Kuinka löysin lapsuuteni suosikkikirjan vuosien etsimisen jälkeen – ja kuinka väärin olinkaan kaiken muistanut

Suoritin peruskoulun ensimmäiset luokat Hämeenlinnan Normaalikoulussa. Muistikuvani ensimmäisistä vuosista ovat yhtä hajanaiset kuin varmasti lähes kaikilla on ikävuosilta seitsemän ja kahdeksan. Muutama vähän sumuiseksi jäänyt muisto on noilta ajoilta jäänyt jopa kaihertamaan.

Ainakin ensimmäisellä luokalla lukujärjestykseemme oli merkattu palkkitunteja. Pikkukoululaiselle ei niiden merkitystä avattu, mutta kai  ne olivat aikansa eriyttämistä. Koska osasin jo lukea ja laskea, minulle nämä tunnit olivat lähinnä hauskaa puuhailua kirjojen parissa. Tuohon aikaan olin vielä hullumpi kirjastomyyrä kuin nykyään, joten ylimääräinen lukuaika ei haitannut yhtään.

Muistan, että joko ensimmäisellä tai toisella luokalla kävimme näillä palkkitunneilla läpi kaksi kirjaa, joista pidin suunnattomasti. Toisessa seikkaillaan ikuisessa kaupungissa eli Roomassa. (Tai pikaisen googlettelun jälkeen selvisi, että seikkailut sijoittuvat sittenkin Turkuun, vaikka Rooma näyttelee kirjassa omaa osaansa.) Sain jo jonkin aikaa sitten tiristettyä muistini syövereistä tuon kirjan nimen: Seitsemän kukkulan taika. Se on Annina Holmbergin teos ja ollut aivan uutukainen minun sitä tankatessani. Täytyykin muuten laittaa varaus menemään kirjastoon tästä teoksesta!

Toinen kirja olikin sen sijaan hankalampi. Muistin siitä tasan tämän: Maailmaa uhkaa jonkinlainen vesikriisi, jonka vain kirjan päähenkilöt voivat estää. Lasten on haettava taikapulloihin maailman vanhinta vettä. Jos he valuttavat pulloihin uutta vettä, pullot särkyvät ja peli on pelattu. Vanhaa vettä he hakevat puroista ja lähteistä, mutta eivät näytä löytävän oikeaa paikkaa. Muistin myös kirjan loppuratkaisun, mutta spoilereiden välttämiseksi jätettäköön se nyt salaisuudeksi.

Näillä tiedoilla aloin etsiä kirjaa. Voitte kuvitella, että tällainen hakukonehaukkakaan ei näillä hakusanoilla onnistunut tehtävässään ilman apua. Kysyin asiaa ensin Facebookin suuresta kirjallisuusryhmästä, mutta vinkkejä ei herunut. Twitterissä avunpyyntöni lähti mukavasti leviämään, ja sain muutaman vääräksi osoittautuneen vihjeen. Sitten sain viestin: ”Kirjastotäti äitini ehdotti seuraavaa: Marja Luukkonen – Suuri vesiretki, mutta epäilee itsekin, ettei taida ihan sopia kuvaukseen.” Viestin epäileväinen sävy tarttui itseenikin, mutta päädyin toki jälleen kerran Googlen ääreen. Hetkinen. Kirjailija Marja Luukkonen on syntynyt Hämeenlinnassa, mikä on saattanut johtaa sen valikoitumiseen hämeenlinnalaiskoulun lukemistoon. Vihertävän sävyinen kansikuvakin näytti etäisesti tutulta. Voisiko etsintäni olla päätöksessä? Valitettavasti kirjan juonikuvausta ei löytynyt netistä, joten jouduin odottamaan kirjan kohtaamista kirjaston varausjonon kautta.

Huomasin heti muistaneeni jotain lähtökohtaisesti väärin. Kirjan päähenkilöt eivät olekaan poika ja tyttö, vaan ihmislapsi ja lemmikkikissa. Kirjassa on myös paljon maagisia sävyjä, joita en tunnistanut. Jos olen tosiaan lukenut kirjan 7- tai 8-vuotiaana, enkö muka muistaisi yksinäisen pikkutytön noiduttua kotitaloa, puhuvia eläimiä tai Kadonneiden poikien tapaista lapsijoukkiota? Mutta sitten. Päähenkilö Kakku saa käsiinsä pullot, joihin pitää hakea vettä Alkujärven pelastamiseksi. Ja kyllä, yksi pullo särkyy, kun siihen laitetaan vääränlaista vettä. Ja kyllä, myös loppuratkaisu täsmää. BINGO!

Vaikka vuosia aivojani vaivannut unohdus on nyt hinkattu pois, olen hieman hämilläni. Miten muistini poimuihin on tallentunut niin vahvasti muisto hajoavista taikapulloista, vaikka ne ovat lopulta varsin pienessä – joskin ratkaisevassa – osassa koko Suuri vesiretki -kirjassa? Miksi en muistanut ilmapalloilla lentävää poikaa tai kummallista sirkusta? Eikö juuri tällaisten erikoisuuksien pitäisi tallentua paremmin aivoihimme?

Joka tapauksessa arvoitus on nyt ratkennut, ja voin seuraavaksi siirtää energiani johonkin muuhun asiaan. Ai miltäkö kirja tuntui näin 20 vuotta ensilukemisen jälkeen? Ei se ollut yhtä hyvä kuin muistin. Ehkä tämän vuoksi lapsuutensa suosikit kannattaisi jättää muistojen ja nostalgian pölyn alle uinumaan kauniina, mutta utuisina kuvina.

Millaisten hämärien muistikuvien varassa sinä olet metsästänyt kirjaa? Entä onko paikalla esimerkiksi kirjastoalan ammattilaista, joka olisi joutunut etsimään kirjaa vähintään yhtä epäselvien kuvausten perusteella?