Kertakäyttöistä vai kestävää chick litiä?

On kulunut yli kymmenen vuotta siitä onnellisesta päivästä kun tartuin elämäni ensimmäiseen chick lit -kirjaan. Pastellisin kansin ja kevyin turhamaisuuksin kuorrutetut tarinat kuuluvat etenkin lomien vakiolukemistoon, mutta nyt äänikirjoihin hurahdettuani olen havainnut ne myös mitä mainioimmiksi arjen kanssakulkijoiksi niin työmatkoilla kuin kotiaskareissakin.

Ei pidä tietenkään luulla, että mimmikirjallisuus on vain tolkutonta shoppailua ja miehen sylistä toiseen kirmaamista. Useinhan pehmeän hötön väliin on ujutettu voimauttavia viestejä työelämässä sorretuille tai parisuhteessa rusennetuille naisille. Kevyen kuoren sisällä voi muhia terävääkin yhteiskunnallista kritiikkiä, jonka voi tosin pahimmassa viihdenälässään myös sivuuttaa.

Chick lit (2)

Tutustuin taannoin lähes peräjälkeen kahteen tämän tyylilajin edustajaan, tosin hyvin eri aikakausilta. Sophie Kinsellan Himoshoppaaja -sarjaa voi ehdottomasti kutsua genren vahvaksi peruspilariksi. Sarjan aloittava Himoshoppaajan salaiset unelmat julkaistiin englanniksi alun perin vuonna 2000, minä nautiskelin sen äänikirjamuodossa nyt 18 vuotta myöhemmin. Toinen chick litin hieman eroottisempaa alajaostoa edustava kirja on viime vuonna julkaistu Kia Wallin Avokadopastaa. Se tarttui mukaani eräällä kirjastoreissulla.

Kinsellan teoksessa taloustoimittajana työskentelevä Rebecca nauttii enemmän shoppailusta kuin kuivissa tiedotustilaisuuksissa istumisesta. Vakuutuksista ja eläkkeistä raportoiminen saa jäädä syrjään jos lempiliikkeessä on alennusmyynti. Nuoren naisen harrastus on luonut näyttävän garderobin, mutta vähintään yhtä muhkean velkataakan. Ratkaisu ongelmaan on yksinkertainen: joko hänen on pienennettävä menojaan tai suurennettava tulojaan. Ja taivas kyllä tietää, että Rebecca kokeilee molempia pelastusreittejä piinaavasta tilanteesta.

Wallin kirja puolestaan kertoo Rebeccaa jonkin verran vanhemmasta Sailista, joka on parisuhdekuvioissa päässyt niin sanotusti toiselle kierrokselle. Tyttärien viettäessä joka toisen viikonlopun isänsä luona Saili antautuu mitä intohimoisimpiin leikkeihin netin deittisivustolta löytämiensä miesten kanssa. Tavoitteena on toki löytää se suuri rakkaus, mutta voihan sen oikean etsimisestä myös nauttia.

Chick lit (1)

Nyt on huomattava, että Kinsellan kirja on nähnyt päivänvaloa 18 vuotta sitten, Wallin teos on puolestaan alle vuoden ikäinen. Ei uskoisi. Vaikka himoshoppaaja ei kanna taskussaan kännykkää, ei hänen elämänsä kirjan perusteella poikkea juuri vuoden 2018 toimittajan elämästä. Ja mistä tämä johtuu? No siitä, että Kinsella on onnistunut häivyttämään lähes kaikki mahdolliset aikaan sidotut viittaukset. Samalla tavalla Sinkkuelämää tuntuu edelleen yllättävän tuoreelta sarjan ikään verrattuna. Walli sen sijaan ei pelkää sitoa kirjaansa vuoteen 2017, päinvastoin. Kirja vilisee viittauksia avokadopastan keksijän rakkauselämään, Possen suihkuralliin ja ties mihin kaikkeen muuhun, mikä ei ole enää kovin ajankohtaista edes kahden vuoden päästä. Puhumattakaan 18 vuodesta.

Tuntuu kummalliselta, että kirjailija ehdoin tahdoin sitoo kirjansa niin tiiviisti hetkeen, että se on nopeasti härskiintyvää, kertakäyttöistä tavaraa. Avokadopastaa ei voi millään muotoa pitää myöskään niin tärkeänä ajankuvana, että sen kerronnan aikasidonnaisuus olisi perusteltua. Eronneen äidin seikkailut deittiviidakossa on varmasti teemana ajankohtainen vielä vuosikymmenten päästä, mutta tämä eroottinen chick lit ei selviä sinne asti rupsahtamatta.

Ei voi kuin ihailla Kinsellan kerrontataitoja! Ja sitä, kuinka rasittavan päähahmon hän on luonut. Velkakierre on toki monelle todellinen ongelma ja shoppailu voi hyrähtää jopa maaniselle vaihteelle, mutta tällaisen suhteellisen tervejärkisen rahankäyttäjän logiikkaa shoppailuhullun retkahdukset raastavat kivuliaasti. Vaikutelmaa korostaa entisestään tarinaan ilmeikkäästi eläytyvä lukija Elsa Saisio. Hienoa roolityötä, joskin saattaa mennä muutama kuukausi, ennen kuin pystyn uudemman kerran heittäytymään himoshoppaajan vietäväksi.

allekirjoituslaura

Sophie Kinsella: Himoshoppaajan salaiset unelmat
Lukija: Elsa Saisio
Käännös: Leena Tamminen
WSOY, 2017 (äänikirja)
230 sivua, 1h 39 min
★★½

 

Kia Walli: Avokadopastaa
Otava, 2017
330 sivua
★★½

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Kertakäyttöistä vai kestävää chick litiä?

  1. Riikka sanoo:

    Hyvä huomio tuo aikakauteen sitominen. Kyllähän tuollaiset viittaukset saattavat tässä hetkessä huvittaa, mutta ei niitä enää kohta kukaan muista. Sitten on vielä sellaisia ihmisiä kuin minä, jotka eivät juuri Possea tai muuta vastaavaa edes katsele. Eli meneekö kirjan tarina ohi joiltakin jo heti ilmestyessään?

    Tykkää

    • Laura / Bibobook sanoo:

      Ainakin tässä kirjassa viittaukset ovat hyvin pieniä ja sivuosassa, joten onneksi isoja linjoja ei missaa, vaikka vitsit eivät avautuisi. Minäkään en ole Possea katsonut, suihkuralli selvisi sentään ihan mainoksen perusteella. Tällaisten hyvin aikaan sidottujen tärppien viljeleminen tuntuu kyllä kummalliselta. Luulisi, että enemmän, laajemmalle yleisölle sopivampaa ja kestävämpää tekstiä saisi ihan toisenlaisista asioista

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s