”Jos löytäisin taikalampun ja saisin yhden toivomuksen, toivoisin, että minulla olisi normaali naama, jota kukaan ei koskaan huomaisi. Toivoisin, että voisin kävellä kadulla ilman, että ihmiset katsoisivat muualle, kun näkevät minut. Näin minä mietin: ainoa syy siihen, etten ole tavallinen, on se, ettei kukaan muu näe minua tavallisena.”
August Pullmanilla on edessään suuri vuosi: hän aloittaa viidennen luokan ihan oikeassa koulussa. Tähän asti Auggie on käynyt koulua kotona äitinsä opastuksessa, sillä pojan kasvot ovat syntymästä asti olleet epämuodostuneet. Varsinkin nuorempana se tarkoitti lukemattomia leikkauksia, eikä niiden välissä olisi oikein ehtinyt tavalliseen kouluun. Ja toisaalta meni August minne tahansa, hän saa aina osakseen mukamas huomaamattomia katseita ja jopa ilkeitä sanoja. Jonkin aikaa lapsuudessaan hän kulki kaikkialle lasten avaruuskypärä päässään, silloin hän sai vähemmän ilkeitä katseita. Siksi Auggie on myös aina rakastanut halloweenia. On siis selvää, että kouluun meneminen jännittää Augustia ja varmasti myös hänen vanhempiaan. Mutta onhan se samalla kiehtovaakin, kunhan ajatukseen ensin vähän totuttelee.
R. J. Palacion esikoisteos Ihme paketoi turkoosien kansien väliin käsittämättömän voimakkaan tarinan siitä, miten meillä ihmisillä on tapana suhtautua erilaisuuteen. Toisaalta se kertoo myös tunteiden ristiriidoista ja epävarmuuksista, joita lähes jokainen kätkee suojakuorensa taakse.
Paljon hehkutettu kirja ei ensisivuillaan onnistunut koukuttamaan minua. Haukottelin, ja pohdin, onkohan koko loppukirjakin tällaista jahkailua. No ei ollut. Palacio on jakanut kirjansa osiin, joiden kertojaääni muuttuu. Polttopisteeseen pääsevät Augustin lisäksi muun muassa hänen siskonsa Olivia, tämän poikaystävä Justin sekä Augustin kaverit. Jokainen puhuu kirjan sivuilla omalla tyylillään, joista selvimmin nousee esille Justinin osa, jossa ei käytetä lainkaan isoja alkukirjaimia. Onneksi tämä kappale kirjaa ei kestä kovin pitkään, sillä tällaista tekstiä on hitusen raskas lukea. Palacio on onnistunut kuitenkin hyödyttämään vaihtuvan kertojaääneen loistavasti! Näkökulman kääntely johtaa siihen, että sivuhahmotkaan eivät jää yksiulotteisiksi. Ihminen ei nimittäin aina toimi johdonmukaisesti, eikä ole olemassa yksiselitteisesti hyviä ja pahoja ihmisiä. Joskus ystävä voi sanoa pahasti ihan ilman syytä. Toisinaan rakastava ja suojeleva sisko saattaa saada tarpeekseen veljestä, joka vetää aina huomion itseensä pelkällä olemuksellaan. Se ei silti vähennä rakkautta.
”Minä ajattelen näin: me kaikki olemme käyttäneet niin paljon aikaa siihen, että olemme yrittäneet saada Augustin pitämään itseään normaalina, että hän oikeasti kuvittelee olevansa normaali. Ja ongelma on siinä, ettei hän ole.”
Ihme on koskettava ja silmiä avaava kirja, joka ei turhaan ala maalailla Augustista kliseistä sankarikuvaa. Tai ainakin Palacio onnistuu välttämään melkein kaikki tällaiset vaaratilanteet. Ihme on kirja, jonka ääressä valvoin yön myöhäisille tunneille, sillä halusin lukea tarinan loppuun. Kirjan takakannessa Ihmettä tituleerataan moderniksi klassikoksi, enkä yhtään ihmettelisi, vaikka se jossain vaiheessa siihen asemaan nousisi muuallakin kuin markkinaväen toiveissa.
★★★★½
R. J. Palacio: Ihme
Käännös: Inka Parpola
WSOY, 2017
Sivuja 336
Luettavaksi kirjastosta
Bibbidi Bobbidi Book 
3 thoughts on “R. J. Palacio: Ihme”