Jos joku urheilutoimittaja iskisi nyt mikin naamani eteen ja kysyisi tunnelmia, vastaisin varmaankin kliseisesti väsynyt mutta onnellinen. Maaginen Kesäkisa päättyi vuorokauden vaihtuessa sunnuntain puolelle, ja sanotaanko että kaksi viimeistä kisapäivää olivat aika täyttä loppukiritykitystä.
Seuraavaksi alkaisin valuttaa toimittajalle armotonta jälkipeliä. Kuinka ensi vuonna aion suunnitella paremmin tehtävien suorittamista ja jakaa tekemisen tasaisemmin koko kesälle. Kuinka tällä kertaa jäi naurettavan helppoja hedelmiä alaoksille poimittavaksi. Tai siis olisihan minun nyt pitänyt ehtiä kiittää toimittajaa jutusta ja miten ihmeessä en TAASKAAN pessyt sitä roskiskaappia? Pelin henkeen taitaa kuulua se, että suorittamattomat tehtävät jäävät harmittamaan eikä kaikkia mokia voi välttää. Tai siis jos Kesäkisan aikana kulkee kymmeniä kertoja kaasukellon ohi, luonnollisesti sen unohtaa kuvata. Onneksi sentään muistin lauantai-iltana katsoa loppuun Pepe Willberg -dokumentin, olisi ollut todella masentavaa menettää viisi pistettä puuttuvan tunnin takia.
Muistoissani ovat myös ne lintutornit, joissa en käynyt (suoritettu 0/10), eri talot joissa olisin voinut nukkua (6/10), yleisötapahtumat (6/15), saunat (4/10),urheilumatsit (1/5), pasianssit (4/10) sekä novelli, jonka idea on ollut päässäni yli vuosikymmenen, mutta jota en halunnut saattaa maailmalle hutaisten vaan kirjoittaa sen joskus rauhassa kunnolliseksi.
Toisaalta Kesäkisan henkeen kuuluu sekin, että kaikkea ei tehdä helpoimman kautta. Lotta katsoi kaikki Pasilan jaksot, ja vasta sen jälkeen totesi, että ehkäpä ne kymmenen dokumenttielokuvaa olisivat olleet helpommat. Minä puolestani valmistin vielä lauantain loppukirissä alusta asti vaniljakastikkeen, koska marjapiirakka kaipasi sellaista.
No mutta sitten niihin mukavampiin muisteluihin. Joukkueemme Melukylän lapset suoritti ongelmitta lukuhaasteet (tosin Dragonlance-kirjaa emme edes yrittäneet lukea), mutta niiden lisäksi kisasuoritukseni rakentui etenkin ruokatehtävien varaan. Loppukiri itse asiassa muistutti vahvasti Master Chef -ohjelmaa, kun hellalla porisi samaan aikaan raparperihillo, marry me -papukeitto ja uunissa paahtui kahta erilaista näkkäriä. Kahden viimeisen kisapäivän aikana leivoin seitsemän leipää ja viisi piirakkaa. Jääkaapissa odottelisi itse asiassa vielä 25 g tuorehiivaa, joten pääsemme nauttimaan tuoreesta leivästä myös alkuviikosta. Lapsi kysyikin eilen, miksi leivon niin paljon.
Piirakkatehtävä oli erityisen mieluinen, sillä olen ehdottomasti piirakkaihminen. Itse asiassa vauvan ristiäistarjoilut ajautuivat lopulta piirakkateemaisiksi, kiitos Kesäkisan. Samoissa juhlissa tarjolla oli myös isomman lapsen toiveiden mukaan toteutettu kuorma-autokakku.
On ihailtavaa, kuinka lähipiiri lähti mukaan kisasuoritukseen. Vauva on kiertänyt kanssani kaikki museo (ja saanut valtavasti ihailua, hän on mahtava museovauva!), äitini puolestaan lähti vauvavahdiksi ja juttuseuraksi roadtripille ympäri Hämeenlinnan uimarantoja, kun kävin uimassa kuudessa vesistössä. Lapset olivat innoissaan, kun kerrankin maltoin rakentaa hiekkalinnan oikein pitkän kaavan mukaan eikä kumpikaan esittänyt puolikasta kysymystä, kun juhlimme kolmosten viisivuotissynttäreitä, vaikka kenelläkään meistä ei ollut syntymäpäivä emmekä ole todellakaan saman ikäisiä. Puoliso puolestaan uhrasi lauantaina yöuniaan pelatakseen kanssani Scrabblea. Lapsiperhe-elämässä yöunien uhraus toisen puolesta on suuri osoitus rakkaudesta.
Aina näin suuren projektin jälkeen ajatuksissa pyörii kysymys: mitä sitten? Kaikki se aika, jonka käytin tehtävien suorittamiseen, on nyt vapaa kaikkeen muuhun. Samalla mietin, millaisia eri puolia minusta näkyi kisan aikana. Haluan jatkossakin rajoittaa ruutuaikaa ja pitää somettomia päiviä. Tahdon kirjoittaa pieniä päiväkirjarunoja ja maalata vesiväreillä, vaikka en ole siinä erityisen hyvä. Itse asiassa haluan ehdottomasti tehdä enemmän asioita, joissa en ole erityisen hyvä, ihan vain hauskuuden ja nautinnon takia. Ja HALUAN pestä vihdoinkin roskiskaapin oikein hammasharjatarkkuudella ja ottaa käyttöön mummin perintömankelin. Ehkäpä tuoretta leipääkin nähdään perheemme pöydässä, jos ei nyt ihan joka aterialla, niin säännöllisesti. Saisinkohan vihdoinkin huollettua mummin perintäyleiskoneen.
Yksi suuri asia Kesäkisassa on myös paluu blogin pariin. Ja melkein tehty paluu Youtubeen. Kameran muistikortilla on kaksi vlogia odottamassa editointia ja ajatuksissa sisällöt kahdelle keskusteluvideolle. Paluu Youtubeen olkoon Kesäkisan loppunäytös. Sillä vaikka Kesäkisa loppui, kesää on vielä jäljellä.
Jätä kommentti