Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain kevyttä – kolme miniarviota

Turkoosit kuulokkeeni ovat olleet jälleen kuin liimattuina korvilleni aina työmatkojen ja siivoustuokioiden ajan. Kirjojen ahmiminen korvilla on hämmästyttävän nopeaa, kun äänikirjojen pariin voi palata moneksi lyhyeksikin toviksi pitkin päivää.

Tällä kertaa kokosin teille arviot kolmesta jokseenkin erilaisesta kirjasta. Jonas Jonassonin teos on ollut jo pitkään lukulistallani, kun taas Dan Brownin uusimman kuuntelin Helsingin Kirjamessujen innoittamana. Liane Moriartyn pariin palasin pienen tauon jälkeen, hänen teoksensahan oli ensimmäinen, jonka BookBeatin ladattuani kuuntelin.

Alku

Dan Brown: Alku
Lukija: Lars Svedberg
Käännös: Jorma-Veikko Sappinen
WSOY, 2017
358 sivua, 19 tuntia 50 minuuttia
★★★★½

Olipa jälleen hienoa päästä kuulemaan mitä Robert Langdonille kuuluu! Professori on vuosien varrella alkanut tuntua kuin hieman etäisemmältä ystävältä, jonka kanssa pääsee vaihtamaan kuulumisia vain muutaman vuoden välein. Ja joka kerta tapaaminen on kihelmöivä.

Dan Brownin uusin kirja Alku julkaistiin lokakuun alussa yhtä aikaa yli 20 maassa. Omalle kuuntelulistalleni se pääsi Helsingin kirjamessujen innoittamana. Uudessa romaanissa Robert Langdon seikkailee Espanjassa, jonne hänen eriskummallinen futuristiystävänsä on hänet kutsunut. Suurten juhlien päätteeksi on tarkoitus paljastaa koko maailmalle löytö, joka tulee järisyttämään kaikkia maailman uskontoja.

Itselleen tyypilliseen tapaan Brown johdattelee lukijan (tai kuulijan) syvälle kulttuurin ja symbolien maailmaan. Tavallaan Brown jatkaa samoja teemoja, jotka aloitti edellisessä Inferno kirjassaan. Alku tuntuu kuitenkin uudistuneen, sillä mukana on uusi tekoälyn ja tietokoneiden ulottuvuus. Teknologian nostaminen parrasvaloihin pelastaa kirjan myös uppoamasta liian syvälle symbolien tulkintaan, sillä joissain aiemmista teoksista Langdonin luentomaiset monologit eivät ole oikein pysyneet kasassa. Alussakin loppuratkaisua venytetään piinallisen pitkällä yksinpuhelulla. Tosin Dan Brown saattaa olla jopa ainoa kirjailija, joka saa yhden miehen monimediaesityksen vaikuttamaan kiinnostavalta kirjoitetussa muodossa. Pientä harvennusta kirjan loppupuolella olisi silti voinut harrastaa.

Alku toimii samalla tutulla kaavalla kuin aikaisemmatkin Brownin kirjat: Langdon pääsee suuren salaisuuden ja salaliittojen jäljille, päätyy pakoilemaan vaarallisia vihollisia ja ratkoo siinä samassa niin visaiset symbolipähkinät kuin ihmiskunnan salatuimmat mysteerit. Jossain vaiheessa käydään museossa, mutta piinaava loppunujakointi tapahtuu katedraalissa. Silti Alku tuntuu tuoreelta, ja koko kirjan kasvava jännitys maailmaa mullistavasta löydöstä kantaa. Mistä me olemme tulleet ja minne me olemme menossa? Näihin kysymyksiin kirjassa onnistutaan tarjoamaan teoria, joka ei latista koko kirjan ajan viritettyä jännitystä. Jotenkin Inferno tuntui sarjassa väliinputoajalta (vaikka aiheuttikin minussa suurta maailmantuskaa), mutta nyt Brown on päässyt takaisin oikeille raiteille. Erinomainen suoritus!

Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi (2)

Jonas Jonasson: Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi
Lukija: Kari Ketonen
Käännös: Raija Rintamäki
WSOY, 2012
384 sivua, 13 tuntia 15 minuuttia
★ ★ ★ ½

Aivan ensimmäinen kirja-arvioni täällä blogin puolella käsitteli Jonas Jonassonin teosta Lukutaidoton joka osasi laskea. Kirjailijan teos Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi on myös pitkään roikkunut lukulistoillani, joten se nousi kuunneltavakseni BookBeatissa. Täytyy tosin tunnustaa, että valitsin sen kuunteluun ulkokirjallisista syistä: halusin kuulla Kari Ketosen äänikirjan tulkitsijana. Odotuksiani ei petetty, Ketonen on oivallinen lukija, hämmentävää kyllä jopa hänen tulkintansa kiinankielisistä nimistä upposivat täysin uskottavasti tähän yhden kiinan kielen ja kulttuurin kurssin käyneeseen.

Jonassonin kirjan alussa teoksen nimen mukaisesti satavuotias Allan karkaa vanhainkodin ikkunasta. Bussiasemalla hän tuntemattomasta syystä varastaa vieraan ihmisen matkalaukun ja matkustaa bussilla tietämättä oikeastaan itsekään minne. Juoni lähtee rullaamaan eteenpäin kuin alamäkeen ilman käsijarrua unohtunut auto. Pian Allan ja hänen pikkurikollisista koostuva joukkionsa saa pakoilla niin poliisia kuin rikollisjengiäkin. Nykyhetken tapahtumien rinnalla keritään auki myös Allanin vaiheikasta elämää vuosikymmenten ajalta. Mies on maailmanhistorian myrskyissä matkustanut kirjaimellisesti maailman ympäri tavaten valtavan joukon mahtimiehiä.

Kirja ei aluksi ollut saada minua otteeseensa, sillä rikoksiin ja viinaan taipuvainen satavuotias äijänpahanen ei suinkaan ollut yhtä helposti samaistuttava kuin Lukutaidottoman fiksu ja nuori Nombeko. Allanin menneisyyden paljastuessa pala palalta vanhukseen ei voi kuitenkaan muuta kuin ihastua, ja toivoa hänelle vielä monia onnellisia, mutta ehkä jo vähän seesteisempiä päiviä. Nämä Jonassonin kaksi kirjaa muistuttavat toisiaan valtavasti kerronnaltaan. Pienet ihmiset maailmanhistorian solmukohdissa, tilanteissa jotka säätelevät heidän elämiään, mutta joihin myös he pääsevät kuin vahingossa vaikuttamaan. Historianörtti nauttii!

Huomasi, että olin vuosi sitten antanut Lukutaidottomalle vain kolme tähteä, vaikka tällä hetkellä mutuilisin sen arvosanan olevan lähempänä neljää tähteä. Ei anneta sen kuitenkaan vaikuttaa uuteen arvioon, Allan seurueineen ansaitsee kolme ja puoli tähteä. Kyllä se nimittäin hieman jää Lukutaidottomalle tällä hetkellä antamani arvon alle.

Mustat valkeat valheet

LianeMoriarty: Mustat valkeat valheet
Lukija: Meri Nenonen
Käännös: Helena Bützow
WSOY, 2015
308 sivua, 13 h 24 min
★ ★ ★

Liane Moriarty alkoi jälleen houkutella, kun kaipasin kuunneltavakseni jotain kevyttä ja helposti korvien kautta aivoihin sujahtavaa kertomusta. Mustat valkeat valheet kertoo australialaisesta koulusta, jonka visailuillassa kuolee yksi vanhemmista. Kirjassa keritään auki tapahtumia ennen kohtalokasta iltaa kolmen naisen elämän kautta. Tämän lisäksi soppaa sekoittavat haastattelut, jossa lukuisat koululaisten vanhemmat kommentoivat koulun seinien sisällä pulppuavia ristiriitatilanteita. Aikuiset ihmiset näyttävät tuntevan käyttäytymissäännöt huomattavasti heikommin kuin keskenkasvuinen jälkikasvunsa.

Aluksi kirja sai minut harkitsemaan seuraavaan kuunneltavaan opukseen siirtymistä, se nimittäin tuntui rakentuvan pitkästyttävyyksiin asti samoille peruspilareille kuin aiemmin kuuntelemani Moriartyn Hyvä aviomies. On kiiltokuvamaisia koteja, helikopterivanhempia ja 50-luvun ihanteisiin jämähtäneitä perhemalleja. Moriarty onnistuu kuitenkin rakentamaan jännitteen kuolleen vanhemman henkilöllisyyden ympärille, kuulija saa nimittäin arvailla ja pelätä sitä aivan viimeisiin lukuihin saakka. Loppupuolella on myös juonenkäänne, joka sai minut haukkomaan henkeä ihan ääneen täpötäydessä junassa.

Yllätyksellisyyttä siis riittää, mutta henkilöhahmot ja osa juonikaaristakin on armottoman kliseisiä. Helppoa ja viihdyttävää kuunneltavaa, joka tuskin jää kutkuttamaan mieltä sen pidemmäksi aikaa.

allekirjoituslaura

Mainokset

Jonas Jonasson: Lukutaidoton joka osasi laskea

Viime vuosina olen huomannut viehättyneeni varsin pitkiin kirjojen nimiin. Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville päätyi nimensä vuoksi kirjastosta yöpöydälleni, The Time-Travels of the Man Who Sold Pickles and Sweets sai kaivamaan setelin esille kairolaisessa kirjakaupassa.

Jonas Jonasson on selvästi pitkien kirjannimien ystävä. Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi on yhä lukulistallani, mutta Lukutaidoton joka osasi laskea tarttui mukaani erään kirjastoautovierailun päätteeksi. Jonassonin toinen romaani kertoo Nombeko Mayekon tarinan. Etelä-Afrikassa rotuerottelun aikaan syntynyt tyttö oppii slummissa laskemaan, vaikka kouluun ei huussintyhjentäjällä ole asiaa. Hökkeleiden keskellä varttuva tyttö oppii myös lukemaan ja kohtalokkaan onnettomuuden jälkeen palvelemaan maan atomipommiohjelmasta vastaavaa insinööriä. Kun olot tutkimuslaitoksessa alkavat käydä tukaliksi, pakenee Nombeko Ruotsiin. Nuoren naisen hoiviinsa päätyy vahingossa myös atomipommi, jota ei pitäisi edes olla olemassa. Tällaistahan voi käydä kenelle vain, eikö? Afrikkalaistyttö löytää ympärilleen ruotsalaisia ystäviä, joiden avulla hän yrittää toimittaa atomipommin turvallisesti Ruotsin kuninkaalle.

jonasson1

Atomipommin ympärille kietoutuneen pääjuonen lomaan Jonasson on punonut lukuisia pienempiä tapahtumasarjoja. On kuningashuoneen palvontaa ja sen tuhoamisyrityksiä. On hyppyjä lentokoneesta, repullinen rahaa ja hätiköiviä, ruotsalaisia turvallisuusjoukkoja. Älykäs Nombeko tovereineen kehittelee lukemattomia suunnitelmia atomipommin varalle, mutta yksi kerrallaan ne menevät kauhistuttavalla tavalla mönkään. Vuodet ja suunnitelmat kuluvat, mutta atomipommi hallitsee joukkion elämää. Kaltaiselleni tapa-ahdistujalle kirja aiheutti välillä inhottavaa kiemurtelua. Juuri kun kaikki näytti vihdoin järjestyvän, törttöilee joku niin että päähenkilöiden elämä jää jälleen junnaamaan paikalleen moneksi vuodeksi. Oikea elämä on pausella juonitteluiden viedessä kaiken ajan.

Laura Jänisniemen suomennos Jonassonin tekstistä on soljuvaa ja rikasta. Kirjan huumori on herskyvää, välillä räikeästi näkyvillä, toisinaan taas yksittäisiin sanoihin kätkettynä. Historiallisten tapahtumien ujuttaminen mukaan juonikuvioihin tekee tekstistä samaistuttavaa ja uskottavaa.

Ehkä Jonasson on halunnut jyrkillä juonikäänteillään korostaa ihmisten tapaa kehittää järjettömiä pakkomielteitä mitä kummallisimmista asioista. Emme osaa luovuttaa, vaikka joskus se voisi olla kaikkein järkevin ratkaisu. Ihminen jää helposti oman elämänsä sivustakatsojaksi pyörimään epämääräiseen välitilaan, kun huomio kiinnittyy prioriteetiksi nostetun hullutuksen edelle. Tosielämässä nuo pakkomielteet eivät ehkä ole yhtä massiivisia kuin kuninkaan syökseminen vallasta tai atomipommi, mutta elämänsä saa kyllä junnaamaan paikalleen pienemmilläkin oikuilla.

Kaiken kaikkiaan Lukutaidoton joka osasi laskea on nerokas opus, mutta 180 asteen käännöksiä nähdään niin paljon, että kirjan toisella puolikkaalla huulilta karkaa automatkoilta tuttu kysymys ”Are we there yet?”.

allekirjoituslaura

★★★☆☆
Jonas Jonasson: Lukutaidoton joka osasi laskea
Suomentanut: Laura Jänisniemi
WSOY, 2014
417 sivua
Luettavaksi kirjastosta.