Eräs syy siihen, miksi lehdissä arvioidaan niin vähän nuortenkirjoja

Olimme eilen Minnan kanssa mahtavassa Hel-YA -tapahtumassa. Tarkempaa koontia itse päivän sisällöstä on luvassa tiistaina, mutta yksi aihe nousi pinnalle sekä eilen kirjallisuustapahtumassa että aiemmin tällä viikolla Twitterissä. Tämä jatkuvasti keskustelua herättävä kysymys on tietysti se, miksi nuortenkirjallisuus saa niin vähän huomiota julkisuudessa.

Koska olen siviiliammatiltani toimittaja, päätin esitellä oman näkökantani aiheeseen heti tuoreeltaan. Ajatuksen pikaisesta vastausvideosta sain Marko Suomen minipodcastista, jossa hän kävi taannoin läpi Oma huone -podcastin herättämiä ajatuksia kirjablogeista.

Näkemykseni ei ole koko totuus sanomalehtien ja nuortenkirjojen suhteesta, etenkin suuremmilla kulttuuriosastoilla resurssit ovat varmasti hyvin erilaiset.

Millaisia ajatuksia tämä aihe sinussa herättää? Miten nuortenkirjoja voisi nostaa paremmin esille lehdissä? Millaisia ilmiöjuttuja ja henkilöhaastatteluja kaipaisit?

allekirjoituslaura

Kaikki kuvan kirjat ovat arvostelukappaleita.

Vastaa

  1. Jatketaan vielä hetki nuortenkirjakritiikeistä – Miksi tarvitsemme monenlaisia tekstejä nuortenkirjoista? – Bibbidi Bobbidi Book avatar

    […] Hel-YA:sta kotiuduttuani kerroin videolla käytännön syyn siihen, miksi monissa lehdissä nuortenkirjoja arvioidaan suhteellisen vähän. […]

    Tykkää

Jätä kommentti