Olin kirjoittanut suunnittelulistaan tämän päivän postauksen kohdalle alustavan otsikon: ”Mitä kuuluu käsille?” Pidemmän aikaa meidän blogia seuranneet tietävätkin, että kärsin viime syksynä terveysongelmista käsieni kanssa. Peukaloni reistailivat, kyynärpäät olivat kipeät ja tietokoneen näpyttämisestä tuli mahdottomuus. Ravasin lääkärissä, fysioterapeutilla ja itkin iltaisin sitä, etten pystynyt tekemään töitä, kirjoittamaan blogia tai ylipäätään nukkumaan, sillä käsiä ei saanut asentoon, jossa niitä ei olisi särkenyt. Voit lukea tarkemman postauksen noista ajoista täältä.
Pidin marraskuun ajan taukoa blogin kirjoittamisesta (ja Laura onnistui tekemään siihen mennessä kovimmat kuukausitilastot) ja kokonaisen kuukauden taukoa tietokoneen käytöstä jouluna. Tammikuussa töihin palatessani iloitsin, koska pystyin tekemään töitä ja ennen kaikkea kirjoittamaan jopa muutaman tunnin päivän aikana ennen kuin kädet alkoivat oireilla. Maaliskuussa, pahimman gradu-urakan keskellä, kävi kuitenkin selväksi, että kokonaista paranemista ei ollut kuukauden lepuuttamisellakaan saatu aikaan. Päätin käydä vielä kerran lääkärissä – ja tällä kertaa oikeanlaisella lääkärillä eli neurofysiologilla. Itse maksettu erikoislääkärin tapaaminen tuli kalliiksi, mutta antoi vastauksia siihen, että vaiva on hoidettavissa jumppaamalla ja aktiivisella tekemisellä, vaikka saattaakin olla koko elämän mittainen.
Olen päässyt siihen pisteeseen, että käsivaivojen kanssa on opittu elämään ja niiden aiheuttamia rajoituksia kiertämään. Kipeät kädet pakottavat sekä pitämään parempaa huolta itsestä liikunnan avulla että tekemään vähemmän töitä. Viime aikoina apua on löytynyt erityisesti pilateksen palauttavista ja voimaa kerryttävistä liikkeistä, sekä lapojen aluetta aktivoivista lihaskuntoliikkeistä. Hierojalla ravaan tasaiseen tahtiin kahden tai kolmen viikon välein. Ajattelen noita käyntejä sijoituksena omaan hyvinvointiini ja niiden ansiosta pystyn työskentelemään täysipainoisemmin kuin aiemmin. Tasaisin väliajoin kädet kuitenkin kipeytyvät. Töissä tulee kirjoitusspurtteja, joissa joudun laittamaan muutamassa viikossa kasaan kokonaisen konferenssipaperin tai tekemään kenttämuistiinpanoja tallennetusta havainnointiaineistosta. Silloin on vaan kestettävä, hellitettävä heti kun mahdollista ja muistettava jumpata koko ajan.
Olen varsin avoimesti jakanut omia kokemuksiani muille ja esimerkiksi työpaikalla niin on ollut pakkokin tehdä, sillä 40-tuntisen työviikon tekeminen on pitkään ollut varsin haastavaa. (Onneksi nykyisessä duunissa saa itse määritellä omat hommansa ja työaikansa joustavasti!) Omien kokemusten jakaminen on johtanut siihen, että olen saanut kuulla samanlaisia tarinoita myös muilta. Ja se jos mikä on huolestuttavaa, että niin monelta parikymppiseltä ihmiseltä saa kuulla samaa: käsiä särkee työpäivän jälkeen ja pidemmät kirjotushommat ovat mahdottomuus. Omassa ystäväpiirissäni tämä varmasti korostuu, sillä se koostuu monista toimittajista ja muista esimerkiksi toimistotyötä tekevistä tyypeistä, joiden päivittäistyö on tietokoneen ääressä.
Huolestuttavaa on, että parikymppiset ihmiset, joilla pitäisi olla 40 vuotta työuraa edessä, eivät ole työkykyisiä edes nuorina. Työn muutos ja työelämän nuorille työntekijöille asettamat paineet ovat tässä varmasti osasyyllisiä. Yhä useamman työ sitoo tekijänsä työpisteen ääreen, jolloin päivittäistä liikuntaa tulee yhä vähemmän. Työasennot eivät vaihtele, eikä muisteta seisoa tai pitää taukoa riittävästi. Ongelmien iskiessä nuorella työntekijällä on usein korkea kynnys jäädä sairaslomalle tai kertoa työnantajalle, että en pysty tekemään työtäni. (Käsien oireilun tapauksessa ongelman myöntäminen tuntuu vielä hankalammalta, sillä ne nyt vaan on kädet, eikä mussa ole mitään muuta vikaa. Oire on täysin erityyppinen kuin jos tulisit 40 asteen kuumeeseen, etkä edes pääsisi sängystä ylös.)
Jos jotakin olen omien käsieni kanssa kamppaillessani ymmärtänyt, niin sen, että työelämän paineessa pitää muistaa pitää huolta itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan. Oli tuo huolenpito sitten liikuntaa, lukemista tai vaikkapa teatterissa käymistä, sitä kannattaa ja pitää priorisoida.
p.s. Nyt mentiin kovastikin tämän blogin perinteisten aihepiirien ulkopuolelle, mutta koska olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin tänne, päätin, että en aio lopettaa sitä nyt. Palataan kirjasisältöihin taas seuraavassa postauksessa!
Bibbidi Bobbidi Book 