syödä riittävän määrän suklaata.

Perinteisten dekkarien ystävän kannattaa sen sijaan kääntyä Camilla Läckbergin Fjällbacka-sarjan puoleen. Uusin osa Noita ilmestyi tänä syksynä, mutta sarjasta löytyy useita aikaisempiakin osia, joista voi huoletta aloittaa. Jokaisessa teoksessa on oma murhamysteerinsä, mutta taustalla kulkee myös kehyskertomus. Näitä on tulossa myös tulevaisuudessa lisää, joten lahjadekkarit eivät lopu seuraavinakaan jouluina.

Ps. Joulun kunnaiksi julkaisemme tällä viikolla jouluisia postauksia joka päivä! Ensi viikolla katse käännetään puolestaan kuluneeseen vuoteen, kun kertaamme vuoden parhaita kirjoja ja näytelmiä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s