”Ja pian hän osoitti konkreettiset syyt, antoi tunnistettavat kasvot sille epämääräisen kireälle ilmapiirille, jossa olimme lapsina korttelissamme eläneet. Fasismin, natsismin, sodan, liittoutuneet, monarkian, tasavalan hän muutti kaduiksi, taloiksi, kasvoiksi.”
Italialaisen, salanimellä kirjoittavan Elena Ferranten Napoli-sarja tuntuu sekoittaneen ihmiset ympäri maailmaa. Loistokkaita arvioita ja suitsutuksia kirjoista, jollaisia ei ole koskaan aiemmin julkaistu. Onhan tähän siis aivan pakko tarttua. Tetralogian ensimmäinen osa saapui kirjastosta pitkän odotuksen jälkeen, ja toinen osa odottaa heti perään lukupinossa.
Sarjan avausosa Loistava ystäväni alkaa kohtauksella nykyhetkestä. Prologissa Lilan poika Rino soittaa äitinsä vanhalle ystävälle Elenalle huolissaan, sillä Lila on kadonnut. Omalaatuisen naisen henkilökohtaiset tavarat ovat poissa ja hänet on jopa leikattu irti kaikista perhekuvista. Ihan kuin häntä ei olisi koskaan ollut olemassakaan. Elenalta ei heru sääliä Rinolle, mutta hän päättää kirjoittaa ylös oman ja Lilan tarinan niin seikkaperäisesti kuin ikinä muistaa.
Loistava ystäväni kertoo ystävysten lapsuudesta ja nuoruudesta. Tyttöjen yhteinen taival alkaa Napolin auringon alla rohkeuskokeilla, joihin he yllyttävät toisiaan. Kilpailuhenkisyys tuntuu olevan hallitseva elementti tyttöjen ystävyydessä ainakin minäkertoja Elenan näkökulmasta katsottuna. Milloin he mittelevät älyn lahjoja koulussa, milloin kauneudellaan kaupungin kaduilla. Ensimmäiset suudelmat ja rakkaudentunnustuksetkin joutuvat armottoman vertailun alle – kumpi ehti ensin, kumman tilanne on parempi? Kirjan aikana tytöt varttuvat 16-vuotiaiksi asti, mutta jo esiteineinä he joutuvat sellaisten pohdintojen eteen, jotka ovat nyky-Suomessa vasta aikuisten heiniä. Toista se oli sodan jälkeisessä Italiassa.
”Lopulta Enzo hävisi. Hävisi mutta ei alistunut. Hän alkoi sadatella ja huudella törkeyksiä. Opettaja määräsi hänet taulun taakse polvilleen, mutta hän ei totellut. Häntä lyötiin karttakepillä rystysille ja kiskottiin korvasta nurkkaan häpeämään. Koulupäivä päättyi siihen. Mutta siitä lähtien poikajoukko alkoi heitellä meitä kivillä.”
Nyt on pakko tunnustaa, että kirja ei mielestäni ole aivan sen sisäkanteen painettujen ylistysten arvoinen. Tarina tempaa välillä imuunsa, mutta muutaman luvun jälkeen intensiivisyys taas katoaa. Kaipaisin kirjaan myös selkeämpää kuvausta ajasta ja paikasta, sillä en ole juurikaan lukenut Italiaan sijoittuvia kirjoja. Jotain toki tuosta ajasta kirjassa heijastellaan. Ensinnäkin meno on järjettömän väkivaltainen. Pienikin loukkaus toista kohtaan voi johtaa koston kierteeseen, joka jatkuu sukupolvelta toiselle, eivätkä nuorimmatkaan lapset ole tältä turvassa. Erityisen epäoikeudenmukaista meno kaduilla on tyttöjen näkökulmasta. Heidän pitää suojella säädyllisyyttään, mutta toki pieni heilastelu aina kiinnostaa. Ja jos poika sattuu olemaan todella ihastunut, saattaa tyttö ajautua vasten tahtoaan inhottaviin tilanteisiin. Perheen suunnaltakin voi tulla painostusta kihlautumiseen. Toivon todella, että nämä ovat Italiassa jo historiaan painuneita asioita!
Ehkä eniten kirjassa vaivasi Lilan ja Elenan kieroutunut ystävyys, joka – ymmärrän kyllä – on varmasti monelle koko teoksen suola ja sokeri. Minusta asetelma on yksinkertaisesti kummallinen. Toisaalta tytöt ovat riippuvaisia toisistaan ja hakeutuvat jatkuvasti toistensa seuraan, mutta toisaalta he tuntuvat vihaavansa toisiaan mitä kummallisimmista syistä. Olen onnellinen, että omat ystävyyssuhteeni eivät ole näin tavattoman mutkikkaita.
Helinä Kankaan suomennos on kaunis, ja välillä pystyn aistimaan Italian auringon ihollani. Ja kyllä minä sen verran tarinaan koukutuin, että haluan selvittää mitä Lilalle ja Elenalle aikuisuudessaan tapahtuu. Miksi Lila katosi ja löytyykö hän enää koskaan?
”Sinä olet minun loistava ystäväni, sinun pitää tulla paremmaksi kuin kaikki muut, miehet ja naiset.”
★★★
Elena Ferrante: Loistava ystäväni
Käännös: Helinä Kangas
WSOY, 2016
Sivuja 362
Luettavaksi kirjastosta
Helmet-lukuhaaste: 3. Kirja aloittaa sarjan
Bibbidi Bobbidi Book 
Napoli-sarja on omallakin lukulistallani juuri siksi, että eihän näin hehkutettua kirjasarjaa voi jättää kokeilematta. Mielenkiintoista lukea, mitä mieltä sinä olit aloitusosasta! Arviot siitä, ettei tällaista kirjallisuutta ole aiemmin tehty, kiinnostavat – oliko kirjassa sinusta jotain ihan uutta ja ennennäkemätöntä? 🙂
TykkääTykkää
Nuo arviot minua kummastuttivatkin, sillä en ymmärtänyt mitä ennennäkemätöntä tässä kirjassa olisi ollut. Onko se sitten jotain, mikä ei tule esiin suomennoksessa? Kirjassa puhuttiin paljon virallisesta italiasta sekä murteesta, jotka vaihelevat ihmisten puheessa. Voisiko tuo olla jotenkin poikkeavaa italialaisessa kirjallisuudessa? Toisaalta monet ovat pitäneet läpi kirjasarjan leviävistä verkostoista, joten ehkä en vielä ymmärrä koko avausosan hienoutta, kun olen nähnyt vasta pienen palan koko kudelmasta. Jännityksellä odotan siis seuraavia osia.
TykkääTykkää