”Äiti kysyy, haluaisinko mennä istumaan, mutten tietenkään halua. Puiset tuolit ovat pahimpia, sillä puu narisee ja voi pettää kovaäänisesti. Auditoriot, joissa on taittuva penkki, ovat toisiksi pahimpia. Niissä mahan pitää sopia pöydän ja penkin väliin. Ja reisien pitää mahtua pöydän alle, kun istuinta ei voi vetää yhtään taaksepäin. Sitten on tuoleja, joissa on korkeat jalat ja pieni istuinala. Siellä sitten keikut. Näitä suositaan pikaruokaravintoloissa. Sitten on ne matalat, joihin takapuoli painuu niin syvälle, että asento muistuttaa kyykkypaskaa.”
Kepa on ylipainoinen ja hän kyllä tietää sen. Voi luoja, kuinka hyvin hän tietääkin sen. Väkijoukossa kulkiessaan hän ei viitsi lähteä kiiruhtamaan ja ohittelemaan, vaan hän haluaa ympärilleen jatkuvasti kosketuksilta suojaavan kerroksen ilmaa. Hän tarkkailee ympäristöään ja ihmisiä. Jatkuva pelko siitä että on tiellä ja tukkeena, että joku tuhahtaa ”läski”, kalvavat mieltä. Mutta kun Kepa on muutakin kuin painonsa! Hän haluaisi ihmisten näkevän hänet itsenään, ei kilojensa kantajana.
Kepa lähtee äitinsä kanssa Ahvenanmaalle postcrossing-tapahtumaan. Laivan konferenssihuoneeseen kokoontuu joukko tätejä. Ja Kepan lisäksi toinenkin nuori. Matka Ahvenanmaalle muuttuu välittömästi paljon kiinnostavammaksi. Ehkä sitä on kohdattava toinen outolintu muistaakseen, että emme me kaikki ole samasta muotista ja hyvä niin.
Johanna Hulkon romaani Suojaava kerros ilmaa on todella herkkävireinen kertomus erilaisuudesta, ylipainosta, ystävyydestä ja itsensä hyväksymisestä. Kirja ei alleviivaa, vaan toteuttaa kirjailijoiden kultaista ”näytä, älä kerro” -ohjetta. Kepan pohdinnat ympäröivästä maailmasta ovat niin pikkutarkkoja, että niitä lukiessa herää totisesti ajattelemaan sitä, kuinka eri tavoilla me ympäristöämme havainnoimme. Siinä missä joku näkee mahdollisuuden lepuuttaa jalkojaan, toinen näkee tuoliksi naamioidun ansan, joka saattaa milloin tahansa aiheuttaa nöyryyttävän tilanteen.
Kirja on nopealukuinen ja lyhyt, mutta sen sanoma on valtavan merkityksellinen. Se tarjoaa vertaistukea ja ymmärrystä, kaunista kerrontaa ja rohkaisevia silmäniskuja. Toivottavasti tämä löytyy mahdollisimman monen koulukirjaston valikoimista! Tartuin kirjaan puoliksi vahingossa, mutta yllätyin iloisesti, kun se osoittautui Kariston kustantamaksi. Olen tämän vuoden aikana herännyt siihen, kuinka mahtavia kirjoja Karisto julkaisee. Syntyperäisenä hämeenlinnalaisena tämä lämmittää sydäntä erityisen paljon.
★★★★½
Johanna Hulkko: Suojaava kerros ilmaa
Karisto, 2019
Sivuja 128
Luettavaksi kirjastosta
Bibbidi Bobbidi Book 
One thought on “Kätkevätkö liikakilot ihmisen itsensä? – Johanna Hulkko: Suojaava kerros ilmaa”