
Tämä vuosi oli oikein hyvä lukemisvuosi mulle! Sain lähes tuplattua lukemieni kirjojen määrän viime vuoteen verrattuna, sillä viime vuoden saldo oli 36 kirjaa ja tämän vuoden saldo on 65 kirjaa. (Ehkä 66, jos saan viikonloppuna vielä yhden novellikokoelman loppuun.) 65 kirjaa on aika varmasti myös kaikkien aikojen ennätykseni vuodessa luettujen kirjojen määrässä – se on enemmän kuin kirja viikossa!
Tuntuu hyvältä, että olen pystynyt pitämään tällaista lukemistahtia yllä. (Nälkä kasvaa syödessä tai pitäisikö sanoa lukiessa, ainakin kirjojen kohdalla.) Parin vuoden aktiivisemman lukemisen perusteella voin tosin nyt jo sanoa, että lukemiseni on erittäin kausittaista: luen keväisin ja kesällä huomattavasti enemmän kuin syksyisin ja talvisin. Viime vuoden kertauksen perusteella lukemiseni väheni syksyä kohden dramaattisesti ja tänä vuonna oli täysin samanlaiset merkit ilmassa. Viime vuonna lukemistahtia hidasti tutkimusavustajan työhön kuulunut valtava tieteellisen kirjallisuuden lukumäärä, tänä vuonna oma gradu.
Kirjavuoden huippukohtia on muutamia: Goodreadsin mukaan olen antanut tänä vuonna viisi tähteä kolmelle kirjalle. Ne ovat Maggie Stiefvaterin All the Crooked Saints, Brandon Sandersonin Viimeinen valtakunta ja Sarah J Maasin Kingdom of Ash. Annan viiden tähden arvioita näköjään varsin kitsaasti, jos yli 60 luetusta kirjasta vain kolme saa korkeimman arvosanan. (Joukossa on tietysti myös Sarah J Maasin A Court of Mist and Fury, joka saa viisi tähteä, mutta en lukenut sitä tänä vuonna ensimmäistä kertaa, vaan kahdeksannen kerran.)
Luin alkuvuodesta poikkeuksellisen paljon sarjakuvia, mikä kasvattaa luettujen kirjojen kokonaismäärää mukavasti. Sarjakuvista parhaiten mieleen jäi Emmi Niemisen ja Johanna Vehkoon vihapuhetta käsittelevä Vihan ja inhon internet. Sarjakuvien lisäksi tutustuin tämän vuoden aikana myös feministiseen kirjallisuuteen (Roxane Gayn Bad Feminist oli erittäin ajatuksia herättävä) ja luin jonkin verran itselleni epätyypillisesti myös runoutta. Joukkoon mahtuu mukaan kirjoja lisäksi kolmella eri kielellä. Käy lukemassa tarkempi koonti Kaikilla kielillä -haasteen lopputuloksista täältä.
Vuoden parhaat tietokirjat olivat ehdottomasti rahaa ja taloutta käsitelleet teokset, eli Jen Sinceron You Are A Badass at Making Money sekä Julia Thurénin Kaikki rahasta. Sinceron teos käy tunnetason asioiden kimppuun, kun taas Thurénin kirja on selkeä perusteos omaan taloudenpitoon. Näiden kirjojen innoittamana aloitin viimein sijoittamisen tänä vuonna. Tietokirjojen parhaimmistoon menee myös vuoden ainoa äänikirja eli Mirkka Lappalaisen Pohjolan noidat.
(Pääset lukemaan koko listauksen luetuista kirjoista klikkaamalla postauksen auki.)
- Michelle Hodkin: The Unbecoming of Mara Dyer
- Emmi Nieminen & Johanna Vehkoo: Vihan ja inhon internet
- Mikko Toiviainen & Ronja Salmi: 12 tarinaa kirjoittamisesta
- Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa
- Elizabeth Gilbert: Big Magic – Creative living beyond fear
- Maggie Stiefvater: All the Crooked Saints
- Jesse Matilainen: Lohikäärmeen kaupunki
- Mariaana Jäntti: Amorfiaana
- Marjane Satrapi: Luumukanaa
- Marjane Satrapi: Persepolis
- Marjane Satrapi: Pistoja
- Meredith Wild: Hardline
- Jen Sincero: You Are a Badass at Making Money
- Rebecca Solnit: Men Explain Things to Me
- Mikko Järvinen & Matti Kari: Yritä, erehdy, onnistu: Helppo opas yrittäjyyteen
- Erin Hunter: Keskiyö
- Roxane Gay: Bad Feminist
- Sarah J Maas: A Court of Mist and Fury
- Sarah J Maas: A Court of Wings and Ruin
- Tallulah Pomeroy: A Girl’s Guide to Personal Hygiene
- Stephenie Meyer: Houkutus
- Holly Black & Cassandra Clare: Rautakoe
- Elle Kennedy: The Mistake
- Elle Kennedy: The Deal
- Sarah J Maas: A Court of Frost and Starlight
- Elle Kennedy: The Score
- S. Hilton: Ultima
- Tove Jansson: Kometen kommer
- John Green: Kilpikonnan kuorella
- Rupi Kaur: Milk and honey
- Sarah J Maas: The Assasin’s Blade
- Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja
- Sarah J Maas: Throne of Glass
- Holly Black & Cassandra Clare: Kuparikoura
- Liv Strömquist: Nousu & tuho
- Liv Strömquist: Prinssi Charlesin tunne
- Holly Black & Cassandra Clare: Pronssiavain
- Edith Södergran: Levottomia unia
- Jaana Kapari-Jatta: Pollomuhku ja posityyhtynen
- Michelle Hodkin: The Evolution of Mara Dyer
- Laurent Binet: Kuka murhasi Roland Barthesin?
- Kyösti Hagert & Pauliina Jokinen: Kortinvartija: Opas itsenäiseen talouselämään
- Brandon Sanderson: Viimeinen valtakunta
- Sylvia Day: Scandalous Liaisons
- Michelle Hodkin: The Retribution of Mara Dyer
- Maggie Stiefvater: The Raven King
- Nando Malmelin & Petro Poutanen: Luovuuden idea
- Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo sapiens
- Nando Malmelin & Mikko Villi: Mediajohtaminen
- Sarah J Maas: Crown of Midnight
- Sarah J Maas: Heir of Fire
- Julia Thurén: Kaikki rahasta
- Kaisa Happonen & Karri Miettinen: Revi se
- Sarah J Maas: Queen of Shadows
- Lucy Küng: Strategic Management in the Media
- Mirkka Lappalainen: Pohjoisen noidat (äänikirja)
- Amanda Lovelace: Tässä prinsessa pelastaa itsensä
- Hillary Rodham Clinton: What Happened
- Rupi Kaur: Aurinko ja hänen kukkansa
- Sarah J Maas: Kingdom of Ash
- Heli Thorén: Minä olen Joulupukki
- Mervi Koski: Joulupukin jalanjäljillä
- R. R. Tolkien: Kirjeitä Joulupukilta
- Matt Haig: Tyttö joka pelasti joulun
- Agatha Christie: Simeon Leen Testamentti
One thought on “Tuplasin luettujen kirjojen määrän tänä vuonna – joukkoon mahtuu kolme viiden tähden kirjaa”