Kiehtova kuvaus pakko-oireisesta mielestä – Anu Holopainen: Filigraanityttö

Sain Anu Holopaisen Filigraanityttö -teoksen (Karisto, 2021) arvostelukappaleena kustantajalta ja vaikka en ollut lukenut Holopaiselta mitään aiemmin, innostuin teoksesta etukäteen ihan pelkästään sen kauniin kannen takia. (Kannen on muuten suunnitellut Mari Villanen!) Filigraanityttö on nuortenkirja seiska- ja kasiluokan välistä kesää viettävästä Ennistä, jonka elämää hallitsee hänen päässään elävä Varoittaja. Varoittaja heittää Ennin mieleen mitä erilaisempia ja villimpiä uhkakuvia onnettomuuksista ja ikävyyksistä, jotka Ennin on estettävä. Pahat asiat jäävät tapahtumatta, kunhan Enni pyörittää sormessaan olevaa filigraanisormusta tarpeeksi monta kertaa ja asettelee pehmolelunsa hyllyyn juuri oikealla tavalla.

Teos on juonikulultaan varsin perinteinen nuortenkirja, jossa päähenkilö luovii kaveri- ja perhesuhteiden aallokossa ja yrittää samalla pitää koko ajan ärhäkkäämmäksi käyvän sisäisen äänen kurissa. Kesän aikana Ennin olemista vaikeuttaa erityisesti ajatus filigraanisormuksen likaisuudesta ja sen toimintatehon loppumisesta – mikä realisoituu isosisko Kaisan joutuessa juhannuksena sairaalaan. Tarinan loppupuolella nähdään kuitenkin myös valoa, kun Enni tapaa samaan kerrostaloon muuttavan Laurin, joka näyttää kokeilevan kaikkia ovia aina kolmesti.

Teos on kiehtova kuva pakko-oireisesta mielestä ja sen toimintalogiikasta. Holopainen onnistuu mielestäni myös Ennin läheisten toiminnan kuvaamisessa: vanhemmat epäilevät tyttärensä kärsivän jonkinlaisesta mielenterveyden häiriöstä, mutta samaan aikaan toivovat kovasti, että kyseessä on vain jonkinlainen ohimenevä vaihe. Holopaisen teksti soljuu luonnollisesti ja 139 sivun mittaisena teos ei varmasti ole nuorellekaan lukijalle se kaikkein vaikein saattaa loppuun.

★★★
Anu Holopainen: Filigraanityttö
Kansi: Mari Villanen
Karisto, 2021
Sivuja 139
Luettavaksi arvostelukappaleena kustantajalta pyytämättä