On ollut aivan mahtavaa, kuinka paljon nuortenkirjallisuus on herättänyt keskustelua Hel-YA:n jälkimainingeissa. Twitterissä pohdiskellaan keinoja nuortenkirjojen nostamiseksi framille ja miten nuoret saataisiin ylipäätään innostumaan kirjallisuudesta. Kirjailija Magdalena Hai toi twiittiketjussaan esille myös joitain ongelmia, jotka liittyvät siihen, jos nuortenkirjallisuuskeskustelu töytäistään vain nuorten itsensä vastuulle. Koska Twitterin merkkimäärät ovat lyhyydessään armottomat, päätin pohdiskella asiaa vielä ihan oman blogipostauksen verran.
Heti Hel-YA:sta kotiuduttuani kerroin videolla käytännön syyn siihen, miksi monissa lehdissä nuortenkirjoja arvioidaan suhteellisen vähän. Jos kulttuurijournalismi ei ole ns. tavoitteellista (onpa hölmö sana, mutta mennään tällä paremman puutteessa), ovat arvioiden kohteet pitkälti kiinni toimittajien omista mieltymyksistä. Toisin sanoen, jos lehdessä ei aseteta esimerkiksi kiintiöitä erilaisten kirjojen määrille, tarttuvat toimittajat sellaisiin kirjoihin, jotka heitä itseään kiinnostavat. Syy tähän on puhtaasti se, että varmasti suurimassa osassa lehtiä arvioitavat kirjat luetaan vapaa-ajalla. Olisihan se ihanaa käyttää kahdeksan tuntia päivässä kirjojen palkalliseen lukemiseen, mutta kaikki edes hitusen mediatalojen nykytilannetta tuntevat käsittävät, että se ei ole mahdollista. Toki jokaisessa lehdessä pohditaan myös lukijakunnan kiinnostuksen kohteita, ihan mitä tahansa ei lehdissä tietenkään arvioida.
No miksi aikuiset eivät sitten lue nuortenkirjoja? En osaa vastata toisten puolesta, mutta itse luen niitä innokkaasti ja arvioin niin paljon kuin kerkeän. Lukuaikani jakautuu kuitenkin työtä ja ihan itseäni (ja blogia) varten luettaville kirjoille, ja haluan toki lukea muutakin kuin nuortenkirjoja. Parhaamme siis yritämme, mutta aika ja muut resurssit ovat rajallisia.
Keskustelimme Twitterissä Ullan kanssa siitä, että lehdissä voitaisiin julkaista enemmän myös nuorten itsensä kirjoittamia arvioita. Tällaisessa järjestelyssä täytyisi toki huomioida reilut sopimukset, mutta olisihan se virkistävää saada lehtien sivuille enemmän nuorten omia näkökantoja heille kirjoitetuista kirjoista. Magdalena Hai huomautti Twitterissä aiheellisesti, että myös nuortenkirjat tarvitsevat ja ansaitsevat ammattikriitikoiden kirjoittamaa kritiikkiä. Se on aivan totta. Nuoret eivät välttämättä havaitse kirjojen kaikkia tasoja ja ammattikritiikki on tärkeä osa kirjallista kenttää sekä sen kehittymistä ja tulkintaa.
Mielestäni suomalainen nuortenkirjallisuuskenttä tarvitsee kuitenkin monenlaisia kritiikkejä ja arvioita, sillä meillä on muutama erillinen ongelma, joihin yritämme löytää vastauksia. Erilaiset arviot eivät kuitenkaan sulje toisiaan pois, vaan ne elävät rinnakkain.
Ensinnäkin haluamme nuorten löytävän hyvien kirjojen pariin. Siihen sopiva reitti voi olla vaikka Youtube-kanava (shout out esimerkiksi mahtavalle Kalenterikarjulle), jonka ääreen nuori muutenkin hakeutuisi ja josta voi samalla saada tietoa ja innostusta lukemiseen. Myös Instagram ja muut vastaavat kanavat ajavat saman asian. Sanomalehdissä (tai jossain muussa ns. ”perinteisessä” kanavassa) julkaistut nuorten itsensä kirjoittamat arviot puolestaan voivat toimia houkuttelijoina sekä kirjallisuuden että perinteisen median pariin. Niin kirjojen kuin printtilehdenkin ystävänä molemmat seikat ilostuttavat minua. Toki jotkut nuoret varmasti innostuvat myös ammattilaisten kirjoittamista, analyyttisistä kritiikeistä, mutta massoja tavoitellaan muilla keinoilla. Kirjavinkkaukset ja muut toki vielä tähän päälle.
Ammattimaisen kirjallisuuskritiikin tarkoitusperät ovat puolestaan toisenlaiset. Se, että nuortenkirjoja arvioidaan, osoittaa ensinnäkin sen, että niitä arvostetaan samalla tavalla kuin muitakin kirjoja. Jos kritiikit jätetään kirjoittamatta, on piiloviesti se, että nämä kirjat eivät ole kritiikin arvoisia. Ja näinhän se ei suinkaan ole. Kritiikki myös tulkitsee kirjaa, avaa sen merkityksiä ja toimii tietynlaisena aikakapselina tämän hetken tulkinnasta teokseen tai kritiikkiin myöhemmin palaavalle. Ehkä joku kirjailija kehittää kritiikkien pohjalta omaa kirjoittamistaan tai vaihtoehtoisesti saa varmuutta ja vahvistusta omaan työhönsä. Kuitenkin kritiikkejä kirjoitetaan ensisijaisesti yleisölle eikä kirjailijoille. Ammattilaisen kirjoittama kritiikki saattaa innostaa lukijan tietyn kirjan ääreen tai avata uusia näkökulmia jo luettuun teokseen. Nuortenkirjasta kirjoitettu kritiikki taas saattaa antaa idean siitä, millaisten kirjojen ääreen lähipiirin nuorisoa kannattaisi rohkaista. Ja hitto soikoon, saahan niistä aikuinen itselleenkin lukuvinkkejä, sen verran hyviä nuorten- ja ya-kirjoja meillä julkaistaan.
Erilaisilla arvioilla on siis erilaisia päämääriä ja seurauksia. Kaikkia niitä tarvitaan, eikä nuortenkirjallisuutta olla suinkaan ajamassa ghettoon, jossa nuoret keskenään rääpivät kirjoja, jos edes niihin koskevat. Ehkä elän jossain kuplassa, mutta minusta nuortenkirjallisuus ja ya-kirjallisuus ovat tällä hetkellä kovassa nosteessa. Toivottavasti tämä innostus näkyy jatkossa myös sanomalehdissä julkaistujen ammattikritiikkien määrissä. Moni yksittäinen toimittaja varmasti jo nyt puurtaa tämän päämäärän eteen, joten uskon pisaroiden jossain kohtaa muodostavan suuren nuortenkirjallisuuskeskustelun hyökyaallon.
Mitä ajatuksia nuortenkirjallisuuden saama huomio eri kanavissa sinussa herättää? Miten nuortenkirjoja voitaisiin nostaa vielä paremmin parrasvaloihin ja missä ympäristöissä nuortenkirjoista pitäisi keskustella?
Bibbidi Bobbidi Book 