J. K. Rowling, John Tiffany & Jack Thorne: Harry Potter ja kirottu lapsi

Ikäluokassani on varmasti vain harvoja, joiden elämää Harry Potter ei olisi lapsuudessa järisyttänyt. Alle 11-vuotiaana valmistauduin kaikin tavoin elämäni tärkeimpään – ja ensimmäiseen – pöllöpostiin, jota en pettymyksekseni koskaan saanut. Siinä musertuivat ne haaveet lukuvuosista Tylypahkassa ja kesälomista Pokémon-kouluttajana.

Oma suhtautumiseni uuteen Harry Potter –tarinaan oli innostuneen neutraali. En alkanut maalata uhkakuvia taikamaailman pilaamisesta, mutten myöskään leiriytynyt kirjakaupan eteen jonottamaan omaa kappalettani uudesta tarinasta. Jaksoin odottaa suomennoksen ilmestymistä ja jopa kirjan paljastumista joululahjakääreestä. Odotus kannatti, Harry Potter ja kirottu lapsi saa kirjablogissamme ensimmäisenä täydet viisi tähteä!

En halua kertoa mitään Kirotun lapsen juonesta. En sanaakaan. Tai no ehkä sen verran, että näytelmäteksti alkaa kohtauksesta, joka päätti seitsemännen Harry Potterin vuosia sitten. Harry Potter ja kuoleman varjelusten viimeinen, 19 vuotta eteenpäin luotaava luku oli mielestäni aikanaan varsin lattea loppu kirjasarjalle. Hermione ja Ron päätyvät yhteen ­– hip hei. Harry ja Ginny antavat lapsilleen nimeksi Lily, James ja mitä naurettavinta Albus Severus. Hurraa. Rohkeiden ja fanien tunteita raastavien juonenkäänteiden jälkeen taianomainen kirjasarja päättyi sanoihin, jotka solmivat liian lällyllä tavalla kaikki langanpätkät yhteen tyhjänpäiväiseen rusettiin.

Tämän takia olin iloinen siitä, että Kirottu lapsi kirjoitettiin. Näytelmä puhaltaa onnelliseen loppuun realismia ja herättää hahmot vielä kerran eloon. Sen avulla pääsemme sukeltamaan taikamaailmaan, jonka jo kerran luulimme hyvästelleemme ikuisiksi ajoiksi. Kirottu lapsi pystyy luomaan kuvat tutuista paikoista ja ihmisistä, ja juoni kulkee eteenpäin Harry Pottereille tyypillisellä puikkelehtivalla tavalla. Näytelmämuotoisen tekstin lukeminen ei tässä tapauksessa ole edes puuduttavaa, sillä dialogi luistaa ja parenteesit on pidetty runsaina sekä huumorin kukittamina. Kirottu lapsi saattaa ainakin hetkellisesti nostaa niin usein syrjään jääviä näytelmätekstejä suuremman yleisön lukulistoille.

Näytelmäsovitus olisi tietysti vielä joskus pakko nähdä ihan oikeassa teatterissa. Taikamaailman vippaskonstit tarjoavat oman haasteensa, johon tosin uskon lontoolaisen Palace Theatren vastaavan moitteetta. Näyttävien kohtausten toteuttamiseen tarvitaan varmasti ruhtinaalliset resurssit, joten tästä tuskin tulee kesäteattereiden klassikko. Jää myös nähtäväksi, loihditaanko Kirottu lapsi vielä joskus valkokankaallekin kassamagneetiksi. Henkilökohtaisesti en sitä välttämättä toivoisi. Teatterissa on ihan hyväksyttävää, että tuttuja hahmoja esittävät täysin vieraat ihmiset, mutta valkokankaalla pitäisi ainakin lähes koko tutun näyttelijäkaartin olla koolla, ja sen toteuttaminen lienee haastavaa ellei jopa mahdotonta.

Harry Potter ja kirottu lapsi täydentää kauniisti seitsenosaista kirjasarjaa ilman suurempaa rahastuksen tai haudanryöstön lemahdusta. Hahmot ovat tuttuja, mutta juoni punoo uudet kuviot osaksi jo vuosia kasvanutta taikamaailman historian kudelmaa. Tämän kirjan luettuaan Potter-fani on kuitenkin vaikean paikan edessä. Joudumme jälleen jättämään hyvästit velhomaailmalle. Surutyö, joka tehtiin Harry Potter ja kuoleman varjelusten jälkeen, on jälleen edessämme.

★★★★★
J. K. Rowling, John Tiffany & Jack Thorne: Harry Potter ja kirottu lapsi
Suomentanut Jaana Kapari-Jatta
Tammi, 2016
Sivuja 446
Luettavaksi omasta hyllystä