Vuosi, jolloin tilaajamäärämme ja katselukertamme kasvoivat yli 1000 prosenttia – Tällainen oli kirjatube vuonna 2018

Lupaamme pyhästi, että tämä on viimeinen viime vuotta luotaava postaus. Mutta minkä sille voi, että tilastojen ja listojen ylimmät ystävät päätyvät tarkastelemaan kulunutta vuotta ties kuinka monesta vinkkelistä. Tällä kertaa pohdiskelemme YouTube-kanavaamme.

Jo suunnitellessamme yhteistä blogiamme vuonna 2016 päätimme tehdä tekstivetoisten postausten lisäksi videoita. Joitain videoita julkaisimme jo vuoden 2017 puolella, mutta varsinainen videomania iski juuri hyvästellyn vuoden aikana. Etenkin syksyllä.

Viime vuoden aikana kanavallamme julkaistiin 36 videota ja saimme 133 uutta tilaajaa. Syksyllä juhlistimme blogimme syntymäpäivää videoteemaviikkolla, jonka aikana julkaisimme yhteensä seitsemän videota. Joulukuussa pyöri puolestaan 12 Days of Bibobooxmas, eli joka toinen päivä julkaistu videojoulukalenteri. Kaikki mahdolliset käyrät ja käppyrät katselukerroista tilaajamääriin ovat kulkeneet koko ajan ylöspäin.

Katselukertojen perusteella vuoden suosituimmat kymmenen videota olivat nämä:

  1. Oodi neljä kuukautta ennen avajaisia
  2. Liian paljon kirjoja, liian vähän aikaa
  3. Tervetuloa Kirjataivaaseen
  4. Antti Tuisku, Yhdysvallat ja muuta kirjaintoilua – Helsingin kirjamessut 2018
  5. Unpopular Bookish Opinions
  6. Ollaan paheellisia lukijoita
  7. Tiedän mitä luit kesälomalla
  8. Kymmenen kirjakysymystä ft. Anniina’s books
  9. The Book Title Tag
  10. Minnan kirjahyllyssä

Eniten kommentteja ja tykkäyksiä eli sitoutumista tuottivat puolestaan videot lukutottumustemme paheellisuudesta sekä keskustakirjasto Oodia esittelevä Tervetuloa Kirjataivaaseen.

Minkä takia sitten juuri nämä videot ovat nousseet kanavamme suosituimmiksi? Tervetuloa Kirjataivaaseen julkaistiin juuri oikeaan aikaan eli Oodin avajaispäivänä. Ajankohtainen aihe kiinnosti, ja monet halusivat nähdä paljon kehutun kirjaston vaikka sitten videon välityksellä. Liikennettä tuli varmasti myös muista Oodi-videoista, vaikka hakutuloksissa video ei kovin korkealle nousekaan. Ehkä Oodi-sanan lisääminen videon nimeen olisi ollut avuksi. Elokuun puolivälissä julkaistu video puolivalmiista Oodista sai muuten myös uuden katsojaryöpyn avajaisten alla.

Liian paljon kirjoja, liian vähän aikaa -video kiinnosti luultavasti ongelman yleisyyden ja samaistuttavuuden vuoksi. Heti Helsingin kirjamessujen jälkeen julkaistu video löysi myös yleisönsä luultavasti juuri ajankohtaisuutensa ansiosta. Lisäksi haaste- eli tag-videot nyt yksinkertaisesti tuntuvat kiinnostavan kirjatube-ihmisiä. Anniinan kanssa kuvattu Kymmenen kirjakysymystä -video oli onnistuneesti nimetty ja pikkukuvakin houkutteli tutustumaan videoon.

Miksi jotkut videot sitten ovat jääneet muiden jalkoihin? Osana joulukalenteria julkaistu teatterihaaste oli selvästikin kohdistettu varsin pienelle yleisölle, kaikki kirjaihmiset kun eivät suinkaan ole teatteri-intoilijoita. Haaste keräsi kuitenkin ilahduttavan paneutuneita vastauksia muun muassa Twitterin puolella. Myös joulukalenterin DIY-ohje ja joulutunnelmointi keräsivät vähän katsojia, sillä aihealueet poikkesivat paljon perinteisistä kirjatubevideoista. Luonnollisesti loppuvuonna julkaistuilla videoilla on myös ollut vähemmän aikaa löytää yleisönsä. YouTube-videoita katsellaan myös pitkään julkaisun jälkeen, joten tilastot elävät jatkuvasti.

Tämä vuosi videoiden parissa on opettanut meille paljon niin videokuvaamisesta kuin editoinnistakin. Kanavan ulkoasun suunnittelu on vielä vähän kesken, ja muitakin ideoita tämän vuoden varalle on jo kehitetty. Jatkossakin tarkoitus olisi julkaista ainakin yksi video viikossa. Tällä hetkellä julkaisupäiväksi on kuin itsestään muodostunut tiistai, mutta se ei ole missään tapauksessa lukkoon lyöty. Koska kanavallamme on osin eri sisältöjä kuin täällä blogissa, kannattaa ehdottomasti tilata kanavamme ja laittaa ilmoitukset päälle – niin et vahingossakaan missaa videoitamme.

Kirjatube tuntuu tällä hetkellä olevan kiinnostavassa vaiheessa. Piirit ovat hyvin pienet, mutta syksyn aikana monella kanavalla on alettu julkaista videoita säännöllisesti. On innostavaa olla mukana uudehkon kirjasomekanavan kehittelyssä. Mihin kaikkeen videoiden ja lukemisen yhdistelmä antaakaan mahdollisuuden!

Millaisia videoita haluaisit nähdä kanavallamme tänä vuonna? Kiinnostavatko lukuvlogit, kirja-arviot, tagit vai aihevideot? Haluatko tunnelmointia vai puhuvia päitä?

14 thoughts on “Vuosi, jolloin tilaajamäärämme ja katselukertamme kasvoivat yli 1000 prosenttia – Tällainen oli kirjatube vuonna 2018

  1. Videoita on kiva katsella blogien lukemisen lomassa ja ne taitavat erityisesti tavoittaa myös nuorta yleisöä. On kiva, kun tulee uusia formaatteja käyttöön ja on myös viitseliäitä tekijöitä. Videon tekeminen kun ainakin minusta on vähän enemmän aikaavievää kuin blogiartikkelin kirjoittaminen. Suurin syy siihen, etten itse ole formaattia omakseni (ainakaan vielä) ottanut. AIka on sen verran kortilla, että systemaattiseen toimintaan ei vaan yksinkertaisesti ole aikaa.

    Tykkää

    1. Videot vievät totisesti enemmän aikaa kuin tavallisen postauksen kirjoittaminen. Toki editointi- ja kuvausaika vaihtelevat paljon valitun konseptin mukaan, lukuvlogiin saattaa mennä monia tunteja, kun taas perus puhuva pää -video voi olla alusta loppuun valmina alle parissa tunnissa. Ja tekemällä toki harjaantuu ja tahti nopeutuu. Mutta toisaalta videot ovat antaneen mahdollisuuden kokeilla kaikkea uutta, ja olisihan se myös mahtavaa saada kirjakeskustelua aina vain uusien yleisöjen eteen.

      Tykkää

  2. Ihanaa, että jaksatte tehdä videoita, sillä niitä on kiva katsoa! Ihailen sitä, miten luontevasti osaatte olla kameran edessä. 🙂 Noista teidän joulun ajan videoista tykkäsin erityisesti siitä, kun katsoja pääsi Lauran kanssa ostoksille seuraamaan, mitä valita joulupuu-keräykseen. Siitä tuli hyvä mieli ja itsekin innostuin keräyksestä. Jatkossakin voisi olla kiva ”päästä mukaan” kirjaostoksille tai kenties kirjastokäynnille. Myös sellaiset videot, joissa seurataan päiväänne (jonkin lukuhaasteen parissa tai vaikka mökkireissun lukupäiviä) on ollut kiva seurata, koska niissä tulee välillä muutakin kuvaa kuin ”puhuvaa päätä”, joskin pidän myös niistä, joissa pelkästään arvioidaan vaikka viime aikoina luettuja kirjoja.

    Tosi kiva kuulla, että jatkossakin tulee usein videoita! ❤

    Tykkää

    1. Ihanaa että olet tykännyt videoistamme ❤ Ajatuksena on tänäkin vuonna tehdä vähintään yksi video viikossa. Yritän vähän hillitä omaa innostustani, koska aikaa pitäisi tänä keväänä säästää myös mm. kahteen graduun, joten ihan koko ajan en saisi päästää itseäni editointiohjelman ääreen 😀

      Noita liikkuvia videoita on myös todella palkitsevaa tehdä, vaikka ne toki ovat suuritöisempiä kuin pelkät puhuvat päät. Lukuvlogeja haaveilen tekeväni jatkossa jotakuinkin säännöllisesti vaikkapa kerran kuukaudessa. Kirjastovideoitakin olen suunniellut, mutta koska yleensä vain haen varaushyllystä saapuneet varaukseni, se ei välttämättä olisi kovin kiinnostavaa sisältöä 😀 Mulla on kuitenkin kova into kehittää kaikkea uutta!

      Tykkää

  3. En ole vielä vlogeja löytänyt vaikka niitä olen silloin tällöin käynyt katsomassa, teidänkin videoitanne joissa on mielestäni hauskoja ja mielenkiintoisia aiheita! Olen vain enemmän sellainen lueskelijatyyppi ja ahdistun vähän siitä, että pitäisi katsoa videota tietyn ajan… eli tykkään suht lyhyistä (5 min) vlogeista. Ne ovat kyllä hyvä lisä tähän kirjablogimaailmaan ja niissä on usein persoonallisempi otekin. Eli lisää videopätkiä, kiitos!

    Tykkää

    1. Olen itsekin kipuillut noiden videoiden pituuksien kanssa. Aluksi tuntui, ettei paria minuuttia kauempaa jaksanut katsoa, mutta nyt tuntuu, että pidemmistäkin videoista huolimatta meinaa katsottava loppua kesken. Olen alkanut katsoa kirjavideoita esimerkiksi aamupalaa syödessä, ja silloin vähän pidempi video on todella hyvä. Olen itse yrittänyt pitää videot alle kymmenessä minuutissa, mutta se on todella hankalaa etenkin lukuvlogien kanssa. Täytyy vielä vähän kehitellä ja pyöritellä, jos sitä saisi välillä puserrettua asian vähän lyhyempään muotoon.

      Tykkää

  4. Minä olen sen verran vanha, rutiineihini kangistunut ja kaikenlaiseen lukemiseen koukuttunut, etten ole oikein päässyt vlogien makuun. Mutta on loistavaa, että teette niitä, koska kaikki, mikä edistää lukemista ja kirjoista kiinnostumista, on oikein ja hyvää.

    Tykkää

    1. Mulla meni myös jokunen vuosi videoihin tottumiseen, mutta nyt niilläkin on paikkansa omassa somekentässäni. YouTubessa on myös se hieno puoli kirjakeskustelun kannalta, että sitä kautta saattaa tavoittaa uusia yleisöjä, joita taas pitkät kirjoitetut postaukset eivät niin paljon puhuttele.

      Tykkää

  5. Seuraan mielenkiinnolla kirjatuben kehittymistä ja olen iloinen siitä, että teitä innokkaita ja taitavia tekijöitä on. Videomaailma kiehtoo itseänikin, mutta tuntuu olevan niin oma lajinsa, että siihen perehtyminen vaatisi enemmän aikaa ja intoa kuin minulla on.
    Siksikin on kiva nauttia toisten tekemisestä. Esimerkiksi teillä on ihana ja raikas ote kirjatubettamiseen. Jatkakaa samaan malliin tämäkin vuonna!

    Tykkää

    1. Kiitos Amma, on ihanaa kuulla että olet viihtynyt videoidemme parissa ❤

      Videot vievät todella ihan eri tavalla aikaa kuin kirjoittaminen etenkin jos editointia vasta opettelee. Mua rohkaisi videoiden pariin yliopistossa suoritetut tv-journalismin opinnot ja muutaman vuoden snäppäily on opettanut puhumaan kameralle. Nyt olen siinä kohdassa, että taitoja pitäisi alkaa kunnolla hioa, mutta olen pahuksen laiska ihminen sellaisten asioiden suhteen. Mutta turhahan tästäkään on ottaa paineita, opettelen uusia kikkoja sitä mukaa kun muistan ja ehdin.

      Tykkää

  6. Onneksi olkoon lukujen kohoamisesta!
    Paljonkos nuo suosituimmat videot ovat keränneet katsojia? Onko teillä käsitystä, ketä seuraajanne ovat?
    Meillä on blogissa lukijamäärät kasvaneet vuodessa melkoisesti. Ennen 100 kävijää päivässä oli hyvin, nyt ollaan joka päivä yli 1.000 kävijän vauhdissa. Olisi kiva, jos kommenttien määrä kasvaisi samassa suhteessa!
    Hyvää vloggaus- ja bloggausvuotta 2019!

    Tykkää

    1. Kiitokset! Pieniä nuo luvut toki YouTubessa vielä ovat, ja siitä nuo valtavat kasvuprosentit tietysti johtuvat. Yleensä videolle tulee ainakin sata katselukertaa, suosituimmat kohoavat 200–300 näyttökertaan. Tällä hetkellä kaikkien aikojen katsotuin video taitaa olla visiitti Oodin työmaalla, jota on katsottu lähes 400 kertaa. Toivottavasti videot alakvat hiljalleen nousta näkyviin seuraajien ja näyttökertojen kasvaessa.

      Katsojat ovat pääsääntöisesti suomalaisia (koska kieli) ja naisia. Suurin ikäryhmä on 25–34-vuotiaat, seuraavaksi eniten tavoitamme 18–24-vuotiaita.

      Tuo on totta, että blogien puolella kommentointi on hyvin laiskaa, syyllistyn siihen itsekin. Tuntuu vain, että yleensö ehdin lukea kirjablogeja vain puhelimella jossain pienessä raossa, joten kommentti jää usein jättämättä etenkin kun vihaan puhelimella kirjoittamista. Tässä asiassa pitäisi ehdottomasti skarpata.

      Hyvää bloggausvuotta sinnekin! 🙂

      Tykkää

  7. Kiinnostava katsaus, kiitos! Minulle kirjavlogit ovat edelleen melko tuntematonta maastoa, koska olen yksinkertaisesti laiska videoiden katsoja. Instastoryja jaksan seurata niiden lyhyyden vuoksi, videot haastavia. Olisi kuitenkin kiva tutustua kenttään, pitää ottaa asiaksi jossain vaiheessa.

    Tarkoitus oli muuten vastata siihen teatterihaasteeseen, mutta enpä sitten saanut aikaiseksi. Sen kuitenkin katsoin, joten löysi se ainakin yhden kiinnostuneen katsojan!

    Antoisaa alkanutta blogivuotta!

    Tykkää

    1. Myös mulla siirtyminen videoiden katseluun on ollut todella hidas, joten ehkä sullakin vielä jossain kohtaa kolahtaa ja kunnolla. Tai sitten ei, onneksi kirjallisuuskeskustelua löytyy paljon myös muista kanavista.

      Ja mukava kuulla, että teatterihaaste kiinnosti! Ajattelin tehdä sen myös tänä vuonna, joten uutta yritystä sitten vaan taas joulukuussa. Tajusin muuten juuri, etten ole vielä käynyt tänä vuonna kertaakaan teatterissa. Onneksi asia korjaantuu lauantaina.

      Tykkää

Jätä kommentti Laura / Bibobook Peruuta vastaus