Lori Nelson Spielman: Kymmenen unelmaani

Brett Bohlingeria odottaa pysäyttävä uutinen äidin perinnönjakotilaisuudessa. Veljet saavat muhkeat perinnöt, mutta perheen ainoalle tyttärelle pedattu paikka kosmetiikkafirman johdossa meneekin Brettin kälylle. Juuri äitinsä menettänyt Brett saa sen sijaan viestin, joka tuntuu enemmänkin haudan takaa toteutetulta kiusanteolta. Äiti on löytänyt Brettin 14-vuotiaana kirjoittaman unelmalistan. Seuraavan vuoden aikana Brettin täytyy toteuttaa kymmenen teini-ikäisen versionsa haavetta, tai perintöosa jää saamatta.

Brett on epätoivoinen. Miten ihmeessä hän voi kahdessatoista kuukaudessa rakentaa hyvät välit vihaamaansa isään tai hankkia lapsen ja hienon talon? Puhumattakaan hevosen ostamisesta! Lakimiehensä tukemana Brett lopulta taipuu äitinsä tahtoon ja alkaa täyttää parikymmentä vuotta vahoja toiveitaan. Hänen koko elämänsä joutuu suuren myllerryksen kouriin.

Lori Nelson Spielmanin Kymmenen unelmaani tarttui mukaani elokuussa kirjastoautosta. En ole pitkään aikaan vieraillut kirjastossa ilman tiukkaa lainaussuunnitelmaa tai hyllyssä odottavien varauskirjojen kutsua. Sen vuoksi olenkin unelmoinut kirjaston hyllyjen väleissä haahuilemisesta ja kirjojen valikoimisesta summamutikassa. Kun nyt pääsin tätä hieman harrastamaan, muistui mieleeni, että sattumanvarainen, lähinnä kirjan kansiin perustuva lainaaminen ei olekaan kaikkein hedelmällisintä. Kymmenen unelmaani on hyvin ennalta-arvattava ja monella tavalla keskinkertainen genrensä edustaja. Toinen lainaamani kirja (Laura Lähteenmäen Kaaso) jäi kesken 20 sivun jälkeen, sillä kirja tökki niin pahasti. Eli on siinä todellakin hyvät puolensa, että menee kirjastoon tietäen mitä haluaa lukea.

Kymmenen unelmaani pelaa vahvasti sillä kohtalonomaisella ajatuksella, että kuollut voi vaikuttaa läheistensä elämään vielä hautajaisten jälkeenkin. Samaan ideaanhan pohjautuu täysin muun muassa Cecilia Ahernin P.S. Rakastan sinua. Parhaimmillaan tällaiset kirjat ovat totaalisia kyynelkanavien avaajia, pahimmillaan – no, pateettisia ja hivenen ahdistavia. Vaikka Brettin äiti tuntee tyttärensä sielun syvimpiäkin poimuja myöten, tuntuu todella kammottavalta pakottaa jälkikasvuaan vaikkapa lapsentekohommiin äärimmäisen tiukalla aikataululla.

Lopulta koko kymmenenkohtaisen listan toteuttaminen on täysin kiinni järjettömän osuvista sattumista. Siis sellaisista sattumista, joita ei hyvällä tahdollakaan voi kuvitella oikeasti tapahtuviksi. Lisäksi juonikuviot ovat selvillä järjenjuoksultaan verkkaisimmallakin lukijalla jo ennen kirjan puoliväliä. Helppoa luettavaa, mutta ei tämä kirja kovin paljoa anna.

Unelmat ovat (toivottavasti) osa jokaisen ihmisen elämää, mutta kirjan mahtipontiset julistukset luovat niistä hitusen väärää kuvaa. Vai mitä sanotte tästä Brettin pohdinnasta: ”Mutta ei ihan kaikesta voi kiittää haltiakummeja. Minusta tuntuu, että jokainen voi toteuttaa toiveensa, jos on tarpeeksi rohkea.” Unelmiensa eteen voi toki tehdä töitä, mutta ei niiden toteutuminen ole vain siitä kiinni. Kaikki meistä varmasti ymmärtävät, että vaikkapa vanhemmaksi tuleminen tai rakastuminen eivät ole aina vain rohkeudesta kiinni.

★★★½
Lori Nelson Spielman: Kymmenen unelmaani
Käännös: Outi Järvinen
Otava, 2017
Sivuja 381
Luettavaksi kirjastosta

Helmet-lukuhaasteen kohtaan 41. Valitse kirja sattumanvaraisesti