Kalevauvala – Kansanrunoutta keskustelupalstoilta

Sängyn yläpuolella
iiiihanin puukirjaimin
teksti LOVE.
V-kirjain on ”vekkulisti” vinossa.
Pariskunta on eroamassa
ja tappelee kulmasohvasta

Minä rakastan Kalevauva.fi:tä! Siis RAKASTAN! Hienoimpia asioita maailmassa ovat ne yksinkertaiset oivallukset, jotka kuka vaan voisi keksiä, mutta joihin ainoastaan harvat tajuavat tarttua. Tällainen neronleimaus on kerätä Vauva.fi-keskustelupalstalta sanoituksia simppeleihin laulelmiin. Kimmo Nummisen ja Aapo Niinisen yhtye Kalevauva.fi tuo laulun muodossa esille ajatuksia, jotka vain nimettömät nettikeskustelijat uskaltavat kirjoittaa ääneen.

Vauva.fi on niin aktiivinen keskustelufoorumi, että siellä riittää ammennettavaa enemmän kuin kaksi miestä ehtii säveltää ja videoida, joten on varsin ymmärrettävää, että runomaisista hajatelmista päätettiin koota kirja. Kasasihan kaksikon esikuvana toimiva Elias Lönnrotkin suullisena perinteenä kulkeneet tarinat painetuksi kirjaksi.

Kalevauvalassa on mukana bändin jo tutuksi tekemiä lauluja, mutta myös runsaasti keskustelupalstan ulkopuolella ennen julkaisematonta materiaalia. Kirja on täynnä hauskoja oivalluksia ja sukkelaa sanailua. Muun muassa Asia, mitä et haluaisi kenenkään saavan selville sinusta -pätkässä kerrotaan kolmesti, että ”Mulla on pakkomielle symmetriaan ja numeroon kolme”. Toden totta, kolmesti. Ja vaikka sivunumero muuta väittää, ei kirjassa ole yli 333 sivua.

Kalevauvala (3)

Ehkä kirjan hulvatonta antia ovat teoksen viimeiseen osaan kootut vauvaforismit, jotka on jaettu kahden otsikon alle. Mitä ”normaalit” ihmiset ajattelevat yksin ollessaan ja Teennäisiä mietelauseita jakavat ihmiset ovat yksinkertaisia kutittavat armotta nauruhermoa. Mitä sitä nyt vaikka tähän osaisi sanoa: ”Mitä teen? Huomasin että mieheni on narsissi!”

Kirjan tuotosta menee muuten viisi prosenttia Ensi- ja turvakotien liitolle, sillä eihän se olisi oikein, että nettikeskustelijoiden ajatushelmistä nettoaisivat vain kustantaja ja Kalevauva.fi.

Kaikesta huolimatta Kalevauvala on pieni pettymys. Kalevauva.fi-yhtyeen musiikin lakonisten melodioiden puuttuessa monet teksteistä tuntuvat jäävät ryhdittömiksi sanajonoiksi. Kaikista parhaan naurut saakin, kun tekstejä lukee ääneen jonkun toisen kanssa. Selvästikään kirjallinen tarinankerronta ei ole vielä täysin syrjäyttänyt puhutun sanan voimaa.

★★★
Kalevauvala – Kansanrunoutta keskustelupalstoilta
Atena, 2018
Sivuja 106
Luettavaksi kirjastosta

allekirjoituslaura

Ps. Haastattelin viime vuonna yhtyeen laulajat. Artikkelin voit käydä lukemassa Jylkkärin sivuilta.

2 thoughts on “Kalevauvala – Kansanrunoutta keskustelupalstoilta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s