Vanhojen suosikkikirjojen lukeminen uudelleen vuosien tauon jälkeen on usein aikamoista uhkapelaamista. Lapsuuden suosikkikirja saattaa uudella lukukerralla osoittautua naurettavaksi tai jopa arvoiltaan ja asenteiltaan hapantuneeksi. Nuoruuden kuohuissa lohdutusta tarjonnut teos voi puolestaan aikuisen silmin luettuna aiheuttaa lähinnä nolostunutta kiemurtelua. Kaipuu vanhojen suosikkien ääreen on kova, mutta koskaan ei ole takuuta siitä, että lukukokemus tarjoaisi samanlaista iloa kuin silloin joskus. Pahimmassa tapauksessa ne elämän kultaisimmat lukumuistot saattavat tärveltyä.
Tänä vuonna päätin ottaa riskin ja lukea Eoin Colferin Artemis Fowl -sarjan uudelleen. Teini-iässä luin sarjan ensimmäiset kirjat niin monta kertaa, että etenkin ensimmäisen osan tapahtumat olivat tatuoituneet aivojeni ja sydämeni poimuihin hyvin vahvoilla väreillä. Osasin jopa lukea ja kirjoittaa keijujen kieltä suhteellisen sujuvasti. Kasvoin kirjojen ohi neljännen osan jälkeen, ja vaikka sarjan neljä viimeistäkin osaa päätyivät kirjahyllyyni, ei niitä tullut lukiolaisena tai nuorena aikuisena enää luettua. Tänä vuonna sain kuitenkin vihdoin luettua nuoren rikollisneron tarinan loppuun.
HUOM!!! Postauksen alussa käsittelen kirjasarjaa hyvin yleisellä tasolla, mutta aivan tekstin lopussa paneudun muutamiin juonikuvioihin tarkemmin. Varoitan juonipaljastusten alkamisesta selvästi, jotta halukkaat voivat lopettaa lukemisen ennen niitä. Juonipaljastukset alkavat keskelle tekstiä ladatun kuvan jälkeen.
Miltä nuoruuden lempikirjoihin palaaminen sitten näin kolmekymppisenä tuntui? Suoraan sanottuna ihanalta. Artemis Fowl on tosiaan kylmäpäinen rikollisnero, joka ensimmäisessä kirjassa päättää kaapata keijun lunnaskullan toivossa. Artemis on vasta 12-vuotias, mutta siitä huolimatta hän on onnistunut saamaan selville syvälle maanpinnan alapuolelle kätkeytyneen väen salaisuuden. Edes Foaly-kentaurin huipputeknologia ei pidä Artemista loitolla. Kirjasarjan edetessä Artemis saa ystäviä ja yhteistyökumppaneita maankuoren alapuolelta eikä hänen ensisijainen tavoitteensa olekaan pelkkä voiton maksimoiminen omaksi edukseen.
Lapsena Artemis herätti minussa jonkinlaisia ihastuksen tunteita, mutta näin aikuisena kirjoja lukiessani voin (ehkä jopa omaksi huojennuksekseni?) todeta, että nuo tunteet olivat poissa. 12-vuotias rikollisnero on kiehtova tapaus, mutta en minä hänestä ihailevia unia näe. Sen sijaan opin arvostamaan aivan jokaista kirjan keskeistä henkilöä uudella tavalla. Nopea ja voittamaton henkivartija Butler, nerokas komisario Holly Short, älykäs ja teräväkielinen kentauri Foaly sekä kleptomaanikääpiö Mulch Diggums eriskummallisine ruoansulatusjärjestelmineen muodostaa sellaisen tehotiimin Artemiksen kanssa, että jos joku heistä puuttuu kuviosta, alan heti kaivata häntä.
Eoin Colferilla on myös ihailtava huumorintaju. Hirnuin moneen otteeseen ääneen näiden kirjojen äärellä ja sitä ei kuulkaa ihan liian usein tapahdu. Kirjan komiikka perustuu pitkälti nasevaan sanailuun ja näennäisen merkityksettömiin lausahduksiin. Esimerkiksi komentaja Julis Root, joka tunnetaan hyvin kipakkana ja kaikesta karjuen tulistuvana menninkäispomona, siteeraa mielellään Ozin velhoa, sillä ”kolme hänen serkkuaan oli mukana elokuvaversiossa”. Asia mainitaan parilla lauseella ja sitten Colfer vain jatkaa eteenpäin seuraavaan asiaan. Loistavaa komiikkaa tarjoilee myös Artemiksen ja Hollyn ystävyyssuhde, joka kärjistyy aina välillä fyysiseksikin kuritukseksi.
Kentauri-Foaly, Hautautuneiden Alueiden Lainvalvonnan tekninen neuvonantaja, on nasevien sutkautusten suhteen omaa luokkaansa. Osaisinpa minä heittää jokaiseen tilanteeseen yhtä osuvia älynväläyksiä! Eräässä kirjassa Foaly onnistuu lähettämään pinnalla seikkaileville ystävilleen tekstiviestin, jossa hän kuvailee tilannetta Hautautuneilla Alueilla. Tekstiviesti päättyy sanoihin: ”Jos olette hengissä auttakaa. Jos ette, väärä nro.” Keskellä äärimmäisen jännittävää ja vaarallista tilannetta tällainen kommentti saa ilmoille yllättävän naurunpyrskähdyksen.
Jännityksestä puheenollen, myös siinä Colfer on taiturimainen. Useamman kirjan kohdalla löysin itseni steppaamasta ympäri huonetta ja huutamasta ohjeita kohti avonaista kirjaa. Välillä puolisoni ihmetteli, miksi puhisen ja älähtelen stressaantuneena. Oli oikeastaan hieman hupaisaa miten antaumuksella selitin plasmatykeistä, iiriskameroista ja ties mistä muista teknisistä vempeleistä. En totisesti luullut pitäväni tällaisesta kirjallisuudesta erityisemmin, mutta näemmä laseraseet, aikamatkustaminen ja lentoalukset kiinnostavat minua sittenkin.
Paluu Artemis Fowlin maailmaan oli siis varsin onnistunut, ja suunnitelmissani olisi lukea tämä sarja uudelleen noin viiden vuoden välein. Parille loppupään kirjalle annoin 4,5 tähteä, mutta kokonaisuutena tämä on ehdottomasti viiden tähden sarja.
************************JUONIPALJASTUKSET ALKAVAT!!***************************
Muutama asia minua jäi kirjasarjassa mietityttämään. Kirjassa Kadonnut siirtokunta meille esitellään Artemiksen lisäksi toinen lapsinero, hän on nimeltään Minerva Paradizo. Häntä sanotaan älyllisesti Artemiksen vertaiseksi ja nuorilla on myös tunteita toisiaan kohtaan. Artemista tällainen hämmentävä hempeily jopa ärsyttää. Kun Artemis kirjan lopussa palaa aikamatkaltaan, Butler kertoo Minervan vierailleen säännöllisesti henkivartijan luona tämän vahtipaikalla saadakseen tietää Artemiksen paluussa. Nokkelana päättelin Minervan esiintyvän seuraavassa kirjassa Artemiksen rakkaudenkohteena, mutta hänestä ei mainita enää koskaan mitään. Miksi? Miten näin vahvasti pedattu juonikuvio voidaan noin vain haudata?
Yksi vaihtoehto Minervan hylkäämiseen saattaa olla Artemiksen ja Hollyn suhteen kehittyminen. Seuraavassa kirjassa Artemis ja Holly nimittäin suutelevat, joskin aikamatkustamisella saattaa olla tekemistä tapahtumien kehittymisen kanssa. Näiden kahden hahmon välinen suhde ei olisi kirjan alussa ollut mahdollinen, sillä Artemis oli vasta lapsi ja Holly virkatehtävässä oleva menninkäispoliisi, jolla on ikää noin kahdeksankymmentä vuotta. Toki valtavaa ikäeroa tasaa se, että Artemis ja Holly ovat eri lajeja, mikä taas toisaalta tuo aivan uuden kimurantin piirteen suhteeseen. Lopultahan kaksikko ei päädy tätä suukkoa pidemmälle ja heidän suhteensa jatkuu ystäväpohjalta. En ole seurannut fanien käymää keskustelua, mutta oliko Artemiksen ja Hollyn suhteelle jotain odotuksia sieltä suunnasta? Vastasiko Colfer niihin unohtamalla Minervan ja antamalla Artemikselle ja Hollylle tämän pienen herkän hetken.
Ensimmäisellä lukukerralla Aikaparadoksi ja Atlantiskompleksi olivat minun makuuni aavistuksen verran liian välikirjamaisia, niissä ei tuntunut tapahtuvan samalla tavalla kiinnostavia asioita kuin muissa kirjoissa, mutta ehkäpä saan niistä seuraavalla lukukerralla taas enemmän irti. Sarjan viimeinen osa sen sijaan kiinnosti.
Jännityksellä ja ampumavälikohtauksilla kuorrutetussa kahdeksanosaisessa kirjasarjassa on suoranainen ihme, että viimeiseen kirjaan päästessä keskeisistä hahmoista vain komentaja Root oli kuollut. (Murhattiinkohan hänet neljännessä kirjassa, koska jatkuva huutaminen ja Hollyn läksyttäminen olisi seuraavassa osassa ollut jo vanha vitsi ja lähinnä ärsyttävää?)
Viimeisessä vartijassa Artemis uhraa itsensä keijujen ja ihmisten puolesta. Mutta tietysti älyköllä on juoni, joka mahdollistaa hänen paluunsa. Itkin lohduttomasti Artemiksen kuolemaa, mutta toisaalta se tuntui aika runolliselta loputa kasvutarinalle, jossa narsistinen rikollislapsi kehittyy muita huomioivaksi ja rakastavaksi sankariksi. Toisaalta oli ihanaa, että kloonausteknologian avulla Artemis palasi elävien keskuuteen, joskin pihamaalla puoli vuotta haahuileva sielu tuntui aika kaukaa haetulta. Kirjan lopetus on kuitenkin täydellinen, kun Holly alkaa kertoa kloonille heidän yhteisten seikkailujensa alkupisteestä, josta myös sarjan ensimmäinen kirja alkoi. Ah, tekisi mieli aloittaa heti uusi lukukierros!
Tämän järkälemäisen pohdinnan jälkeen haluaisin kuulla etenkin teidän muiden Fowl-kirjat lukeneiden mielipiteitä ja ajatuksia sekä näistä minun nostamistani kohdista että myös muista sarjan mysteereistä. Olisi ihanaa päästä ruotimaan näitä kirjoja teidän kanssanne, joten antaa palaa kommenttiosiossa!
Bibbidi Bobbidi Book 