Maaliskuu toi mukanaan äänikirjaähkyn, aikapulan ja lukujumin

Ei ole kulkaas lukeminen aina helppoa edes kirjabloggaajille, vaikka sivumäärällisesti maaliskuumme oli varsin mallikas, kamppailimme tahoillamme erilaisten lukuongelmien kanssa. Lauraa helmikuussa vaivannut lukujumi tuntui siirtyneen Minnalle. Laura puolestaan siirtyi kamppailemaan armottoman aikapulan ja yllättävän äänikirjaähkyn kanssa. Pienistä haasteista huolimatta Laura teki ennätysmäisen lukutuloksen ja ennätyskuukausi oli myös blogillamme.

Laura: Maaliskuun alussa helmikuussa jyllännyt lukujumi oli täysin selätetty! Ahmin kirjoja kuun ensimmäisinä päivinä lähes yhden niteen päivätahtiin, mutta sitten alkoi arki (ja gradulöylytys) painaa kunnolla päälle ja vauhti hidastui. Lukujumi ei onneksi ole loppukuustakaan ehtinyt palata, lähinnä kyse on ollut vain ajanpuutteesta. Maaliskuuhun mahtui kolme 4,5 tähden kirjaa: Orjattaresi, Ihmeellinen Minna ja suomalaiset supernaiset sekä Huijarin oppipoika.

Äänikirjojen suhteen kuukauteni oli kummallinen. Ilmeisesti 1,5 vuoden intensiivinen äänikirjojen luukuttaminen johti vihdoinkin äänikirjaähkyyn, sillä pidin lähes parin viikon totaalitauon äänikirjoista ja turvauduin netin podcast-tarjontaan. Osasyy ähkyyn saattaa olla Minna Canthin elämäkerta Herkkä, hellä, hehkuvainen, joka oli kiinnostava ja hyvin kirjoitettu, mutta silti aika tuju tapaus. Etenkin kun en ole taas hetkeen kuunnellut OIKEIN hyvää äänikirjaa, iski täysstoppi yllättäen. Nyt olen taas uskaltautunut BookBeatin ääreen ja keskittyminen tuntuu riittävät myös äänikirjoihin.

Seuraavat seitsemän viikkoa käytännössä kaikki vapaa-aikani kuluu toisen graduni kirjoittamiseen, sillä se raukkaparka pitäisi saada esitarkastukseen toukokuun puolivälissä. Lukupinossa odottaa paljon töihin liittyviä opuksia ja joukko kiinnostavia nuortenkirjauutuuksia, mutta saas nähdä koska tässä ehtii oikein kunnolla heittäytyä lukuflown vietäväksi.

Maaliskuussa luin…
Margaret Atwood: Orjattaresi
Katja Lahti: Lasitehdas
Elizabeth Acevedo: Runoilija X
Minna Canth: Köyhää kansaa
Elise Gravel: Olga ja haiseva olio ulkoavaruudesta
Vilja-Tuulia Huotarinen: Heistä tuli taiteilijoita
Meri Eskola: Presidenttien lemmikit
Elina Lappalainen: Ihmeellinen Minna suomalaiset supernaiset
Anniina Mikama: Huijarin oppipoika

Yhteensä yhdeksän kirjaa, joissa 2143 sivua

Maaliskuussa kuuntelin…
Veera Nieminen: Ei muistella pahalla
Kicki Sehlsted: Älä silmä pieni
Minna Maijala: Herkkä, hellä, hehkuvainen

Yhteensä kolme kirjaa, jotka kestivät 32 tuntia

Olga ja haiseva olio ulkoavaruudesta saatu blogin kautta. Lasitehdas,
Presidenttien lemmikit ja Huijarin oppipoika saatu töiden kautta.

Processed with VSCO with hb2 preset

Minna: Maaliskuu oli tahmea lukukuukausi minulle. Alku lähti lupaavasti käyntiin ja luinkin entisen Ylen kirjeenvaihtajan Mika Mäkeläisen jo kymmenisen vuotta vanhat muistelmat alta aikayksikön kuun alussa. Alexandra Christon To Kill a Kingdomin kanssa oli jo hieman käynnistymisvaikeuksia ja sitten päästiinkin muutaman viikon kestäneen lukujumin pariin. Luin sinä aikana yhden lastenkirjan omasta hyllystäni ja päädyin lopulta tilanteeseen, jossa totesin, että nyt on pakko lukea jotakin kevyttä ja tuttua. Näin loppukuusta After-leffan trailerin ja kaivelin iBooksin muistista Anna Toddin kirjan esille. Jumi helpotti tutun hömpän parissa äkkiä ja 600-sivuinen After oli luettu kolmessa päivässä.

Tällä hetkellä en tiedä, mihin tästä suuntaisin. Yritin aloittaa maaliskuun aikana muun muassa Leigh Bardugon Wonder Woman -teosta, luin muutamat rivit kirjallisuushistoriaa Shelleystä ja Byronista Niina Meron Englantilaisen romanssin innoittamana ja tuijottelin omia lukemattomia kirjojani. Hyllylämmittäjät odottavat edelleen siistissä pinossa vaatehuoneen hyllyllä; niistä on vielä yhdeksän lukematta. Toisaalta tekee vieläkin mieli lukea jotakin tuttua, joten voi olla, että hyppään huhtikuussa Maasin pariin. Jospa se lukuintokin sieltä palaisi, kun gradun tekeminen tulee päätökseen ja tieteellisen kirjallisuuden luku-urakka helpottaa.

Maaliskuussa luin…
Mika Mäkeläinen: Villi länsi – Kirjeenvaihtajan kanssa pitkin poikin Amerikkaa
Alexandra Christo: To Kill a Kindgom
Juha Vesala: Kaulapantajahti
Anna Todd: After

Yhteensä neljä kirjaa, joissa 1168 sivua.

Blogissa meni maaliskuussa ennätyksellisen hyvin! Lauran kirjoittama (päivittyvä) postaus suomalaisesta kirjatubesta osui kuun loppupuolella juuri oikeaan saumaan ja sai aikaan yleisöryntäyksen blogiin. Postaus siivitti meidät kaikkien aikojen kävijäennätykseen – kiitos siis kaikille maaliskuussa blogissa vierailleille! Kirjatuben lisäksi maaliskuussa kiinnostivat erityisesti Minnan kirjoittama 18 kysymystä, joilla saa varmasti lukupiirikeskustelun käyntiin, sekä koontipostaus ensimmäisistä kokemuksistamme kouluttajina. Tätä lajia on luvassa huhtikuun alussa lisää. Jos haluat pysyä kärryillä, niin käy seuraamassa tätä tiliä Instagramissa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s