Elise Gravel: Olga ja haiseva olio ulkoavaruudesta

Olga pitää tuhat kertaa enemmän eläimistä kuin ihmisistä. Sehän on aivan selvää, ovathan eläimet paljon suloisempia ja kiinnostavampia kuin joku perusjamppa. Olgalla on muistikirja, johon hän kirjoittaa ylös havaintojaan eläimistä, sillä hänen suunnitelmissaan on tulla tutkijaksi. Muistikirjalle onkin tarvetta, kun Olga törmää mitä eriskummallisimpaan olentoon. Se haisee omituiselta eikä näytä miltään Olgan eläinkirjan otukselta. Lisäksi se sanoo koko ajan njää. Olga päättää nimetä ilmeisesti ulkoavaruudesta saapuneen lajin Olgamus Naurettaviliukseksi ja kyseisen yksilön sen ääntelyn mukaan Njääksi.

Seuraavaksi Olga aloittaa tieteelliset kokeet Njään kanssa. Ensiarvoisen tärkeää on selvittää, mitä hänen uusi ystävänsä syö. Se ei ole kuitenkaan mikään helppo tehtävä, sillä Njäätä eivät näytä kiinnostavan mitkään perinteiset murkinat. On Olgalla toki aikaa selvittää muitakin Njään ominaisuuksia tutkijamaisella tarkkuudella. Hänelle selviää esimerkiksi se, että Njää ei pidä, jos sen päähän kiskaisee sukan.

Olga ja haiseva olio ulkoavaruudesta (1)

Olga ja haiseva olio ulkoavaruudesta on rennolla otteella kirjoitettu ja kuvitettu hyvän mielen kirja. Kanadalainen Elise Gravel on tasapainotellut kirjan sivuilla kuvien ja tekstien kanssa niin, että tekstiosiot eivät ole missään kohtaa järin pitkiä, vaan luku-urakka katkeaa kuviin ja sarjakuvamaisiin palasiin. Tämän ansiosta kirjaan uskaltanevat tarttua nekin lapset, joille suuri tekstimassa on kauhistus tai jotka ovat vasta hiljattain oppineet lukemaan. Runsaiden yksityiskohtien ansiosta kirja sopii mainiosti myös ääneen luettavaksi.

Olen todella allerginen kakkahuumorille, mutta tämän kirjan muutamat kakka-aiheiset hupailut pystyin ohittamaan neutraalisti, sillä Olgan suhde ulosteisiin oli ennemmin tieteellinen kuin pakonomaisesti vitsaileva. Ihailen muutenkin sitä, kuinka Gravel on saanut tieteellisen havainnoinnin ja muutenkin tutkimuksen tekemisen ujutettua vaivihkaa mukaan kirjaan. Lasten tiedekasvatuksen voi hyvin aloittaa varhaisessa vaiheessa. Samaistun itsekin Olgaan, sillä alakoululaisena kävin omilla viikkorahoillani ostamassa paperikaupasta suuren vihon, johon kirjasin tekemieni tieteellisten kokeiden tuloksia. Lisäksi oli valtavan kiinnostunut eläimistä, joten kirjastosta kannettiin yhdessä vaiheessa kotiin varmaan kaikki lasten eläinaiheiset tietokirjat. I feel you Olga!

allekirjoituslaura

★★★½
Elise Gravel: Olga ja haiseva olio ulkoavaruudesta
Suomennos: Aila Herronen
WSOY, 2019
Sivuja 170
Luettavaksi kustantajalta

Helmet-lukuhaaste: 35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä

2 thoughts on “Elise Gravel: Olga ja haiseva olio ulkoavaruudesta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s