”Tämmöistähän se on köyhän kodissa. Ei ole iloa kellään; kipuja ja nälkää saa vaan kärsiä lapsesta saakka. On tuo vanhin tyttökin jo tarpeeksi asti maailman kovuutta kokenut. Pienestä pitäen ei muuta kuin sairautta. Yksi tauti kun jätti, niin toinen otti. Mutta siinäpähän vaan jaksaa elää yhtäkaikki. Moni kukoistavampi lapsi on hautaan mennyt tuossa ymärillä; hän van ei pääse pois, vaikka on huonoin kaikista. Elä edes itke, poloinen, menee viimeinenkin näkösi.”
Minna Canthin tuotannosta juuri pienoisromaani tai novelli Köyhää kansaa on minulle kaikkein tutuin. Maltillisen mittansa vuoksi sitä on luettu ainakin yliopiston lukupiirissä, mutta luultavasti myös lukiossa kotimaisen kirjallisuuden klassikoihin tutustuttaessa. Minna Canthin syntymästä tulee tänään kuluneeksi 175 vuotta, joten mikä olisikaan parempi aika paneutua jälleen kerran tähän klassikkoon.
Mari Holpaisen kotona ei onni asu. Vanhin tytär Hellu menettää luultavasti jossain kohtaa näkönsä kokonaan, ja Mari ennustaa hänelle tulevaisuutta vaivaistalossa. Herra Holpainen ei tahdo millään saada töitä, joten asumisesta pitää maksaa antamalla oma sänky vuokranantajalle. Perheen pojat varastelevat nälissään ja kuopus Anni kitisee kipujaan kehdossaan. Mari jakaa niukat ateriat muille, eikä itse syö juuri mitään. Yöt läpeensä hän liekuttaa lastaan, niin että väsymys alkaa tuntua hallitsemattomalta.
Köyhää kansaa -teoksessa vaikuttavaa on Canthin tapa kuvailla täydellistä toivottomuutta ja traagista romahtamista. Kun miehen housut ratkeavat persuuksista eikä rahaa ole edes parsinlankaan, on vaikea nähdä lapsilleen valoisaa tulevaisuutta. Onko köyhälle synti synnyttää lapsia tämän maailman julmuuksiin?
”Kuinka te jaksatte noita molempia kantaa, eikö se ole liian vaivalloista?” hän kysyi.
Mitäs kun tätyy”, vastasi vaimo. ”Eipähän tässä liene armoa, vaikka katkeaisi tuohon paikkaan.”
Vaikka asiat eivät Suomessa ole onneksi enää aivan yhtä kauhealla tolalla kuin 1800-luvulla, on meillä edelleen paljon opittavaa Canthin teoksesta. Kuten Holpaisten naapuri Tiina Katri pohtii, miksi ei antaisi omastaan, jos se ei itseä juuri köyhdytä. Märkien kapalovöiden ja ulosteiden hajussa elävät köyhäintalon lapset ja vanhukset saavat pohtimaan, hoidammeko me oman aikamme nuorimmat, vanhimmat ja heikoimmat kuten he ansaitsisivat. Ja entäpä mielenterveysongelmien kanssa kamppailevat, jätämmekö heidät liian yksin?
Köyhää kansaa sopisi Helmet-lukuhaasteessa myös kohtaan 8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen. Tämä kirjallisuuden klassikko kannattaa ehdottomasti ottaa haltuun.
★★★★
Minna Canth: Köyhää kansaa
Sanasato, 2006
Sivuja 113
Luettavaksi kirjastosta
Helmet-lukuhaaste: 37. Pienkustantamon julkaisu
Bibbidi Bobbidi Book 
Jätä kommentti