Laurent Binet: Kuka murhasi Roland Barthesin?

Tartuin Laurent Binet’n Kuka murhasi Roland Barthesin? -teokseen työpaikan kirjapinossa ihan vaan siksi, että nimessä mainitaan Roland Barthes. Barthes on varmasti monille kirjallisuutta yliopistossa opiskelleille tuttu teoreetikko ja muutamien lukemieni arvioiden perusteella muutama muukin ihminen on valinnut kirjan luettavaksi ihan vain Barthesin perusteella. Oli virkistävää lukea pitkästä aikaa kirja, josta ei tiennyt etukäteen yhtään mitään.

IMG_1784

Nimensä mukaisesti Kuka murhasi Roland Barthesin? on dekkari, jonka alussa Barthes jää auton alle, joutuu sairaalaan ja lopulta kuolee. Ennen kuolemaansa mies kuitenkin ryöstetään ja lopulta kirjassa jahdataan sekä murhaajaa että Barthesilta varastettua asiaa, joka osoittautuu kirjalliseksi dokumentiksi. Teoksen pääosassa seikkailee poliisikomisario ja hänen apumiehensä. Oman tvistinsä tarinaan tekee sen sijoittuminen ranskalaisen älymystön piireihin, joissa viljellään runsaasti elitististä kieltä, intertekstuaalisia viittauksia ja kaikki tuntevat kaikki. Henkilöinä nähdään muun muassa Julia Kristeva, Michel Foucault että Jacques Derrida, jotka ovat jälleen kirjallisuuden teoriaa opiskellelleille tuttuja teoreetikoita.

Tarina ottaa paikkansa vuodessa 1980 Ranskan presidentinvaalien alla. Binet vyöryttää lukijan silmille pyörryttävän määrän viittauksia aikakauden politiikkaan ja sen keskeisiin henkilöihin. Teoksessa käsitellään paljon myös semiotiikkaa eli asioiden merkityksiä, mikä tekee lukemisesta välillä raskassoutuista, mutta lopulta myös viihdyttävää. Esimerkiksi poliisikomisarion apumiehen Simon Herzogin (jonka poliisi palkkaa selvittämään itselleen älymystön sanomisia) ajattelukulkujen seuraaminen on mielenkiintoista ja miehen yleissivistystä ei voi kuin ihmetellä. Siitä voikin sopivasti siirtyä ihailemaan Binet’n kykyä kirjoittaa kirja, josta löytyy niin paljon yksityiskohtia.

Kaikkien niiden yksityiskohtien alta löytyy lopulta varsin herkullinen murhajuoni ja mielenkiintoinen varastettu asia, mutta lukijan on päästävä aivan viimeisille sivuille ennen palkintoa. Vaikka luin teoksen suomeksi, meni sen lukemisessa minulla ehdottomasti enemmän aikaa kuin samanpaksuisen melkein minkä tahansa muun kirjan lukemiseen. Lisäksi tarvitsin kirjan lukemiseen tietynlaisen mielentilan, sillä esimerkiksi väsyneenä illalla sängyssä teoksen lukeminen ei sujunut ollenkaan.

Kuka murhasi Roland Barthesin? on sopivaa lukemista sellaisellekin, joka ei suuremmin dekkareista perusta (esim. minä) ja kirjallisuutta opiskelleet saavat teoksesta varmasti paljon irti. Yleismaailmallisuutensa takia sen voi hyvin lukea myös ilman minkäänlaista tietoa mukana seikkailevien hahmojen tosielämän vastineista. Binet antaa kyllä riittävästi yksityiskohtia.

allekirjoitusminna

★★★★
Laurent Binet: Kuka murhasi Roland Barthesin?
Gummerus, 2017
Sivuja 378
Luettavaksi omasta hyllystä

2 thoughts on “Laurent Binet: Kuka murhasi Roland Barthesin?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s