Pauliina Vanhatalo: Toinen elämä

”On suojeltava sitä mitä on, vaikka se tarkoittaisi luopumista siitä mitä voisi olla.”

Osallistuin huhtikuussa osallistumaan S&S-kustantamon bloggaajailtaan, jossa olivat puhumassa Pauliina Vanhatalo ja Marjo Vilkko. On se vaan aina ihanaa päästä keskustelemaan ihmisten kanssa, jotka eivät pidä lainkaan outona tapaasi haistella sekä uusia että vanhoja kirjoja. Kirjaimppaamisen lisäksi keskustelimme toki kirjailijoiden uutukaisista, ja tässä postauksessa paneudun Vanhatalon kirjaan Toinen elämä.

Toinen elämä (2)

Mitä pitäisi alkaa odottaa, jos vierellä seisoo aviopuoliso, unelmien kotitalo valmistuu, lapsiluku on täysi ja urakin etenee mukavasti? Mikä on vuorossa sitten, kun elämä on niin sanotusti valmis? Impulsiiviselle ihmiselle elämän asettuminen suhteellisen tasaiselta vaikuttavaan kouruun tuntuu ankealta, mutta vaihtoehdot näyttävät huonoilta. Tasaisen arjen voi syöstä uudelle raiteelle jokin negatiivinen asia kuten läheisen kuolema tai sairastuminen, mutta eihän sellaista kukaan halua. Iltatähden voisi toki hankkia, mutta oman elämänsä ravisteleminen ei tunnu kovin hyvältä syyltä siittää lasta tähän maailmaan. Mitä jos impulsiivisuus johtaa siihen, että rysäyttää kerralla alas kaiken, minkä on onnistunut vuosien aikana ympärilleen rakentamaan?

”’Minkä verran tässä on kyse marraskuusta?’ hän kysyy.
’Marraskuussa kaikessa on kyse marraskuusta.’”

Pauliina Vanhatalo on vuodattanut kirjansa lyhyisiin lukuihin kriisin, joka varmasti vaivaa monia elämässään tietyn pisteen saavuttamia aikuisia. Kirjailija tuntee itsensä keski-ikäiseksi, mutta alle viisikymppisenä hän ei ole edes uskottavasti keski-ikäinen.

Kirjan luvut ovat lyhyitä, kirjan alaotsikon mukaisesti ne ovat kuin muistiinpanoja. Vaikka kirjan taustalla kulkeekin kehyskertomus kriisin läpi kahlaavasta naisesta, on kirjan ydin kauniissa, hajanaisissa ajatuksissa. Niistä voi helposti poimia omaan elämänsä soveltuvat, koska kyllähän jokainen jonkinlaisia kriisejä elämässään kohtaa.

”Rikkinäisissä kalsareissa ja takkutukassa oman perheen sisään laitostuneena on helppo paukutella henkseleitä ja julistaa, että on se kyllä kivaa tämä aikuinen kypsyys, kun ei tarvitse välittää mitä toiset ajattelevat.”

Kirjan luonteen vuoksi se pitäisi nautiskella sivu kerrallaan, hitaasti pohdiskellen. Koska olen lukijana liian malttamaton sellaiseen, jäi minulta varmasti monia oivalluksia saamatta. Uskon kuitenkin, että Vanhatalon kohtalotoverit löytävät teoksesta varmasti monia lohduttavia sanoja. Toivon itsekin palaavani tämän kirjan pariin, kun toivottavasti joskus pääsen tilanteeseen, jossa kaikki elämäni suuret palaset ovat loksahtaneet kohdilleen. Sillä vaikka elämä tuntuisi onnellista loppua vaille valmiilta, ei se tarkoita, että täytyisi alkaa odotella apaattisena kuolemaa. Silloin alkaa toinen elämä.

”Miten lapsia me olemme kaiken tämän aikuisuuden etsimisen alla.”

allekirjoituslaura

★★★½
Pauliina Vanhatalo: Toinen elämä – ­Muistiinpanoja
S&S, 2018
Sivuja 206
Luettavaksi kustantajalta

Helmet-lukuhaasteen kohta 49. Vuonna 2018 julkaistu kirja

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s