Puoliväli ylitetty – Näitkö jo 12 Days of Bibobooxmas -joulukalenterin toisen viikon videot?

Viimeinen työviikko ennen joulua on käynnistynyt, ja Helsingissäkin pyryttää lunta kuin parhaimmissa jouluelokuvissa ikään. Koska joulukuu on edennyt jo 17. päivään, on 12 Days of Bibobooxmas muiden joulukalenterien tavoin ylittänyt puolivälin. Oletko ehtinyt nähdä jo kaikki nämä viime viikolla julkaistut videot?

Viikon aluksi Anniina’s booksin Anniina vieraili Lauran videolla vastaamassa kirja-aiheisiin väittämiin. Saako kirjan loppuratkaisu jäädä avoimeksi, entä onko lempihahmon tappaminen ihan ok? Muutamista kohdista Laura ja Anniina olivat täysin samaa mieltä, mutta myös eriäviä mielipiteitä löytyi runsaasti.

Minnan videolla otetaan vanhat kirjat hyötykäyttöön, kun Minna rullaili irti revityistä sivuista tötteröistä muodostuvan joulukranssin. Kirjafani voi askarrella vaikka kaikki koristeet kulahtaneista kirjoista, jos vaan löytää teoksen, jonka raaskii repiä riekaleiksi.

Kulunut vuosi on ollut Lauralle ennätyksellinen muun muassa teatterikäyntien osalta. Blogista löytyvän 47 esityksen listan lisäksi Laura jakoi videolla #esirippu2018-tunnustukset muun muassa vuoden herkistäjälle ja parhaalle puvustukselle. Twitterin puolella muutkin ovat innostuneet vastailemaan loppuvuoden teatterihaasteeseen, joten ota ihmeessä sinäkin kysymykset talteen ja valitse omat suosikkisi teatterivuoden varrelta.

12 Days of Bibobooxmas -sarjaa on jäljellä vielä neljä videota, joista ensimmäinen ilmestyy jo tänään. Muista käydä seuraamassa kanavaamme Youtubessa, niin näet uudet videot tuoreeltaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s