”Kirjat ovat hiljaa, ne eivät juurikaa melua. Mutta jos annatte niille mahdollisuuden, tunnette niiden kutsun. Oikeat kirjat osuvat kohdalle, kun on niiden aika. Siinä on kirjojen salaisuus ja taika. Mutta senhän te jo tiedättekin, ystäväiseni.”
Varmasti aika moni pystyy muistamaan sen lapsuuden riemastuttavan tunteen, joka iski jokaisen kirjastovisiitin aluksi. Kirjahyllyt levittäytyvät edessä täynnä portteja lukemattomiin uusiin seikkailuihin. Tai jos rehellisiä ollaan, niin kyllä tuo tunne ainakin minuun iskee vielä näin aikuisenakin. Kirjastoissa on myös aina jotain hivenen mystistä. Ehkä se on tuhansien kirjojen tuoksu tai vaimentunut puheensorina. Sitä voi olla melkein varma, että jonkin kirjarivistön takana odottaa salakäytävä, jota pitkin ryömimällä pääsee pujahtamaan mukaan johonkin mystiseen maailmaan.
Hugo ja Lydia toden totta löytävät tällaisen salakäytävän taianomaisesta kirjastosta, jonne kuka tahansa ei pääsekään. 11-vuotiaat ystävykset päätyvät Kyöpelin kaupunkiin, jossa he imeytyvät Suuren Noitakonferenssin pyörteisiin. Noitien maailmassa ei ole kuitenkaan kaikki kohdallaan, vaan pelottavat varjot saavat Hugon varpailleen. Lapset ovat todella pulassa, kun he joutuvat karmaisevan Peilin Valtiaan maailmaan.
”Noituus on parhaimmillaan juuri tätä, kuun ja yön rakastamista. Juuri meidän avullamme monet vuorentakuisetkin voivat huomata elämän eri mahdollisuudet…”
Mila Teräksen Noitapeili huokuu hurmaavaa, vanhanaikaista satumaisuutta. Kuka nyt ei haluaisi kirjastoon, jossa kaikki vanhat tarinat pyritään pelastamaan ja jonka käytävät houkuttelevat mukaan seikkailuihin? Kirjan kieli on rikasta ja rönsyilevää, aikuinen viihtyy sen parissa ja lapsi saattaa napata muistiinsa ainakin pari uutta sanaa.
Pari miinusta on kuitenkin annettava. Olen hyvin allerginen kolmelle pisteelle. HYVIN allerginen. Ylikulutin niitä teini-ikäisenä päiväkirjoissani, ja nykyään olen vahvasti sitä mieltä, että yleensä ne vain latistavat tekstin sanomaa eivätkä ainakaan tuo mitään lisäarvoa kerrontaan. Olisin myös toivonut, että kirja olisi keskittynyt enemmän noitien elämään Kyöpelissä. Nyt kirjassa oli kolme erillistä maailmaa (tavallinen maailma ja kirjasto, noitien maailma sekä peilimaailma) ja se tuntui aika paljolta. Peilimaailma jäi varsin irralliseksi. Jäin myös miettimään oliko Lydialla taikavoimia. Siihen oli viitteitä, mutta asia jätettiin täysin huomiotta. Kaikesta huolimatta nautin suunnattomasti tämän kirjan lukemisesta, se oli kuin suoraan oman lapsuuteni kuvitelmista.
”Kirjat eivät ole pelkästään esineitä. Niissä on niin paljon muutakin… Minusta tuntuu kuin kirjojen maailmat ja niiden sisältämät seikkailut suorastaan imeytyisivät ihoni läpi, kun kuljeskelen täällä. Sekin riittää, että pelkästään oleskelee kirjojen läheisyydessä. Vaikutus on toki suurempi silloin, kun kirjan avaa ja alkaa lukea…”
★★★★½
Mila Teräs: Noitapeili
Otava, 2016
Sivuja 187
Luettavaksi kirjastosta
Helmet-lukuhaaste: 16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
Juuri ilmestyneessä sarjan toisessa osassa Kadonnut kaupunki Hugo ja Lydia palaavat maagiseen kirjastoon, jossa on alkanut käydä kutsumattomia vieraita. Tällä kertaa ystävykset päätyvät kirjahyllyn kätkemän salareitin kautta kylään, jossa kuohuu. Meren alla majaileva kansa ja maalla asuvat ihmiset ovat ennen eläneet toisiaan auttaen, mutta nykyään yhteiselo ei ole enää yhtä saumatonta.
Monen mutkan jälkeen sumuhevoset kiskaisevat Hugon ja Lydian matkaansa, ja niin alkaa merenalainen seikkailu. Kaverukset pääsevät tutustumaan Marepoliin, kaupunkiin, jonka meri kiskaisi aaltojensa alle vuosisatoja sitten. Ennen kuin ystävykset pääsevät takaisin pinnalle, joutuvat he kohtaamaa monia hurjia hirvityksiä.
Kadonnut kaupunki on itsenäinen jatko-osa, joten sen voi lukea, vaikkei olisi Noitapeilistä kuullutkaan. Suosittelisin silti kirjojen lukemista ilmestymisjärjestyksessä, sillä maagiseen kirjastoon luodaan Noitapeilissä syvempi suhde.
Vaikka Kadonnut kaupunki on viihdyttävä, en nauttinut siitä yhtä paljon kuin Noitapeilistä. Hugo ja Lydia kulkevat kirjan alkuosan aivan hoomoilasina. Vaikka minäkin olisin varmasti puulla päähän lyötynä uuteen maailmaan siirtyessäni, on toisen hämmennystä pitkästyttävää seurata sivulta toiseen. Tarina lähtee kunnolla rullaamaan vasta veden alla, joten ehkä tarinan johdatteluja olisi voinut vähän tiivistää.
Kaikesta huolimatta Kadonnut kaupunki on kieleltään rikas ja tunnelmaltaan mystinen tarina, joka etenee jouhevasti. Molemmat Teräksen kirjat sopivat myös lapsille ja nuorille, joille lukeminen saattaa olla työtä ja tuskaa.
★★★½
Mila Teräs: Kadonnut kaupunki
Otava, 2019
Sivuja 207
Luettavaksi kustantajalta
Helmet-lukuhaaste: 27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
Bibbidi Bobbidi Book 
One thought on “Mila Teräs: Noitapeili & Kadonnut kaupunki”