
Kuulkaas, nyt olen täpinöissäni. Ja kovin hermostuksissani myös. Huomenna maanantaina kesäkuun ensimmäisenä päivänä ilmestyy nimittäin Kirjagrammaajan käsikirja, jonka parissa olemme ahkeroineet tänä keväänä Minnan, Anniinan ja Ullan kanssa. Idea syntyi jo aikoja sitten, mutta matkan varrella se muotoutui zinestä ihan oikeaksi käsikirjaksi asti. Sillä on kuulkaas ISBN ja kaikkea!
Olen suunnattoman innoissani, kun pääsette pian tutustumaan luomukseemme. Samalla koko julkaisu kuitenkin myös jännittää! Mitä jos se lytätään? Mitä jos emme vastaakaan niihin kirjagrammaajien polttavimpiin kysymyksiin? Entä jos aloitteleva kirjagrammaaja ei saa oppaasta rohkaisua?
Tavallaan on ihan hölmöä jännittää näin paljon käsikirjan julkaisun takia. Julkaisen viikoittain blogipostauksia, kirjatubevideoita ja IG-kuvia plus päälle vielä kaikki töiden kautta julkaistut artikkelit. Mutta tämä käsikirja-asia on aivan uutta, joten tietysti se jännittää! Ja se ISBN ja kaikki!
Kirjagrammaajan käsikirjassa jaetaan vinkkejä kivojen kirjakuvien ottamiseen, osuvien kuvatekstien laatimiseen sekä hashtagien kanssa taiteiluun. Lisäksi Minna pohdiskelee miksi kirjagramissa kuvat alkavat hirveän helposti muistuttaa toisiaan.
Kirjagrammaajan käsikirja on yli 30-sivuinen tietopaketti, josta Minna loihti äärimmäisen kauniin! Käsikirja tulee huomenna maanantaina myyntiin Oma huone -verkkokauppaan ja se maksaa 9,9 euroa. Ilmaiseen tiiseriin pääset tutustumaan Aamin verkkosivuilla.
Ai että olen innoissani!