Maaliskuun kirjatubevideoissa lukusprinttailtiin ja elettiin korona-arkea

Vuosikymmenen mittaiselta tuntunut maaliskuu on lopussa ja olemme siirtyneet huhtikuuhun, jonka pituudesta ei vielä uskalla sanoa mitään. Maaliskuussa julkaisin kymmenen kirjatubevideota, mutta odottakaas vaan huhtikuuta! Luvassa on ainakin pari kolmen videon viikkoa sekä Reading Rush, jonka ansiosta luvassa on neljän päivän lukuvlogiputki. Mutta ennen sitä on aika käydä läpi maaliskuussa julkaistut videot.

Maaliskuun alussa kerrattiin tuttuun tapaan edellisen kuukauden aikana luetut kirjat. Helmikuu tarjosi vuoden ensimmäiset viiden tähden kirjat ja sain onnekseni selätettyä alkuvuonna vaivanneen luku-uuvahduksen.

Pääsin vihdoinkin lukemaan uudelleen Harry Pottereita, kun #bibobookhpmaraton starttasi. Lukumaratonin ideana on siis lukea yhdessä yksi Potteri kuukaudessa. Julkaisen jokaisesta luku-urakasta oman lukuvlogin aina kuukauden alusta.

Helmikuussa toteutin lisäksi kuukauden mittaisen haasteen, jonka lopputulokset raportoin videolla maaliskuun alkupuolella. Yritin siis lukea tunnin päivässä kuukauden ajan. Yleisesti sanottuna onnistuin haasteessa ihan mukavasti, vaikka taipumukseni nukahdella kirjan ääreen asetti hieman hankaluuksia haasteeseen.

Youtuben puolella tulee harvemmin julkaistua puhtaita kirja-arvioita, mutta pitkästä aikaa sain sellaisenkin ulos. Tällä kertaa käsittelyssä oli Satu Rämön ja Hanne Valtarin kirjat Unelmahommissa sekä Unelmaduunarin tilipäivä.

Ostan harvoin kirjoja, mutta kirjaan kyllä ulos teoksia, jotka haluaisin omaan kotikirjastooni. Koska kirjalistat tuntuvat kiinnostavan Youtuben puolella, päätin paljastaa kirjallisen ostoslistani.

Etätöihin siirtyminen pani keittiömme sisustuksen uusiksi, sillä ruokapöytämme on nyt työtietokoneeni valloittama. Kaiken tämän kummallisuuden keskellä kirjat ovat sentään tarjonneet tuttuutta ja turvaa, joten kuvasin viikonlopun kattavan lukuvlogin.

Kirjasomessa on mahtavia lukutapahtumia, mutta yksi ehdottomista helmistä on Cosy Reading Night, jonka tarkoituksena on rauhoittua yhdeksi illaksi herkkujen ja kirjojen ääreen. Mikä olisikaan parempaa!

Koska innostun herkästi kaikesta (ja etenkin kaikesta Harry Potteriin liittyvästä), päädyin Lappe lukee -kanavan inspiroimana lähtemään mukaan Magical Readathon -lukuhaasteeseen. Huhtikuun aikana on tarkoitus suorittaa O.W.L.-kokeet ja tähdätä kohti maagista ammattia. Olen todella huono noudattamaan tbr-listoja, mutta siitä huolimatta laadin huhtikuuta varten lukulistan, jota seuraamalla minusta voi tulla loitsujen opettaja Tylypahkaan.

Olen kuunnellut viime kuukausien aikana monia loistavia äänikirjoja, ja päätin jakaa kymmenen äänikirjahelmeä myös teille. Tällä listalla on todella upeita teoksia!

Aivan maaliskuun lopussa ehdin julkaista vielä yhden lukuvlogin, sillä vietimme Aami-porukan innostamana kahden vuorokauden lukumaratonia. Päätimme kokeilla myös ensimmäistä kertaa lukusprinttejä, joiden syvempi olemus paljastuu videolla.

allekirjoituslaura

Ps. Ai niin, meidän kanavallamme on karvan verran vajaat 600 tilaajaa! Jos et ole vielä tilannut kanavaamme, olisi nyt mitä ihanteellisin hetki!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s