TBR100 eli sata kirjaa, jotka halusin lukea – missä mennään nyt?

Kirjoitin lähes kaksi vuotta sitten eli tammikuussa 2018 postauksen otsikolla ”Tässä tulee TBR100 eli sata kirjaa, jotka haluaisin lukea”. Postaus osui joku aika sitten silmääni blogia selatessani ja päätin mielenkiinnosta katsoa, kuinka monta teosta olin tuolta listalta lukenut. Näin jälkikäteen ajatellen lista kuvastaa vahvasti kirjallisuusmakuani juuri tuolloin kaksi vuotta sitten ja listalla on monia kirjoja, jotka olen sittemmin pudottanut TBR-pinostani.

Kokonaismäärällisesti en ole lukenut tältä sadan kirjan listalta yhteensä kuin 18 teosta (!) viimeisen kahden vuoden aikana. Vedin alla olevasta listasta yli ne teokset, jotka olen lukenut, sekä sarjat, joista olen lukenut ainakin aloitusosan. Ilokseni löysin listalta myös sellaisia teoksia, joiden olemassaolon olin jo tässä uusien kirjojen vyöryssä unohtanut, mutta jotka voisin ehdottomasti vielä lukea! Sellaisia olivat esimerkiksi Libba Brayn The Diviners, Erika Johanssenin Queen of the Tearling -sarja ja Marie Rutkosken The Winner’s Curse.

Mietinkin tässä, että olisi kenties aika päivittää tämä lista vastaamaan jälleen nykyistä makuani ja tsekata ehkäpä taas kahden vuoden jälkeen, missä mennään. Jos haluaisit lukea päivitetyn TBR100-listan, niin jätä kommentti tuonne boksiin alle tai huikkaa vaikka ig:n puolella toiveestasi!

allekirjoitusminna

TBR100-lista, tehty 2.1.2018

  1. Aittokoski Heikki: Kuolemantanssi
  2. Albertalli Becky: Minä, Simon, Homo Sapiens
  3. Alcott Louisa May: Pikku naisia
  4. Austen Jane: Emma
  5. Austen Jane: Järki ja tunteet
  6. Bardugo Leigh: Shadow and Bone
  7. Bardugo Leigh: Wonder Woman – Warbringer
  8. Binet Laurent: Kuka murhasi Roland Barthesin?
  9. Blake Kendare: Three Dark Crowns
  10. Bray Libba: Diviners
  11. Carroll Lewis: Liisan seikkailut Ihmemaassa
  12. Carson Rae: A Girl of Fire and Thorns –sarja
  13. Cheng Jack: Kosmoksessa tavataan
  14. Clare Cassandra: Dark Artifices –sarja
  15. Clare Cassandra: Infernal Devices –sarja
  16. Cline Ernest: Ready Player One
  17. Diana Gabaldon: Matkantekijä –sarja
  18. Dickens Charles: Oliver Twist
  19. Doerr Anthony: Kaikki se valo jota emme näe
  20. Doyle Conan Arthur: Sherlock Holmesin seikkailut
  21. du Maurier Daphne: Rebecca
  22. Dumas Alexandre: Monte Criston Kreivi
  23. Favilli Elena & Cavallo Francisco: Iltasatuja kapinallisille tytöille
  24. Frank Anne: Nuoren tytön päiväkirja
  25. Gaiman Neil: American Gods
  26. Gay Roxane: Bad Feminist
  27. Gilbert Elizabeth: Big Magic
  28. Green John: Turtles All the Way Down
  29. Gregory Philippa: The White Queen
  30. Hale Shannon: Book of a Thousand Days
  31. Han Jenny: Always and forever, Lara Jean
  32. Harari Yuval Noah: Homo deus: Huomisen lyhyt historia
  33. Harari Yuval Noah: Sapiens: Ihmisen lyhyt historia
  34. Hardy Thomas: Far from the Madding Crowd
  35. Hardy Thomas: Tessin tarina
  36. Hodkin Michelle: The Unbecoming of Mara Dyer
  37. Hoover Colleen: November 9
  38. Hubara Koko: Ruskeat tytöt
  39. Hämäläinen Karo: Alex
  40. Itäranta Emmi: Teemestarin kirja
  41. Johanssen Erika: The Queen of the Tearling –sarja
  42. Kapari-Jatta Jaana: Pollomuhku ja Positytyyhtynen
  43. Kaufman Amie: Illuminae
  44. Kaur Rupi: Milk and honey
  45. Lee Harper: Kuin surmaisi satakielen
  46. Liukkonen Miki: O
  47. Lu Marie: Warcross
  48. Lynch Scott: The Lies of Locke Lamora
  49. Maas Sarah J: A Court of Frost and Starlight
  50. Maas Sarah J: The Assassin’s Blade
  51. Mafi Tahereh: Shatter Me
  52. Maniscalco Kerri: Stalking Jack the Ripper
  53. Marchetta Melina: Finnikin of the Rock
  54. Martin George R. R.: Tulen ja jään laulu
  55. Maxwell Lisa: The Last Magician
  56. Meyer Marissa: The Lunar Chronicles –sarja
  57. Mitchell David: Pilvikartasto
  58. Mitchell Margaret: Tuulen viemää
  59. Montgomery L. M.: Annan nuoruusvuodet
  60. Montgomery L. M.: Pieni runotyttö
  61. Morgenstren Erin: The Night Circus
  62. Nabokov Vladimir: Lolita
  63. Niffenegger Aubrey: Aikamatkustajan vaimo
  64. North Claire: The Sudden Appearance of Hope
  65. Novik Naomi: Uprooted
  66. Pearson Mary E.: The Kiss of Deception
  67. Rajaniemi Hannu: Kvanttivaras –sarja
  68. Rhodes Morgan: Falling Kingdoms
  69. Riordan Rick: Percy Jackson -sarja
  70. Rogerson Margaret: An Enchantment of Ravens
  71. Rothfuss Patrick: The Name of the Wind
  72. Rowell Rainbow: Carry On
  73. Rowell Rainbow: Fangirl
  74. Rutkoski Marie: The Winner’s Curse
  75. Saastamoinen Anni: Depressiopäiväkirjat
  76. Saint Exupery Antoine de: Pikku prinssi
  77. Sanderson Brandon: The Final Empire
  78. Schreck Hanna-Reetta: Minä maalaan kuin jumala. Ellen Thesleffin elämä ja taide
  79. Schwab Victoria: Monsters of Verity –sarja
  80. Schwab, V. E.: The Darker Shades of Magic –sarja
  81. Shakespeare William: Kesäyön unelma
  82. Simons Paullina: The Bronze Horseman
  83. Sinisalo Johanna: Ennen päivänlaskua ei voi
  84. Stevenson Robert Louis: The Strange Case of Dr. Jekyll and Mr. Hyde
  85. Stiefvater Maggie: The Scorpio Races
  86. Tartt Donna: Tikli
  87. Taylor Laini: Strange the Dreamer
  88. Thomas Angie: The Hate U Give
  89. Thomas Rhiannon: Long may she reign
  90. Tolkien J. R. R.: Letters from Father Christmas
  91. Tolkien J. R. R.: Taru Sormusten Herrasta
  92. Tolstoi Leo: Anna Karenina
  93. Turner Whalen Megan: A Conspiracy of Kings
  94. Waltari Mika: Sinuhe egyptiläinen
  95. Vik Erika: Hän sanoi nimekseen Aleia
  96. Wilde Oscar: Dorian Grayn muotokuva
  97. Willig Lauren: The English Wife
  98. Woolf Virginia: A Room of One’s Own
  99. Yrjänä A. W.: Joonaanmäen valaat
  100. Zusak Markus: Kirjavaras

Yhteensä: 18/100

3 thoughts on “TBR100 eli sata kirjaa, jotka halusin lukea – missä mennään nyt?

  1. Olipa hauskaa löytää täältä tämmöinen lista. Tein nimittäin vastaavanlaisen listan jokunen vuosi sitten omaan blogiini, se koostui oman hyllyn lukemattomista kirjoista. Listalle kävi vähän samoin kuin sinunkin listallesi – lukeminen edistyi hitaasti, sainkohan muutaman vuoden aikana kasaan ehkä 30-40 luettua mutta sitten tuli seinä vastaan. Olin totaalisen kyllästynyt tutkimaan listaa, osa sen kirjoista ei enää houkutellut yhtään ja nekin jotka houkuttelivat, alkoivat ärsyttää sen vuoksi kun olin tympääntynyt listaani. 😀 Deletoinkin listani sitten suurempaa melua pitämättä enkä ole koostanut uutta. Tosin edelleen osa niistä kirjoista majailee hyllyissäni lukemista odottamassa, osa on lähtenyt kiertoon ja varmaan jotain olen lukenutkin. 🙂

    Tuolta sinun listaltasi voin vinkata ainakin Rebekkaa, joka on ihana klassikko romantiikan nälkään. Myös Tuulen viemää on hieno, mutta jos historialliset romaanit eivät nappaa, se voi olla vähän raskas. Erika Vikin Aleia-kirjastakin tykkäsin (ja koko sarjasta myös) tosi paljon, se on jäänyt aivan lumoavana kirjana mieleen.

    Tykkää

  2. Toisten kirjalistoja on kiinnostavaa lukea ja samalla bongailla löytyykö samoja kirjoja omalta (mentaaliselta) lukulistalta ja löytyyhän niitä muutamia. Samoin löytyy jo lukemiani kirjoja. Sitten on useampi nimi joukossa, jotka eivät ole minulle tuttuja: lähinnä nuo kirjasarjat.

    Pitäisiköhän tehdä oma TBR-lista ihan kirjallisena, hmm. Voisi olla jännä nähdä, miten vähän tai paljon siitä saa esimerkiksi vuodessa luettua 😀

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s